keskiviikkona, tammikuuta 11, 2017

Metro Medallion

Scroll down for English please!


Metro Medallion
Tässä on peitto, jonka tekeminen on kestänyt lähes vuoden. Vaikka lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan kiva, niin jostain syystä sen tekeminen oli hidasta. Yksi vaakarivi lisää olisi ollut oikein hyvä  mutta sitä ei kertakaikkiaan vain syntynyt ja harmaa kangaskin kävi vähiin. Muut kankaat ovat kangasvaraston uumenista. Kaaret on tehty Quick Curve viivaimella. Omani olen ostanut Ullakasta. Peittomallin nimi on Metro Medallion, sen ostin täältä. 
Yksi blokeista näyttää kuvassa hassusti ihan mustalta mutta sitä se ei ole, vaan se on oikein tumma violetti. 

Metro Medallion
Peitto näyttää oikein lämminsävyiseltä tuossa sohvalla, mikä ei ehkä täysin näistä pakkaskuvista välity. Töölön tilkkupajassa tikkautin tällä kertaa yksinkertaisen lainetikkauksen. Tummissa osissa se näkyy selvemmin ja harmaissa osissa lähes häviää.

DSC08382
Taustasta halusin jotain ihan vaaleaa värikkään vastapainoksi. Soilelta Tilkkupajasta löytyi tämä valkoinen kangas, jossa on hopeisia rinkuloita. 
Luulen, että käytän tätä viivainta uudelleenkin. Kun vauhtiin pääsi, sillä oli ihan hauska leikellä.
Mukavaa loppuviikkoa!

****
Here is a quilt that has taken nearly a year to finish. Even though I like the end result it still for some reason took very long to finish. One more horizontal row wouldn't have hunted but I just didn't get myself around to do it. The curves are made with Quick Curve Ruler . The pattern is called Metro Medallion and I bought it from here.
One of the blocks looks black in the picture but really it's just a dark violet. 
The colors on the quilt look very warm when it's on the couch but you can't really see it from these frosty pictures. I got it quilted at Töölön tilkkupaja with a simple waves. It pops up a little bit more on the darker fabrics but is almost invisble on gray. Linking up with Finish it up Friday.
Have a wonderfull rest of your week!


50 kommenttia:

  1. Vähän erilainen peitto tällä kertaa, kivan näköinen. (: Hyvät värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on tosiaan erilainen kuin yleensä mun peitot. Ehkä sen tekeminen kestikin sen takia :)

      Poista
  2. Hieno kaikkine kaarevine muotoineen!

    VastaaPoista
  3. Oh, what a magnificent quilt. Greetings. Marie from Czech Republic.

    VastaaPoista
  4. Sinuko työsi tuo olikin mitä Tilkkupajan sivuilla ihailin ja ihmettelin tai olisihan se pitänyt arvata;):)
    Saman viivaimen olen ostanut myös Ullakasta mutta en ole ehtinyt siihen vielä tutustumaan. Tuo mallisi näytää kyllä aika houkuttelevalta.....pitäisiköhän käydä kaupoilla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunhan se, Soile kerkesi postata sen aikaisemmin. Malli on oikein kiva. Leikatessa pitää olla tarkkana. Aloitin sen opiston kurssilla ja sain sieltä apua ohjeiden ymmärtämiseen, aina kun ei oma "lanttu leikkaa" !

      Poista
  5. Tässä on jotain kauniin vanhanaikaista ja modernia samassa peitossa. Lohduttavaa kuulla, että sinullakin on joku kestänyt lähes vuoden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on! Ehkä tuo medaljonki mallina tekee sen vanhan ja kankaat sen mdernin ilmeen. Et tosiaan ole ainoa, jolla on ikuisuusprojekteja :)

      Poista
  6. What a neat looking quilt - such dramatic colours from what you usually use too. What did you use for the backing fabric?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! You are right, quite dramatic for me. The backing is called "Sparkle" and it's Robert Kaufman's fabric :)

      Poista
  7. Wow what a gorgeous quilt and beautilful pictures.
    Very well done!
    Thanks for sharing.
    Bente

    VastaaPoista
  8. Upea peitto ja kiva, vähän erilainen malli!
    Sama viivain on minullakin ja on jäänyt kokeiluasteelle, pitäisi tehdä jokin isompi työ sillä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Siispä viivaimet kätköistä käyttöön! Käytän tätä viivainta ihan muutenkin kun se on 7" leveä. Joskus sen yksi tuumakin leveyttä on oikein tarpeen.

