maanantaina, joulukuuta 04, 2023

Joulutyyny 2023

 


Tämä on joulukuusityyny numero kymmenen. Jokseenkin samoilla väreillä mennään tänäkin vuonna kuin aikaisemmin. Melkein jo jätin tämän vuoden väliin, sillä en meinannut keksiä hyvää kuusi-ideaa. 
Koska ympyröitä en ollut vielä tehnytkään, niin niihin päädyin tänä vuonna.

Koska en halunnut ihan tavallisia ympyröitä, niin tein noihin reunoihin kukkivat palaset. Niistä tulikin ihan hauskat. Toki tuo ylin olisi voinut olla vain yksi kukka pystyssä mutta en jaksanut ruveta temppuilemaan sen kanssa, niin laitoin kaksi rinnakkain. Kukka-, tausta- ja kehyskangas on Tilkkusesta ostettu tätä varten, muut ihan kaapista löytyneitä.
Ympyröiden leikkaamisessa käytin Papper Sax Stenin mallineita. Näin pienet kaaret on vähän konstikkaita ommeltavia mutta rauhallisella otteella menee nekin. 

Laitoin ympyröiden kokoisen lisävanun jokaisen ympyrän taakse, jotta se olisi hieman taustaa pulleampi.
Jätin ne tikkaamatta, niin kyllä ne hieman pullistuivatkin. 

Usein olen jättänyt tyynyn ilman kehyksiä mutta nyt halusin siihen vähän väriä reunoihinkin. Koska en ole mikään supertikkaaja, niin tikkasin varsin simmppeleitä kuvioita. 

Täytyypä ottaa taas ryhmäkuva tyynyistä lähempänä joulua. Alkaa olla jo hankalaa saada kaikki kymmenen samaan kuvaan. 

                                                                     ***

Sorry, no English text this time. There is translator on the sidebar.

tiistaina, marraskuuta 14, 2023

Kylmä Hehku * Cold Glow


Tämä työ on kylmä "Hehku". Oranssisävyisen lämpimän "Hehkun" tein aikaisemmin (täällä).
Peitto on koottu yksinkertaisista, kaitaleilla reunustetuista neliöblokeista. Minulla oli nippu Carolyn Friedlanderin kuviokankaita, joita suurimmaksi osaksi käytin tähän työhön, sekä lisänä yksivärisiä.
Tikkaus on Tilkkupajan käsialaa ja tikkausmalli sama kuin toisessa työssä.

                                                                          ***
This quilt is cold "Glow". I made an orange version, warm "Glow" earlier (here) The quilt top is made of simple squares. I had a bunch of Carolyn Freelander's fabrics and I mainly used them and some solids as well. Long arm quilting is made by Tilkkupaja

Tässä ensimmäinen värikokeilu suunnitteluseinällä. 

                                                                       ***
Here is the first color experiment on the design wall. 

Kun palat eivät mahtuneet enää suunnitteluseinälle, siirsin ne suunnittelulattialle ja aloin sommitella niitä pystyriveihin. Keskelle tummempia ja siitä vaalenee reunoille.
                                                                         ***

When the pieces didn't fit on to my design wall, I moved them to the floor and started placing them in to the vertical rows. Dark blocks go to the center and the blocks starts to lighten towards to the edges.

Hyvä silitys ja sitten ompelu yhteen.

                                                                          ***
Next a good ironing and sewing rows together.

Kantti löytyi hartaan etsinnän jälkeen omasta varastosta. Ei ehkä ihan tyypillinen valinta mutta
minusta sopii hyvin, sillä siinä on samat värit ja kaaria kuten tikkauksessakin. Se luo riittävän kehyksen mutta ei liikaa. 
                                                                          ***
A binding is from my stash. It's not a typical choice but the colors are good and it makes a nice framing,
not too light and not too dark.


Asettelin palat niin, että saumat eivät osu vastakkain, eli joka toinen pala eri päin. Kun rivit ovat lomittain,  tulee peittoon kivasti liikettä.
                                                                        ***
I alternated the direction of the blocks by twisting every other block. This way I avoid the seams coming against each other. When the rows are on a different level, it brings nice movement to the surface.

Tein taustan paloista ja sainkin mukavasti kiertoon pari Marimekon kangasta ja muutaman muunkin.

                                                                         ***
The backing is made out of pieces. I was able to put some Marimekko fabric and couple others as well.

Näitä tuumamittoja käytin blokissa. 

                                                                         ***
These are the measurements I used in the block.


Puolikkaissa blokeista on kaksi vaihtoehtoa. Se kumpi puolikas tulee ylä- ja alareunoihin, riippuu peiton koosta ja siitä miten päin blokki siihen kohtaa tulee.
                                                                        ***

There are two options for the half blocks. Which comes to the top or bottom edges depends the size of the quilt and which block is next in line.

