Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Pussukat. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, tammikuuta 10, 2021

Kotimaista tarjontaa

Scroll down for English please. 


Hyvää vuotta 2021! Tulikin pidettyä hieman pidempi blogitauko mutta nyt taas menossa mukana. Moni varmaankin tuntee jo meidän suomalaisia tilkkukauppoja mutta ajattelin silti nostaa niitä esille ja listata joitain, joista olen tehnyt ostoksia tai vaikuittavat muuten kiinnostavilta omasta näkökulmasta. Pari uuttakin kauppaa on tullut lähiaikoina, joten valikoimaa alkaa olla saatavilla varsin hyvin ihan kotimaassa. 

Ensimmäisenä kuvana kuitenkin ensin kukkaro ja alimpana toinen, joista kuvat olleet Instagramin puolella mutta joistain syystä ei täällä. Ylimmässä paper piecing timantti, jonka malli löytyy sivupalkista ilmaisista ohjeista. Alemmassa ihan pieniä karhuntassu blokkeja. 

*Tässä työ, josta päällinen on jo valmiina ja josta tuli ihan valtava. Ohje on Art Galleryn sivuilta. Kankaat tähän ostin Ninan uudehkosta kaupasta Sentti & Tuumasta. Sieltä löytyy moderneja laadukkaita kankaita ja muitakin tarvikkeita. Saatavilla on nippuja, pieniäkin paloja sekä metreittäin. Valikoima on kovasti minun makuuni ja nettisivut ovat selkeät. Plussana se, että voin noutaa kankaat varsin läheltä minua, vaikka varsinaista myymälää ei olekkaan. 
*Toinen uudehko kauppa on Tilkkunen. Erittäin mielenkiintoinen valikoima printtejä ja paljon Modan Bella solids yksivärisiä. Sieltä tilasin kokeeksi vähän sitä sun tätä. Tilaus toimi hyvin ja kankaat laadukkaita. Valikoima vaikuttaa myös vaihtuvan.
*PeeKaa on myynyt tilkkuilijoille kankaita ja tarvikkeita jo pitkään. Olen tilannut sieltä kangasnippuja, yksiväristä Konaa sekä käyttämääni suihkeliimaa. Viimeisimmät tilaukset ovat tulleet todella nopeaan ja Paulan kanssa kommunikointi sujuu jos on jotain kysyttävää. 
*Katrin Tilkkukaupassa on valtava kangasvalikoima. Sieltä löytyy jos vaikka mitä. En ole tainnut sieltä koskaan tilata postitse mutta olen poikennut Hämeenlinnassa Tampereelle mennessä. Talon kivijalassa on pieni siisti myymälä, josta on mukava tehdä ostoksia. Viimeisimpänä ostin kokonaisen ison rullan puuvillavanua. Se tulee rullalla edullisemmaksi, eikä ole aina loppu. 
*Töölön Tilkkupaja ei varsinaisesti ole kangaskauppa mutta siellä on kuitenkin valikoima tilkkukankaita, valmiita pakkauksia ja viivaimia. Kun olen vienyt peittoa tikattavaksi, on mukaan lähtenyt melkein poikkeuksetta jotain muutakin. Soile palaa jossain vaiheessa takaisin Suomeen, joten varmaankin siellä toiminta aktivoituu jälleen.
*Tilkkutarhasta olen ostanut myös yksiväristä Kona puuvillaa mm. taustoiksi. Minnalta löytyy myös Aurifil lankaa sekä erikoisempia lankoja tikkaukseen, joita olen joskus kokeillut. 
*Kankainen on tuttu messuilta, joilta olen tehnyt ostoksia. Heillä on nyt nettisivutkin ja vaikuttaa olevan varsin edukkaita kankaitakin. Kokemusta tilaamisesta ei vielä ole.
*Ullakasta olen ostanut pois revittävää paper piecing paperia, vanuja, laukkutarvikkeita ja suosikkiani ohuthuopaa. Kankaita ei ole mutta erilaisia erikoismateriaaleja runsaasti.
*Mainittakoon vielä Tilkkutex, josta en vielä ole tehnyt ostoksia mutta näyttää nettisivujen perusteella olevan kiinnostava valikoima erilaisia tarvikkeita tilkkuiluun kuten neuloja, sapluunoita ym. ja kaikkea muutakin tilkkuilussa tarvittavaa.
 
