Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut/kassit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laukut/kassit. Näytä kaikki tekstit

sunnuntaina, marraskuuta 08, 2020

Simpukkakassi

 

Scroll down for English please.


Tarvitsin reilun kokoista kassia, johon mahtuu kurssikamoja, koiran tarvikkeita ym. Lisäksi halusin sen olevan hillityn värinen talvikäyttöön mutta ei kuitenkaan ihan väritön. Simpukkamalli on kiva toteuttaa sopivin väliajoin.

Vaikka kuvassa kassi ei ole olalla, niin se on olalla kannettava malli. Sangat ovat sen verran pitkät, että kassi sopii hyvin kainaloon talvitakinkin kanssa. Sangat olen ostanut joskus Tokiosta ja niitä löytyy vielä samanlaiset lyhyemmätkin. 
Takana on musta, tilkkupuuvillaa paksumpi kangas. Etuosan taakse ryhtiä antamaan ompelin kaksi kerrosta puuvillavanua ja takaosaan yhden. Laukkuun sopivaa ryhdikästä huopaa ei sattunut olemaan, joten sovelsin kaapista löytyviä vanuja. 
Pohjassa on jostain vanhasta laukusta jäänyt musta muovinen pohjalevy, jota vähän kavensin. Pohja ei roiku kun tulee tavaraa, vaan pysyy kulmikkaan muotoisena.

Koska minulla ei ollut mitään mittoja, vaan aloitin ompelemaan simpukoita ihan summassa, niin etuosasta tuli vähän liian suuri. Leikkasin pari tuumaa alhaalta ja sivuista pois, niin siitä tuli käytännöllisemmän kokoinen. Olen oikein tyytyväinen tähän ja se tulee heti käyttöön.


                                                                    ****

I needed a bigger bag to carry all my stuff when I go to quilting class and for dog stuff. I wanted calm colors for the winter but still nothing too boring. The shell pattern is fun to make every once in a while.
The bag can be carried on the shoulder. The handles are long enough for the bag to be used with a winter coat. I bought the handles from Tokyo a while ago and I still have shorter ones left. The backing is black and thicker as quilting cotton. In order to give a structure to the front, I put two layers of cotton batting. The backing has only one layer of batting. I didn't have a suitable thick felt so I had to work with other battings that I had in my stash.
I didn't have any plan for exact size, I just started sewing shells. This caused the front to be slightly too big. I cut out few inches from the sides and bottom to make it slightly more manageable size.
I'm very pleased how this turned out and I'll start to use it straight away. 

tiistaina, kesäkuuta 30, 2020

Sporttireppu


Scroll down for English please.


                     Nyt kesällä on tullut tehtyä pitkiä kävely ja pyörälenkkejä. Pidän mukana ainakin 
                     puhelinta ja usein myös jotain pitkähihaista ja vesipullokin olisi mukava. Niiden 
                     kuljettaminen on kuitenkin käsissä hankalaa, joten tein niille kevyen repun. 
                        
                
                    Hyvinhän tuo tilkkuraita istuu sporttiseempaankin menoon. En laittanut reppuun 
                    vuorta, vaan ihan siksakilla huolittelin. Tilkkublokkien kohdalle taakse ompelin  
                    kapean kaitaleen, ettei langanpätkät roiku.                   
                    
                      Blokit on ihan simppelit ja kankaat tilkkulaatikon uumenista kaiveltu. Nauhoina
                      on musta puuvillanyöri.

                      Takaosa on myös tuollainen mustavalkoinen mutta hieman eri kuviota, kun tämä 
                      sama ei riittänyt. 
                      Reppu on päässyt jo ensimmäiselle koekäyttöreissulle ja se on hyväksi havaittu.
                      Teksti näyttää menevän minne sattuu tässä uudessa bloggerissa, hieman vielä 
                       opettelua.
                                                                             ****

                      Now during the Summer I have made long walks and biked a lot. I always have 
                      a phone and long sleeve shirt with me and bottle of water would be nice too. Because 
                      it's difficult to carry them in my hands I made a small bag for them. I think the 
                      quilt blocks fit even a sportier item. 
                      There is no lining but the edges are zigzagged. Behind the quilt blocks I sewed 
                      a piece of fabric so the threads don't show. 
                      The blocks are very simple and they are made of scraps. The backing is also black                    
                      and white fabric, just a little different patterned because I ran out of the one in front.
                      I have already tested it and it proved itself very practical.       
                      This new blogger seems to mix my text...sorry, I have little to learn!                                                                   

maanantaina, kesäkuuta 17, 2019

Juhannuskassi tikkaamalla



Scroll down for English please.