Oli kiva työ tehdä ja leikkiä sinivihreällä väripaletilla.

                                                                            ***
This was nice quilt to make and play with blue-green color palette.







keskiviikkona, syyskuuta 06, 2023

Sydämiä vauvalle

 

Scroll down for English please.


Pitkästä aikaa uusi blogipostaus. Pikkuinen sydämellinen peitto vauvalle on valmis. Käytin sydämen mallina tuolta sivupalkista "Free patterns" alta löytyvää "Big striped heart" paper piecing mallia. Linkki myös tässä.
Kun aloitin tekemään blokkeja, ei varsinaisesti ollut ideaa mitä niistä tulee mutta vauvanpeittoonhan ne sopivat mainiosti. Minulta ei kovin kiemuraiset tikkaukset onnistu, joten tein sitten ihan suoraa tikkiä.
Tikkaamista oli tässäkin, kun aika tiheään pistelin. Elmo tietysti paikalla kun jotain tapahtuu.

Tein kehykset raitakankaasta, sillä vaikka sydämet olikin värikkäitä, näyttivät blokit ilman niitä vähän pliisuilta. Väleihin laitoin vielä välikaitaleet, joiden keskelle värillinen pala. 

Tässä on tikkaus alkamassa. Taustaan tuli tämä kiva kissakangas ja pehmeä vihreä sopiikin hyvin päälipuoleen. 

Tässä tikkaus näkyy paremmin Jos olisin laittanut kantiksikin raitaa, niin se olisi ollut minusta liikaa. 
Tämä kirjava mustavalkoinen kangas löytyi kaapin kätköistä. Keltaisesta osasta näkyy tikkaus puuttuvan mutta valmiissa työssä se on tehty.
Kiva kun sain taas yhden pitkään odottaneen työn valmiiksi.

                                                                            ****

A new blog post after a long time. This heart quilt for a baby is now finished. You can find the paper piecing  pattern "Big Striped Heart" from the sidebar under the "Free patterns" button. A link also here.
When I started to make blocks, I didn't have idea what to make with them but for a baby quilt they are perfect. 
I'm not good at free motion quilting so I decided to make simple straight lines.
Even though the blocks were colorful they looked some kind of empty without thin striped borders.
The cat backing is from my stash and I think the soft green looks very nice with the quilt top.
Nice to get one unfinished quilt done.

maanantaina, heinäkuuta 17, 2023

Ilotulitus


Scroll down for English please.

"Ilotulitus" on työ, jonka aloitin jo viime vuoden marraskuussa. Työ kävi välillä jo näytteillä Mäntyharjun messuilla mutta nyt vasta täällä blogissa. Malli on Augusto Garcian Love Patchwork & Quilting magazinesta numero 116. Tikkaus on Töölön Tilkkupajassa tehty. Harvoin tulee mitattua työn koko mutta nyt sen tein, 177cm x 177cm.

Tausta on kokonaan tuollainen harmaa. Tätä tikkausta olen käyttänyt ennenkin, se on sopiva moneen työhön.

Tässä ensimmäiset blokit seinällä. Jonkin verran jäi kulmista eri kokoisia kolmioita mutta teen niistä myöhemmin jonkin pienen jutun, esim. tyynyn.

Kovin pitkään ei työ mahtunut seinälle, joten siirsin sen lattialle.

Taustaan ei ollut riittävästi yhtä väriä, niin käytin useampaa harmaata ja se olikin ihan hyvä ratkaisu.
Tästä tuli tosi kiva mielestäni ja sopii väreiltään aika moneen paikkaan. 


                                                                          ***

"Fire Cracker Quilt" is Augusto Garcia's pattern for Love Patchwork & Quilting magazine, issue 116.
I have started this quilt last November but it has taken a long time to take photos. 
Quilting is made by Töölön Tilkkupaja. I have used this quilting pattern more than once and it's really good for many kind of quilts. The size is 177cm x 177cm.
Because my design wall is too small I had to use floor after few blocks. 
I have a pile of left over triangles from corners and maybe I'll use them for a pillow. 
I used two different grey for the background because I didn't have enough one color. It works really well. This quilt turned out really pretty, I'm pleased :)





 

maanantaina, kesäkuuta 26, 2023

Saippuakuplia



Scroll down for English please.

 
Saippuakuplia sateenkaaren väreissä peitosta tuli tosi kiva. Blokin malli on Sami Casanovan suunnittelema mutta hän ei ole tehnyt siitä myytävää mallia. Sovimme, että voin käyttää mallia.
Värien sijoittelussa olisi ollut monia vaihtoehtoja mutta päädyin raitoihin, joissa värit hennosti liukuvat tummasta vaaleaan. Kuplaosuudet tein paper piecingillä. 