On kyllä kiva, kun valikoima trendikkäitä kankaita ja erilaisia tarvikkeita on saatavilla ihan kotimaastakin.
Valikoima on parantunut huimasti ja alkaa löytymään monenlaiseen makuun sopivaa. Vaikka välillä tulee tilattua muualtakin maailmasta jotain, niin kyllä 90% ostoista on nykyään kotimaasta, etenkin kun matkustamisen myötä tuliaisostokset ovat loppuneet. Toivottavasti en unohtanut listasta ketään tärkeää :)

Jos kiinnostaa mitä tapahtuu kotimaisen tilkkutyön saralla ja miltä se näyttää, kannattaa liittyä tilkkuyhdistykseen. Liittyjä saa neljä lehteä vuodessa ja sinne voi jokainen tarjota omia juttujaan sisällöksi. Liittymään pääsee Finnquiltin sivuilta ja siellä on paljon muutakin sisältöä ajankohtaisista tapahtumista ja kursseista.

                                                                          ****

Happy New Year 2021! I had a long blog break but now I'm back. I have two pictures of frame pouches which you might have seen on Instagram some time ago but not here. The first one is a paper pieced Nested Diamond and the pattern for it you can find on the sidebar under the free patterns button. The one on the bottom is made of tiny Bear Paw blocks. 
I have a lot of different projects in progress but I'll post pictures of them later. 
I have listed some Finnish shops which I have used. I'm happy the fabric selection here in Finland is much better than it used to be and we have two new shops too. Some of them sell only online. Sentti & Tuuma sends also abroad. If you are interested in what kind of selection we have here just follow the links. 




                                                                     




keskiviikkona, heinäkuuta 22, 2020

Create

Scroll down for English please.

Sain jokin aika sitten nipun ihania uutuuskankaita nimeltään Create. Tänään on minun päiväni esitellä mitä olen niistä tehnyt. Create on Kristyn eli Quiet Playn  ensimmäinen kangasmallisto Riley Blakelle. Hän on tunnettu suosituista paper piecing malleistaan. Tässä nämä kankaat kaikissa sateenkaaren väreissä. 

Tällaiset tyynyt tein. Koko värisuora näyttää hyvältä yhdessä mutta päädyin kuitenkin käyttämään näissä tyynyissä muutamaa väriä. Tuo mehiläiskangas on suosikkini, joten sen halusin ehdottomasti tuohon keskelle. Jos innostut kokeilemaan tätä " Quartet quilt" mallia, siihen löytyy mitat täältä tai sivupalkista "My patterns"painikkeen alta.



Värit ovat voimakkaita ja raikkaita, tykkään niistä tosi paljon. 

Tyynyn koko on 58cm x 58cm (23" x 23") ja laitoin sisälle 60cm x 60 cm kokoisen tyynyn. 
Vien nämä mökin vintille, missä nuoriso viettää paljon aikaa. Näihin on hyvä nojailla vaikka lattialla korttia pelatessa. Kolmas sininen tyyny on vielä tulossa näiden kaveriksi. 

Tässä näitä blokkeja valmistumassa. 

Lisäksi tein tämän iloisen värisen kukkaron, jossa siinäkin keskellä mehiläinen. Mehiläisen alla on extra vanupala, niin se on hieman muuta pussukkaa pulleampi. Olen tehnyt tuon mehiläiskuvion myös paper piecinginä ja se löytyy täältä

Taustakankaaksi sopii hyvin tämä mustan ja värikkään yhdistelmä. Vielä jäi muutamia värejä odottamaan jotain tulevaa työtä. 
Alimmaisessa kuvassa on lista muiden osallistujien instagram osotteista.
                                                                             
                                                                            ****

A while ago I received a bundle of beautiful fabrics called Create. Today is my day to present what I have created. Create is Kristy's aka Quiet Play's first fabric collection for Riley Blake. Kristy is well known for her popular paper piecing patterns. Here is all the fabrics in all the colors of the rainbow. 