Minulla on ollut mahdollisuus tutustua moneen minulle uuteen asiaan ja tekniikkaan Pfaff yhteistyön kautta. Nämä tikkausviivaimet ja uusi tikkausjalka ovat olleet yksi mielenkiintoisimmista. Olen ajatellut viivaintikkauksen olevan jotain todella, todella vaikeaa. Väärässä kuitenkin olin. Kyllähän nämä yksinkertaiset kuvioni kalpenevat niiden taidokkaasti ja tiheästi tikattujen töiden rinnalla mutta tässä nyt minun versioni. Idea tulee kuitenkin selville. Yllättävän hyvin tikkaaminen onnistuu ja varsin pienellä harjoittelulla. Tämä kesäkassi valmistui yhdestä testipalasta.

Käytin yksiväristä kangasta, jotta siinä näkyisi hyvin, miltä tikkaus näyttää. Kirjava tilkkupinta antaa hieman paremmin anteeksi pienet heilahdukset.

Yhteistyössä Pfaff

Ensimmäisenä on tuo pisara, millä tein näitä kukkasia. Keksin sille jo pari toisenlaistakin tikkausvaihtoehtoa, joita vielä kokeilen. Toisella viivaimella voi tehdä mm. sydämiä ja kolmannella silmukkariviä. Neliölevyllä tehdään apumerkintöjä, jotta kuviot saadaan suoraan. Käytin merkintään itsestään haihtuvaa tussia. Viimeisenä tikkaukseen käytettävä tikkausjalka. Jalan reuna on normaalia paksumpi, ettei se lipsahda viivaimen päälle.
Alla on puolentoista minuutin videopätkä kuinka homma minulta sujui.


Suurin haaste minulla oli tikin pituuden hallinta. Välillä tuli vähän pitempiä pistoja mutta kun löysi oikean rytmin, jälkikin oli tasaista. Viivain pysyi kiitettävästi näpeissä, eikä heilunut. Pari "kuhmua" sakaroihin tuli kun aloin keskittyä neulaan, enkä siihen että paininjalka kulkee mallinetta pitkin. Performance Iconini voi yhdistää wifiin ja sieltä löysin uusimman päivityksen tämän uutuusjalan käyttöön.

Harmaa ei ole mitenkään kesäinen pirteä väri mutta kun riemunkirjavat kassit tuppaavat jäämään kaappiin. Sisälle laitoin kuitenkin iloisempaa keltaista. 



Keskikohdassa on pieni solmu puuvillalangasta.
Kokeilen kuvioita varmasti isompaankin työhön ja jos en ihan koko peittoa tikkaa tällä tavoin, niin ainakin joitain kuvioita yhdistettynä johonkin muuhun tikkaukseen. Reunakaitaleissa silmukkaketjut voisi olla hauska. Olen tosi tyytyväinen siihen kuinka onnistuin.
Toinen ompelukone on viety jo mökille, joten jonkin verran varmaan tulee sielläkin ommeltua. Laitan valmistunutta tänne blogiinkin, vaikka ehkä verkkaisempaan tahtiin. Pari työtä on jo melkein valmiina esiteltäväksi.
Toivotan kaikille hyvää juhannusta!

                                                                       ****

I have been co-operated with Pfaff and it has been such a great thing. I have tried many new techniques and learned a lot new. Quilting with templates and ruler foot has been one of the most interesting things. I made this summer bag of the test block. I know, this is very simple but it's a good start, practice and learn more.
I used the drop template to make these flowers. There is a video how I made them. At first I was quite  sure I'm not going to succeed because quilting looks so difficult. I was wrong, it wasn't difficult at all. Of course flowers are not perfect..some stitches are long and some are short but it turned out easier the more I sew.
Grey is not so summery color but I don't use very colorful bags. For a lining I used yellow and it makes the bag little happier.
I wish you happy Midsummer!



torstaina, syyskuuta 22, 2016

Rakkaudesta ompeluun

Scroll down for English please.
Instagramissa oli jokin aika sitten kilpailu, jossa oli tarkoitus tehdä jokin työ kirjasta 'A Spoonful of Sugar/Lisa Cox'. Koska minulla on tämä kirja, ajattelin kokeilla onneani ja tein siitä tämän neulatyynyn. Malli on perinteinen Katedraalin ikkuna. Koska tyyny on niin pieni, käännökset piti ommella käsin. Vaikka käsinompelu ei ole suosikki juttu, niin tuon verran kyllä menettelee. Jotain jujua halusin tähän laittaa ja se juju on nuo kirjaimet. Mietin aluksi, onko tuo 'love' teksti hieman nolo mutta tarkoittakoon se vaikka rakkautta ompeluun!