Kankaina on vähän kaikenlaista mitä kaapista löytyy. Osa raidoista on yhdestä samasta kankaasta mutta osa on kahdesta tai useammasta.

Tikkauksen on tehnyt Tilkkupajan Soile. Kiva malli tähän.

Taustan kokosin kahdesta eri kankaasta.

Tässä aloitusta. Suunnitteluseinä oli tähän aivan liian pieni, joten sommittelin lattialle. 


Tässä rivejä ommeltuna ja ihailemme Elmon kanssa mitä on saatu aikaan. Peitto lähtee Mäntyharjulle tilkkutyömessuille. Siellä on kahdeksan muutakin työtäni esillä sekä myös muiden tilkkuilijoiden töitä.
Viime kesänä löysin messuilta täydennystä kangasvarastooni sekä ompelutarvikkeita. Jos kaipaat kivaa kesätekemistä 30.6-1.7.23 niin tämä on hyvä retkikohde. Tässä linkki jossa lisätietoa tapahtumasta.


                                                                                 ****

This is a one of my latest quilts. I call it "Soap Bubbles" because it looks like bubbles on the rainbow.
The block pattern is designed by Sami Casanova. She doesn't sell the pattern but I asked if I can use it. 
The bubble parts are paper pieced. There were many possibilities for colors but I decided to make stripes and the colors change from dark to light. 
Quilting is made by Töölön Tilkkupaja
My design wall was way too small so I used my design floor. When most of the rows were sewn we (with Elmo) admired it on the sofa.
The quilt is going to an exhibition with my eight other quilts to Mäntyharju next weekend. I had some quilts there last summer too. 





maanantaina, toukokuuta 29, 2023

Kelimi peitto

 

Scroll down for English please.


Tervehdys pitkästä aikaa! En ole lopettanut blogin kirjoittamista mutta nyt on tullut aikas pitkä paussi edellisestä postauksesta. Olen kuitenkin ommellut mutta tahti on hieman hidastunut, kun on ollut paljon muuta aktiviteettiä.
Tämä työ on ollut valmis jo tosi pitkään. Sain jossain vaiheessa tämän Katarina Rocellan Kelimi ohjeen ja koska se oli kiva, niin päätinpä sitten tehdä sen. Lisäsin reunoihin pari extra kierrosta, joten tuli vähän lisää kokoa (197cm x 211cm). 
Kankaat eivät ole minun tyypillistä väriskaalaa mutta vaihteeksi oli mukava kokeilla tämmöistä yhdistelmää. Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta. Tikkaus Soilen käsialaa Töölön tilkkupajasta.

Kuvausavustajan homma on raskasta ja se vaatii kunnon levon, tosin voi joutua salakuvatuksi :))
Tässä näkyy lainehtivat tikkaukset hyvin. 

Tässä työ alkutekijöissään. Värien suunnittelu tapahtui poikkeuksellisesti työn edetessä. 
Elmo on kultainen, kun se osaa kiertää palat hienosti. Jos ovikello soi, niin silloin kyllä mennään suorinta reittiä ovelle ja palat saa kyytiä.

Yli puolet riveistä on tässä vaiheessa ommeltu yhteen ja alkaa jo näkemään miltä palat koottuna näyttää.

Tausta on kuvassa aika levottoman näköinen mutta oikeasti se on ihan ok. Kaapissa oleva taustakangas oli hiukan liian pieni, joten ompelin lisäksi tuollaisen ison blokin.
Olen ommellut työ taakse ripustuskujan, sillä työ on menossa esille Tilkkumessuille Mäntyharjulle.
Messut on tänä vuonna 30.6-1.7 ja tuon linkin takana lisää tapahtumasta. Muutama muukin työ on sinne lähdössä. Viime vuonna tapahtuma oli oikein kiva ja tein sieltä hyviä kangaslöytöjä ym.
Kevät on vaihtumassa kesäksi mutta vielä on ihania kevätkukkia kuvattavaksi. 
                   
                                                                              ****

Hi everyone! It has been a long time since I wrote a blog post. I haven't stop blogging though.
I have been sewing but not as much as usual. 
This quilt was finished over nine months ago but now I have taken photos of it. 
I got this Kelimi pattern from Katarina Rocella and it seemed so good that I had to make it.
The fabrics are not my typical color scale but I wanted to make something different. I like the final result a lot. 
A quilt holder's job is exhausting, so it requires a proper rest. However, you might be eavesdropped :))
Wave quilting is made by Töölön tilkkupaja. It looks really good.
One picture is about how I started planing on the design floor. I decided most of the colors as I was making a quilt. 
Elmo is a good boy, he doesn't mess pieces but when a door bell rings he goes the most direct route to the door and then pieces fly.
The backing looks quite wild in the picture but in real it's not, it's ok. The backing fabric I had was a little too small so I made a big block to the center. 
This and some other quilts are going to Mäntyharju this summer. There is a quilting event the same as last summer.
Spring is turning into summer but there are still lot of spring flowers to photograph.




sunnuntaina, tammikuuta 22, 2023

Isoja ja pieniä ruutuja

Scroll down for English please.