Here are the pillows I made with the fabrics. All of the fabrics fit well together but I ended up using these few colors. The bee fabric is one of my favorites, so I placed it to the center. If you are interested to try this " Quartet Quilt"pattern you find the dimensions here or on the side bar under the "My patterns" button. 
The colors are strong and fresh and I like them very much. 
The final size of the pillow is 58cm x 58cm (23" x 23"). I'll take them to the summer cottage's loft where our youngsters spend a lot of time. The pillows are nice to lean on while playing cards on the floor.
The third blue pillow will soon be joining this duo.

In addition I made this joyful colored pouch. It also has a bee in the middle. I have made the bee paper piecing pattern some time ago and you can find it here. To the other side of the pouch I used this fun hexagon fabric. 
I really enjoyed playing with Create fabrics and I still have some fabrics waiting for some upcoming project. Bellow you find a list of the other participant's instagram accounts. 




torstaina, toukokuuta 28, 2020

Miniraitablokki *** Mini stripe block




Aika paljon tuli kyselyitä, kuinka olen tehnyt edellisen postauksen blokin. Tässä on nyt toinen ommeltuna ja otin kuvia myös työvaiheista. Näin kapeissa raidoissa pienetkin heitot näkyvät helposti, joten kokeilin kolmea eri tekniikkaa. Paper piecing osoittautui minusta kaikkein parhaimmaksi ja sillä sai kaikkein tarkimmat raidat. Tuo aikaisempi pussukka on tehty hieman eri tavalla. 
Jos innostaa pienen 4 1/4" kokoisen #ministripeblock  näpertäminen, niin tässä kuvia siitä, kuinka sen itse tein. 
Pahoittelen, että mitat ovat vain tuumissa, sillä käytän vain tuumaviivaimia. 
                                                                         ***
I have got quite a few questions how I made the mini block of the previous post . Now I have made another one and took some pictures of the process.  I tried three different methods to make those narrow stripes and I think with paper piecing I got the best result.
If you are interested to try this 4 1/4" size #ministripeblock here is how I made it. The measurements are in inches because those are what I mainly use.

Piirsin tilkkutyöviivainta apuna käyttäen 1/4" viivoituksen pois revittävälle kuitukankaalle. Yhteensä 10 raitaa eli 11 viivaa. Pituuden ei ole niin väliä, kunhan se on vähintään 3 1/2". Ylimääräinen tasoitetaan myöhemmin. Leikkasin 10kpl  eri värisiä kaitaleita. Käytin 3/4" leveyttä, mikä oli aika hyvä.
On paljon helppoja paper piecing tekniikoita mutta olen tottunut tähän ja sillä saa tarkkaa jälkeä.
                                                                       ***
Draw 10 pcs 1/4" wide stripes using a quilt ruler . That means 11 lines. I don't know the English name for this paper but it's kind of tearable non woven fabric. The length doesn't matter as long as it is at least 3 1/2".  Cut 10 pieces  3/4" wide stripes of fabric.
There are many easy paper piecing methods but I'm used to this one because the results is precise.

Ompele kaitaleet paper piecingillä normaaliin tapaan. Piston pituutena käytin 2. Huom! Jätä kangasta saumavaraksi viivoituksen molempiin sivuihin.
                                                                       ***
Paper piece stripes along the lines. I used stitch length 2. NB! Leave a seam allowance on both of the outermost lines.