Nolo tai ei mutta nämä ihanat kankaat voitin. Voi miten onnellinen voikaan olla kahdestakymmenestä fatquarterista. Täytyy harkita tarkoin, mitä näistä ihanuuksista teen, etten vaan turmele niitä väärällä mallilla. Pidän niitä ompeluhuoneen pöydällä, että niitä voi ohimennen ihastella.
                                 
DSC07092nimfli
Toinen ompelus on kassi, johon käytin hulpioita. Ompelin nelikulmaisen vanun päälle vierekkäin hulpioita ja muutamia kangassuikaleita lisäväriksi. Niitä neliöitä tein 16, jotka sitten ompelin yhteen. Kassin toinen puoli on siis lähes saman näköinen. Harmaa kangas on peruspuuvillaa paksumpaa ja ryhdikkäämpää, ehkä jotain huonekalukangasta. Sisuksesta ei ole kuvaa mutta siellä ei ole mitään ihmeempää, yksi pieni tasku vuoressa. Tällä kassilla osallistun 'Selvage challengeen', joka on parhaillaan meneillään. 
Huomenna on jo perjantai, joten mukavaa tulevaa viikonloppua!
                                                                         ****
There was a competition on Instagram a while back in which you were supposed to do a project from the book 'A Spoonful of Sugar by Lisa Cox'. Because I have this book I decided to try my luck. I ended up with this pin cushion and the pattern is called Cathedrals window. Because the cushion is so small I had to sew all the little edges by hand. At first I thought the 'love' text is embarrassing but I decided to go with it. Maybe it can mean my love for sewing!
Embarrasing or not I won these beautiful fabrics! Oh, how happy can you become from twenty fat quarters. 
Another project is a bag that I used selvages for. On top of a cotton batting square I sewed selvages and few colorful stripes of fabric. I sewed 16 squares together and the back looks pretty much the same. The grey fabric is bit thicker that normal so the bag keeps its' form. I don't have a picture of the inside but it's nothing special and it has only a little pocket. With this bag I'm entering the 'Selvage challenge' which is going on at the moment. 
Tomorrow it's already friday. I hope you have a nice weekend!

torstaina, elokuuta 04, 2016

Merilintu

Scroll down in English please!

Tällaista värikästä lintua veneen kaiteella ei ole ennen istunutkaan. Malli on Giuseppe Ribaudon ja ohjeet reppuun löytyy täältä . Kaikki kankaat on Marimekkoa. Värikäs lintu on pala Kukkuluuruu nimisestä kankaasta. Lintukangas on sen verran ohutta, että tikkasin sen kiinni ohuthuopaan, se antaakin hyvin ryhtiä. Muut kankaat ovatkin vahvempia.

DSC03394
Malli on oikein toimiva ja kiva selässä, vaikka onkin säkkimallinen. Nuo metalliset sirkat oli hieman haasteelliset laittaa. Ostin niitä rautakaupasta kun en viitsinyt juosta monessa paikassa. Kyllä ne kiinni pysyy mutta ehkä siistimminkin voisivat olla. Myöskin köysi on rautakaupasta.

DSC03375
Vuorina hieman vahvempi kangas, samaa kuin ulkona raidassa. 

DSC03379nimfl
Tarkoitus ei ollut tehdä linnulle siipiä mutta raidat osuivat juuri sopivaan kohtaan. Reppu lähtee lentoon!
Mieheni sanoi, että hänkin voisi käyttää tuollaista, miehistä versiota, vaikka salireissulla. Oikeasti? Koska näin suuri ihme on tapahtunut, saatan tehdä vielä toisenkin :)) 

                                                                     ****
This is the most colorful bird we have ever seen on board. This bucket bag is Giuseppe Ribaudor's pattern and you can find it here. All fabrics are Finnish design by Marimekko. The bird fabric is called "Kukkuluuruu". All fabrics are quite thick except the bird. I quilted it on the thin felt and now it's stiffer.
I like this pattern a lot. It's handy and easy to carry. I bought metal grommets and the rope from a hardware store. Unfortunately we don't have stores like Jo-ann. 
I didn't mean to make wings for the bird but by accident the colorful stripes look like big wings. Let's hope that the bag won't fly away :)
My husband said that he would like to use that kind of gym bag also but manly version. What? Really? It's such a big miracle that maybe I'll make another one! 





maanantaina, huhtikuuta 04, 2016

Kesäkassi * Market bag


Scroll down for English please,

Ompelin heti toisen mallin kirjasta Handmade Style. Tämä on malli nimeltään Market bag. Se onkin hyvän kokoinen kesäkassi, johon olen kovasti ihastunut.

