keskiviikkona, syyskuuta 06, 2023

Sydämiä vauvalle

 

Scroll down for English please.


Pitkästä aikaa uusi blogipostaus. Pikkuinen sydämellinen peitto vauvalle on valmis. Käytin sydämen mallina tuolta sivupalkista "Free patterns" alta löytyvää "Big striped heart" paper piecing mallia. Linkki myös tässä.
Kun aloitin tekemään blokkeja, ei varsinaisesti ollut ideaa mitä niistä tulee mutta vauvanpeittoonhan ne sopivat mainiosti. Minulta ei kovin kiemuraiset tikkaukset onnistu, joten tein sitten ihan suoraa tikkiä.
Tikkaamista oli tässäkin, kun aika tiheään pistelin. Elmo tietysti paikalla kun jotain tapahtuu.

Tein kehykset raitakankaasta, sillä vaikka sydämet olikin värikkäitä, näyttivät blokit ilman niitä vähän pliisuilta. Väleihin laitoin vielä välikaitaleet, joiden keskelle värillinen pala. 

Tässä on tikkaus alkamassa. Taustaan tuli tämä kiva kissakangas ja pehmeä vihreä sopiikin hyvin päälipuoleen. 

Tässä tikkaus näkyy paremmin Jos olisin laittanut kantiksikin raitaa, niin se olisi ollut minusta liikaa. 
Tämä kirjava mustavalkoinen kangas löytyi kaapin kätköistä. Keltaisesta osasta näkyy tikkaus puuttuvan mutta valmiissa työssä se on tehty.
Kiva kun sain taas yhden pitkään odottaneen työn valmiiksi.

                                                                            ****

A new blog post after a long time. This heart quilt for a baby is now finished. You can find the paper piecing  pattern "Big Striped Heart" from the sidebar under the "Free patterns" button. A link also here.
When I started to make blocks, I didn't have idea what to make with them but for a baby quilt they are perfect. 
I'm not good at free motion quilting so I decided to make simple straight lines.
Even though the blocks were colorful they looked some kind of empty without thin striped borders.
The cat backing is from my stash and I think the soft green looks very nice with the quilt top.
Nice to get one unfinished quilt done.