Tasoita blokki niin, että siitä tulee 3" x 3" kokoinen. Älä leikkaa siis piirrosviivoja pitkin, vaan mittaa niistä 1/4" saumavaraa, kuten keltaisessa blokissa. 
                                                                         ***
Trim the block to size 3" x 3". Don't cut along the drawing line but measure 1/4" seam allowance from it, like on the yellow block.

Yhteensä tarvitaan neljä blokkia. Leikkaa blokit halki neljään osaan kulmasta kulmaan. Tein blokeista selkeästi eri värisiä, niin kuviot erottuvat paremmin.
                                                                           ***
You'll need four blocks in total. Cut the blocks into four parts from corner to corner. For each block I used only different shades of one color as to make the pattern more clear.

Kun värisommitelma on mieleisessä järjestyksessä, ompele palat yhteen. Tein pystyraidoista ja vaakaraidoista omat blokit. En repinyt pois tuota paperia, sillä se tuki sopivasti ja osia oli helpompi käsitellä. Saumavaroihin tuli tietysti lisää tavaraa mutta kyllä ne taipuivat ihan ok.
                                                                            ***
When the layout is to your liking, sew the pieces together. I sewed the vertical triangles together and the horizontals together. I didn't tear the paper away because it was easier to sew the tiny pieces with it on.
The seams are quite thick but you can handle them.

Anna reilusti höyryä, niin saumat asettuvat muotoonsa. Nyt sinulla pitäisi olla noin 4 1/4" kokoinen blokki. Vasemmalla oleva on "mini mini", sillä tein sen ensin erehdyksessä kahdeksalla kaitaleella. Senkin voi käyttää johonkin tosi pieneen. Vähän kärsivällisyyttä ja tarkkuutta tämä vaatii mutta tuloksena on nätti blokki.
                                                                            ***
Use plenty of steam and the block will get its shape. Now you should have about 4 1/4" block. The left one is "mini mini" because made it accidentally with eight stripes. I'll use it on some very tiny pouch later. You just need a little patience and precision but the end result is a very pretty block.

keskiviikkona, toukokuuta 20, 2020

Kukkaroita


Scroll down for English please.

 Olen tehnyt pari kehyskukkaroa, jotka ovat jo tuolla instassa näkyneetkin. Ensimmäinen on tehty toisesta työstä jääneistä kaitaleista. Siihen tuli sekoitus vähän kaikkia värejä mutta aika kivasti ne sopivat yhteen. Pussukka on kooltaan noin 15cm pitkä ja samoin 15cm leveimmästä kohtaa. Ihan ei nykyinen puhelimeni mahdu suuaukosta mutta jollekkin pienelle tavaralle täästä tulee säilytyspaikka.

Harmi etten ottanut vaihekuvia, sillä lähdin vain leikkimään tilkuilla, enkä ajatellut tästä syntyvän mitään sen kummempaa. Ehkä teen jossain vaiheessa uuden blokin ja otan sitten kuvia vaiheista.
Kovin jäykkä tällainen pieni pala on, sillä saumoja tulee niin paljon mutta hyvin höyryttämällä sen saa suoraksi.

Toinen kukkaro on tämä "take away kahvikuppi". Tytär, suuri kahvin ystävä, on pyytänyt jo pidemmän aikaa tekemään tämän tyyppisen pussukan.  Satomi Quiltsin paper piecing kuppimalli sydämellä oli juuri täydellinen tähän tarkoitukseen. Tytär tykkäsi sinisestä, joten sellainen sitten tehtiin.
Mukavaa viikon jatkoa!

                                                                  ****

I have made two different frame pouches. The first one is made on left over scraps from the bigger quilt. It would be nice to show you some pictures how I made a tiny block but I didn't take any. I was just playing with scraps and I did't understand this will be a nice pouch. Maybe a tutorial will be made later. The size is 15cm x 15cm (6" x 6"). It's just a little too small to use as a phone case for my recent phone but I'll use it for some other small things.
Another "take away cup" pouch is for my daughter who loves coffee. She has asked me too make her this kind of pouch for a long time. This Satomi Quilts's paper piecing pattern was perfect for this purpose. Tiny heart gives such a nice look.
Have a nice week!



keskiviikkona, joulukuuta 04, 2019

Sateenkaari tihkusateessa


Scroll down for English please.