DSC01192 (1)nimfli
Kassi tikattiin kauttaaltaan tiheästi kiinni tukihuopaan. En tiedä minkä vahvuista ohjeen huopa on mutta käytin Eurokankaan tukevaa liimahuopaa. Koska halusin, että kassista tulee jämäkkä, laitoin vielä extrana palat puuvillavanuakin. Mahdollisesti laitan vielä pohjalle jonkin pahvin pohjaksi, riippuen kuinka painavaa tavaraa kuskaan. 

DSC01193 (1)nimfli
Nahkavarastosta löytyi pala mustaa nahkaa, josta sain leikattua sangat. Koska nahka oli aika ohutta ja  se olisi luultavasti venynyt käytössä, niin ompelin kaksi suikaletta reunoista yhteen. Reunakantti oli hieman hankala ommella. Ulkopuoli tuli ihan siististi mutta sisäpuoli oli haastavampi, kun ei nähnyt mihin tikki osuu. 

DSC01170
Sisällä on vetskaritasku, jonka yläreuna jää reunakantin alle piiloon. Sen olisi voinut tehdä vuoren värisestä kankaasta, niin ei hyppäisi ihan niin silmille. En kuitenkaan viitsinyt enää tehdä uutta kun vetskarikin oli jo paikoillaan.
Tätä kassia tulee satavarmasti käytettyä, sopii niin moniin vaatteisiinkin. Se pääsee käyttöön... nyt!
Linkattu Let's be socialiin!

                                                                               ****
I sewed right away another pattern from the book Handmade Style. This pattern is called 'Market bag'.  It's just the perfect size for the summer.
The panels and the base are quilted by using straight lines. I used quite thick felt between the layers because I wanted the bag to be bit stiffer. I might add a piece of cardboard to the bottom to help it to keep it's shape. The handles are made of black leather. Because the leather is quite thin and it might stretch I sewed two strips together from the sides. It was hard to get the inside of the binding to look as good as the outside because I couldn't see where the stitching was going on that side.
A pocket with a zipper is always useful so I don't lose my keys!
I'm sure I will be using this bag a lot because it matches with a lot of my clothes. I'll start using it right away!
Sharing at Let's be Social!


DSC01199nimfli

sunnuntaina, elokuuta 16, 2015

Käsityökori


 Löysin netistä kivan mallin pienelle korille. Marimekon paksua huonekalukangasta olen ostanut joskus tarjouksesta. Tähän kangas sopikin hyvin, kun se on sen verran ryhdikästä, että kori pysyy pystyssä. Ohje ja kaavat löytyi täältä. 


 Poikani tyttöystävä on innokas virkkaamaan ja kutomaan, joten tämä koppa päätyi hänelle virkkuiden säilytyspaikaksi. Pallokuvio on ikuinen suosikkini. Vuoresta ja päällisestä pitää tulla saman kokosia, jotta suuaukot täsmää ja ne saa siististi ommeltua. Vähän paksumpi vuorikangas olisi toiminut vielä paremmin. 

Hyvin mahtuu kerät koppaan ja löytyi vielä niin pirteitä värejäkin sisälle. Jos löydän tukevaa, kivaa huopaa, niin koitan tehdä siitä hieman isomma version ilman vuorta.
Kiitos mukavasta peittopalautteesta, se ilahduttaa!

                                                                     ****
I found this nice little basket pattern on the internet. I used thick fabric that I bought from Marimekko. This fabric is sturdy enough that it doesn't fall over. The pattern and the instructions can be found here .
My sons girlfriend crochets and knits a lot, so this basket is for her threads and needles. The lining and the outside fabric have to be the same size, that the handle looks neat.
If I find sturdy and nice felt I'll try to make a bigger one without lining.
Thank you for all the positive feedback for my previous quilt. It makes me happy!




maanantaina, kesäkuuta 22, 2015

Juhannuskassi

Koska säätiedotus lupasi sadetta, niin varauduin juhannukseen kassikankaalla. No vettä tuli ja samalla valmistui pari kassia. Tämä on sama malli kuin kevätkassissa. Kankaana myöskin Marimekko. Laitoin päädyt valkoisella, ettei sinistä olisi ihan liikaa.