      Poista
  9. Onpa hauskan erilainen blokki. Niin kaunis peitto taas. Ja kauniin talviset kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teki mieli kokeilla tämmöistäkin blokkia, hauska se on. Kaarikaan ei ollut paha ommeltava, kun se on niin loiva :)

      Poista
  10. Viimeinen kuva paljastaa peiton salatun luonteen. Kuin itämainen lentävä matto. Hienon kuvauspaikankin olit valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit, siinä on itämaista vaikutelmaa. Mattojen keskellä on usein näitä medaljonkeja. Ei muuta kun lentoon vaan :)

      Poista
  11. Näyttävä! Onneksi jaksoit väkertää loppuun saakka ;)

    VastaaPoista
  12. Upea on!! Ja varmaan työläs! Todella kaunis ja hienot värit♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Työläyttä lisää se, että kun pitää pitkiä ompeluvälejä, niin aina saa muistella mites tätä tehtiinkään...!

      Poista
  13. Ihan huippuhieno peitto. Kaarevat leikkaukset ovat minulle vielä tulevaisuutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä kaaret onkin kivoja, kun ei ole niin jyrkkiä kurveja :)

      Poista
  14. you always surprise us with new interesting finishes. The pictures are perfect!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  15. A lovely quilt! It is almost a bit dramatic.

    VastaaPoista
  16. Allt du syr blir fantastiska konstverk! Så fotograferar du i sagolika miljöer också.
    Trevlig helg!!
    Hälsar Gudrun

    VastaaPoista
  17. Wow! I love it, the colours, the design - just great!
    xx

    VastaaPoista
  18. That is just beautiful! The colors are lovely! Very inspiring for me to bring out that ruler!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! It's nice to play with this ruler and I would like to try other beautiful patterns too :)

      Poista
  19. visiting from crazy mum quilts. I have never seen a quilt like this. Absolutely gorgeous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much! This is really beautiful and not so ordinary pattern. I'm happy it's finished and ready to use :)

      Poista
  20. Upea se on tämäkin, vaikkei ehkä niin tyypillisen Saijamainen ;). Tässä peitossa onkin isot ja näyttävät kuviot. Mukava kuulla, että sullakin välillä joku projeketi kestää näin pitkään valmistuakseen :). Hienot kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olet oikeassa, ei ihan minun ominta omaa tyyliä. No kyllä joskus projektit kestää, todellakin mutta harvoin jää niin, että ei tule valmista ollenkaan!

      Poista
  21. No nyt se isotöinen työ on valmis!
    Kyllä tulikin kaunis kaikkine koukeroineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! No isotöinen se oli, meinasi tulla uskon puute matkalla :)

      Poista
  22. Oih, miten upea! <3 Tässä on tosiaan jotain itämaista. Peitto sopisi meidän kodin, erityisesti olohuoneen sisustukseen täydellisesti..väritmaailma, kuviointi..
    Hienoa, että uskalsit kokeilla jotain erilaista. Tässä jälleen huomattiin, miten malli kuin malli taipuu sinun hyppysissä upeiksi kokonaisuuksiksi. Ja kyllä tästä peitosta tunnistaa, että tämä on Saijan tekemä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Oli kyllä mukava kokeilla tätäkin mallia. Käytin tätä sohvalla joulupeittonakin, vaikka väritys ei olekkaan mitenkään jouluinen. Itse ei sitä omaa tyyliänsä varsinaisesti huomaa mutta kiva jos muut tunnistaa :)

      Poista
  23. Kuvio on moniulotteinen, kaunis.

    VastaaPoista
  24. Wau! Ihan mielettömän ihana! :) Olet kyllä valtavan taitava.

    VastaaPoista
  25. Hieno, moderni peitto - taas!
    Kiitos, lohdullista kuulla että sinullakin joskus kestää vähän pitempään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kyllä välillä kestää mutta mihinkäs meillä kiire...:)

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)