Halusin kokeilla kuinka Quiet Playn 10" malli toimisi pienennettynä pussukkaan. Ihan hyvinhän se toimii. Taustan olisin halunnut ehkä mieluummin jonkin muun väriseksi mutta tuo tihkusadekangas sopi niin hyvin aiheeseen, joten päätin käyttää sitä.

Yhtään enempää tätä mallia ei olisi pystynyt pienentämään, sillä osa paloista olisi hävinnyt kokonaan, kun ne ovat nytkin jo pikkuruisia. Kyllä paper piecing vaan on niin kivaa sopivina annoksina. Ensimmäinen lahja joulupukin konttiin on nyt valmis tai voihan se olla, että tämä jää itsellekkin :)
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

                                                                    ****

I wanted to try how Quiet Play's rainbow pattern works as a smaller size. It works well but if it were smaller all those tiny pieces would disappear.
I would rather have chosen a darker background but then I found this light rain fabric and it fits well for a theme.
Paper piecing is so fun every now and then. Now the first Christmas gift is ready but it's possible I'll keep this.
On Thursday we are celebrating our Independence Day. It's always a big and important day for us!

keskiviikkona, lokakuuta 09, 2019

Hexagoneja



Scroll down for English please.


Kävin joitain viikkoja sitten Ranskassa tilkkutyötapahtumassa. Siellä oli runsaasti hienoja tilkkutöitä näytillä mutta myös myyjiä, niin kuin tapoihin kuuluu. Suurin osa myi kankaita mutta yhdessä puodissa myytiin kiinnostavia muovisia mallineita. Ensin en tajunnut mitä niillä tehdään mutta myyjä kertoi, että ne olivat tarkoitettu paper piecing mallin piirtämiseen (kuva alempana). Ostin yhden useista vaihtoehdoista ihan kokeeksi ja tässä toinen kokeilun tuloksia. Keltainen kuvio tosin kaksi kerrosta pienempänä kun malli.

Tässä toinen versio, joka on kaksi kerrosta äskeistä isompi. Aika kivasti tulee syvyysvaikutelmaa noilla väreillä, vaikka varmaan saisi paremminkin, jos olisi suurempi värivalikoima kankaita.

Tässä se malline ja värisuunnitelma. Todennäköisesti en tule tekemään kovin montaa tällaista kuviota, joten ihan hyvin voisi piirtää mallin jostain painetusta kuvastakin. Jos kuitenkin tekisi isomman työn ja tulisi piirtämistä paljon, niin silloin tämä valmis malli olisi ihan paikallaan. Tämä on kuitenkin vain seitsemän cm kooltaan ja varsin hidas tehdä, ainakin tuo alku, joten jää tekeminen muutamaan kokeilublokkiin.

Käytin piirtämiseen ohutta lyijytäytekynää. Ehkä ei niin uusi juttu tämä mutta minä en ole näihin törmännyt aikaisemmin. 
Alla kuva syksyisestä mökkirannasta aamuhämärässä. Oli kylmä, todella kylmä. Ehkä tähän taas tottuu. 


                                                                 ****
Some weeks ago I visited a quilt exhibition in France. There were lot of fabric sellers too but one of them had a lot of plastic templates. They were for drawing paper piecing patterns. I love templates and rulers so I bought one for testing it. 
Here is two blocks I made with it. The yellow one is two rows smaller than the orange one. I tried to get deepness to the blocks by using ombre colors. I drew a coloring sheet for planing colors.
If I make several blocks, the template would be good but for two or three blocks I can use just printed pattern. Well, it's fun to try new things. 
The picture bellow is from our summer house. It's very early morning and really, really cold. Maybe I  just have to get used to the coldness.



perjantaina, elokuuta 16, 2019

Värikkäät kukkarot



Scroll down for English please.