            
Ruutupeitto valmistui viime vuoden lopulla. Irish Chain on perinteinen malli ja tämä versio on yksi siitä. 
Äitini kysyi ennen joulua, olisiko minulla peittoa, jossa on harmaan sävyjä, sillä hän haluaisi antaa ystävälleen joululahjaksi peiton. Eipä tarvi paljon vihjata peiton tarpeesta kun leikkuupöydällä alkaa tapahtua. Loppujen lopuksi lahjaksi päätyi värikkäämpi,  jo valmiina oleva peitto. 

               
Tähän upposi taas mukavasti tilkkulaatikon sisältöä. Etenkin harmaan sävyisiä tilkkuja oli kertynyt aika paljon. 
   
               
Tausta on kahdesta keltaisesta, puolet ja puolet. 

Pinnan rakentelu oli mukavaa puuhaa. 
Ison ruudun koko on    3 1/2" x 3 1/2"            ( 3" x 3" valmiina) 
Pieni ruutu on                     2" x 2"                  (1 1/2" x 1 1/2" valmiina)

Tikkasin tällä kertaa itse, sillä tähän pintaan sopii hyvin ihan perusruudut.

Olin jo leikannut valmiiksi mustavalkoisen raitakantin, joka olisi sopinut myös hyvin mutta jotenkin tämä violetin sävyinen alkoi miellyttää enemmän. 
Pari uutta työtä on jo tekeillä, joista toinen on jo hyvällä mallilla. Mukavia ompeluhetkiä kaikille!

                                                                         ****

I finished this quilt at the end of last year. It's a version of traditional Irish Chain quilt. 
My mom asked before Christmas if I have a quilt which she could give as a gift to her friend. I din't need a lot of encouragement to start a new quilt. Her friend has a lot of grey in her home so I thought to use different shades of grey with bright colors. In the end mom didn't end up giving this one but another quilt with green, blue and turquoise colors.
This project was a great scrap buster. I specially got rid of lot of grey scraps.
I decided to do quilting myself this time because simple squares works well with this pattern. 
I had already cut a black&white striped binding but I changed my mind and I ended up using this pink one. 
They both work well but this time the colorful one took the win. 

Sizes of those squares are:
Big      3 1/2" x 3 1/2"   (3" x 3" finished)
Small         2" x 2"         (1 1/2" x 1 1/2" finished)

This was fun to make and maybe I'll make another one later. Now I'm working on two new quilts, but more on that later. 




maanantaina, tammikuuta 02, 2023

Deco


Scroll down for English please.


Hyvää alkavaa vuotta 2023! Vuoden ensimmäinen työ on peitto, joka on valmistunut jo yli vuosi sittenmutta se on jäänyt kuvaamatta. Se on nimeltään Deco quilt ja mallin ostin Lo & Behold Stitcheryltä.
Malli miellytti, joten sehän piti tehdä.

Koska valmistumisesta on jo sen verran kauan, en muista tarkemmin miten päädyin juuri näihin väreihin. Mustaa ja valkoista ainakin oli tarkoitus tehdä ja on joukkoon vähän väriäkin valikoitunut. 
Huomaa joutsen, joka sattui lipumaan kuvaan.

Tikkaus on Töölön tilkkupajan tekemä ja oikein sopiva tähän työhön.

Tässä paloja seinällä. Tein ajatuksissani noita ruutuja muutaman ylimääräisen mutta hyödynsin ne takaosassa. Harmillisesti toisesta puolesta ei ole kuvaa. 

Kallio oli kivan huurteinen mutta kovin liukas. 
Pari ajatusta uudesta työstä on mielessä mutta saapa nähdä koska saan ne aloitetuksi. Ainakin Elmolle on takki valmistumassa. Enpä ole varma tuleeko siitä kovinkaan tyylikäs :)


                                                                     ****

Happy New Year 2023! This quilt has been finished already a year ago but now I took some pictures. 
The quilt pattern is called "Deco quilt" and it's made by Lo & Behold Stitchery. I liked the design so much that I had to buy the pattern and make a quilt.
Because the quilt is made long time ago, I'm not sure how I chose colors. At least I wanted black and white but there is some green also. I made some extra blocks accidentally but I used them to the back. Unfortunately I forgot to take a photo of it. 
Töölön tilkkupaja made this beautiful quilting. 
I have a couple quilt ideas in my mind but lets see when I'll start. At the moment I'm making a coat to Elmo dog. I'm not sure if it looks cool... :)