Vuori ostettu Karnaluksista kauan sitten. Tähän kassiin mahtuu hyvin enemmänkin tavaraa.

 Kankaasta jäi vielä pala, joten ompelin siitä vielä ihan peruskassin vähän pitemmillä sangoilla.
Vuorena Marimekon Räsymatto. Tasku unohtui, kun sade alkoi tauota ja tuli kiire ulos.

Pienenee pienenee...Vieläkin jäi pala kangasta ja siitä tuli kukkaro. Nyt on koko pala tuhottu, eikä sitä enää pyöri tuolla laatikossa.

Meillä ei ole purjevenettä mutta nappasin kuvan Nauvon venesatamasta kun tultiin juhannuksen vietosta.  Kyllä mun kassi sopisi niin hyvin tuonne kannelle heilumaan.

                                                                          ****
Weather forecast promised rainy midsummer weekend. I prepared for bad weather by taking some fabrics with me to our summer cottage. It rained and I sewed two bags. I have made this bag before, here. Fabric is Marimekko. I didn't want the bag to be too blue so I used white too.
There were still some leftover fabric. I used it for this smaller bag. I forgot to put pocket to it because rain stopped and I was in a hurry to go out.
There was still fabric left...so I made small purse. Now all of it has been used.
We don't have a sailboat but I took a picture when we came to the harbor. My bag would be perfect on the deck of this boat. 

torstaina, huhtikuuta 09, 2015

Kevätkassi

          Ompelin kevätkassin ja reilun kokoisen kehyskukkaron vaihteeksi Marimekon kankaasta. 
          Kangas on hieman normaalia puuvilaa paksumpaa mutta ei kuitenkaan markiisia.
          
          Kehyskukkaro puhelimen ja lompakon ym. säilytykseen. Vuori samaa kuin kassissa.  
   
           
          Aikas pinkiltä sisus näyttää, hui! Ihan oikeaa, hieman hillitynpää väriä en saanut ikuistettua.        
          Kassi oli ensin liian vetelä mutta kun laitoin tueksi ohuthuopaa, niin siitä tuli sopivan
          tukeva.
          Kaavapaketissa on näin herttainen kassi mallina. Ohjeet tilattu Signoriinasta. Aika eri 
          ilmeen saa erilaisella kankaalla. Teen varmasti toisenkin version mutta tätä kangasta 
          sattui olemaan kotona. Kesäkassiin on jo idea valmiina. 
          
          Tuossa edelisessä postauksessa ihmeteltiin sitruunapuuta. Se on tosiaankin ihan oikea ja 
          hedelmät ovat olleet siinä ostettaessa. Puu ei ole minun, vaan kaverini omistaa sen 
          ihanuuden. Kiitos niistä kommenteista!
          
       

keskiviikkona, marraskuuta 05, 2014

Kasettikassi



 Ihastuin Pinterestin kuviin, jossa oli tehty kassia, pussukkaa ja penaalia c-kasetti aiheella. Ihastuin sen verran kovasti, että tein kassin. Käytin kirkkaita värejä mutta hyvin tämä toimisi hillitympänäkin.
Jos nuo ei niin kovasti kaseteilta näytä, niin onhan ainakin iloisen värisiä blokkeja.




 Väliin laitoin Ullakan ohuthuopaa. Kassi on ihan suora malliltaan, sillä halusin siitä ohuen, olalla roikotettavan kangaskassin tapaisen. Hihnatkin ovat pitemmät, että olkapää/takki mahtuu niistä läpi. Kassi ei kuitenkaan laahaa maata, vaikka sitä kantaa käsi suorassakin. Tasku on mutta ei vetoketjulla, sillä laiskuus iski.




Piirsin kuvat kuitukankaalle, jonka avulla ne ompelinkin, eli siis paperitekniikalla. Tekstit ovat kankaiden hulpioreunoja. 
Nämä musavehkeet ovat niitä oman nuoruuden juttuja. Ehkä siksi tämä retroaihe tuntuu niin mukavalta. Kassi menee ehkä käyttöön kesällä tai sitten annan sen jollekkin, katsotaan.