Pari samanlaista mutta kuitenkin erilaista pussukkaa on valmistunut jo jokin aika sitten. Instassa nämä kuvat ovat jo olleetkin. Tässä vihreä-sininen versio. Blokkimallina perinteinen hirsimökki, vaikka se ei juurikaan siltä näytä. Ehkä nuo harmaat kapeat raidat tekevät siitä niin eri näköisen.

Pinkki-keltainen on tehty hieman pienempään kehykseen. Tuo edellinen on enemmän minun makuuni, vaikka on tämäkin ihan kiva.

Inspiraationa oli kasa kangaskaitaleita ym. jämäpaloja, jotka ovat pyörineet pöydällä jo pitemmän aikaa. Joitain sentään tuli käytettyä mutta vielähän noita jäi.
Seuraavaksi kanttaan yhden peiton, jonka hain juuri tikkauksesta. Siitä varmaankin lisää ensi viikolla.

                                                                      ****

Here are two frame pouches I made some time ago. Maybe you have seen them already on my Instagram. The block is traditional Log Cabin but these look quite different, maybe because of those grey stripes. The blue-green pouch is my favorite but pink-yellow is also ok.
I was inspired by the colorful scraps on my cutting table.
Next I'll start binding a quilt which just game from a long arm quilter but more about it next week.

keskiviikkona, huhtikuuta 24, 2019

Sulkasatoa

Scroll down for English please.

QA0A4753
Kävin jokunen viikko sitten lohjalla viikonlopun kestävällä tilkkukurssilla, jonka opena oli Sanna Paranko. Eräs aiheista oli sulat. Olen ommellut sulkia aikaisemminkin mutta tämä tehtiin hieman eri systeemillä. Tein kurssilla yhden blokin, kotona lisäilin siihen vähän kangasta ja ompelin sen pussukaksi. Tällainen siitä syntyi.

Neulatyyny
Ompelin kaitaleita yhteen sen verran reilusti, että siitä jäi jäännöspaloja. Kun mitäänhän ei heitetä roskiin, tein lopuista paloista pikkuisen neulatyynyn. Ei ehkä paras mahdollinen käytössä, sillä saumoja on paljon ja se tekee pinnasta hieman kovan.

Ompelu
Olen monesti halunnut kokeilla, kuinka seisovalteen ompelu minulta sujuisi, sillä jotkut ompelevat vallan seisten. Kun ostin uuden työpöydän jokin aika sitten, halusin siinä olevan nosto mahdollisuuden. Tämä pöytä on halpa Ikean malli mutta ajaa kyllä asiansa.
Asento vaatii hieman totuttelua, sillä aika paljon tulee painoa yhdelle jalalle, kun toinen on paininjalalla. Olen tottunut polvinostimeen, joten paininjalan nosto seisten sen avulla on hieman hankalaa, onnistuu kyllä mutta täytyy taiteilla.

Ompelu
Etenkin sellaiseen työhön, jossa leikataan välillä paloja ja taas ommellaan, seisominen on tosi hyvä juttu. Minun työhuoneessa se toimii erityisen hyvin, sillä leikkuupöytäni on ihan selän takana, eikä tarvitse muuta kuin kääntyä. Enimmäkseen kyllä istun mutta on mukava kun on mahdollisuus välillä vaihtaa.


Sähköinen pöytä olisi hieno mutta eihän sitä tule niin usein nosteltua ylös alas, etteikö jaksaisi kammesta veivata. Ompeletteko koskaan seisten?
Toivotan nyt jo varuksi hauskaa vappua, jos ei tule sitä ennen kirjoiteltua!

                                                                     ****

Some weeks ago I was on the quilt course. One of the themes were feathers. I have made a feather quilt before but this was made little different. I made one test block and at home it turned out a frame pouch. A little pincushion is made of its leftover fabrics. The pincushion is not the best one because there are so many seams and it's little hard to press needles into it.
I have always wanted to try standing sewing. I have bought a new table some time ago. It's a cheap one from Ikea but quite ok and it's possible to lift up. It's nice to stand but not long at a time because weight is on the left foot. If I sew and cut by turns it works well because cutting table is behind my back. I just have to turn around. An electric table would be cool but this is not difficult to lift up and down. How do you sew?

torstaina, joulukuuta 27, 2018

Vuoden viimeinen peitto

Scroll down for English please.


Ruutuja
Joulu meni ja koti tyhjeni nuorisosta. Mukavaa oli mutta kiva oli hälinän jälkeen hetkeksi istahtaa tuoliin ja lueskella tilkkukirjoja ja suunnitella tulevia juttuja. Tämä peitto on tämän vuoden viimeinen. Sen idea lähti siitä, kun sain Art Gallery Fabricsilta kangasnipun, siitä kuva alempana. Se houkutti heti kokeilemaan, mitä kaikkea siitä saisi aikaiseksi. Tällainen "lukupeitto" syntyi ja se sopii hyvin juuri tämän tuolin kaveriksi.

Ruutuja

Ruutuja
Taustaan laitoin palloja harmaalla pohjalla.

Ruutuja
Kokeilin eri vaihtoehtoja reunakantiksi mutta kun ei löytynyt sopivaa, päätin tehdä sen lopuista paloista.

Ruutuja
Vielä tässä vaiheessa ei ollut ihan selvää, mihin asentoon blokit asettuu.

Ruutuja
Tällaiseen asentoon ne sitten pitkällisten pyörittelyjen jälkeen päätyivät.

Yhteistyössä Pfaff
IMG_6548
Halusin vaihteeksi tikata jotain muuta kuin ihan suoraa mutta kuitenkin jotain selkeää. Koneesta löytyi lainetikkaus, jota hieman loivensin. Tykkään kovasti tästä, se on hauska ja moderni.

Ruutuja
Vaikka lainetikkauksessa ei näy niin helposti pienet harhaompeleet, käytin kuitenkin apuna tätä säädettävää ohjainjalkaa. Sen avulla sain pidettyä tikkauksen hyvin suorassa.

Ruutuja
Jos olisin tikannut tämän yhtäjaksoisesti, siihen olisi mennyt yksi ilta, eli todella nopeaan valmistui. Olen varmaan sanonut tämän jo aikaisemminkin mutta kertauksena hehkutan tuota koneen super tilavaa kaulaa, se on ihan luxusta.

Ruutuja
Tässä tikkaus näkyy paremmin.

IMG_6200
Tällaisia olivat kankaat. Kivoja ja raikkaita värejä, vaikka jotkut kankaat on aika haastavia, kun ovat niin kirjavia. Pakkauksen nimi on Bundle Up.

"English Liqurice"

"English Liqurice"
Lisäksi ompelin pienen pussukan, joka tuo mieleen Englannin lakritsasekoituksen. Siitä tuli aika hassu.

Hyvää uutta vuotta ja erityisesti runsasta ompeluvuotta 2019 kaikille!

                                                                    ****

Christmas has gone and my children and their friends have left. Home is quiet again and it's nice to  sit down and read some quilt books and make plans for next year.
This quilt is this year's last one. Art Gallery Fabrics sent me this 'Bundle Up' fabric bundle and this is what I made out of it. The quilt turned out nice and it looks good on the white chair.
This is my own pattern. At first I wasn't sure how to arrange the small blocks but after long thinking I decided to make bigger blocks from them.
I have often quilted straight lines but this time I wanted to make something different. Curvy lines looked fun and little different. My sewing machine is so big and strong that it was fast and easy to quilt. Adjustable Guide Foot was very helpful in getting the waves straight. I like the quilting a lot, it looks fun and modern.
I tried many different fabrics for the binding but the scrappy one was the winner.
I also sewed small pouch which reminds me of English Liqurice sweets.
I wish you Happy New year and especially plentiful quilting year 2019!