Näytetään tekstit, joissa on tunniste Istuinpäällinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Istuinpäällinen. Näytä kaikki tekstit

torstaina, helmikuuta 07, 2019

Pehmustetta ja paininjalkoja



Scroll down for English please.


Tyyny työtuoliin
Työtuolini oli vailla istuintyynyä ja sellaisen sitten teinkin. Se on jo päässyt kokeiluun ja todettu hyväksi. Kaivoin esille myös kaikki tilkkutyöjalkani, jotka ovat kaikki hieman erilaisia.

Tyyny työtuoliin
Kuten näkyy, tuoli näyttää varsin epämukavalta istua ilman pehmustetta. Muuten kyllä oikein toimiva, vaikka ei uskoisi, kun on hieman rimpulan näköinen. Halusin tehdä tyynystä hieman pulleamman, sillä se korottaa tuolia sopivasti ja litistyyhän se ajan oloon kuitenkin.
Salmiakki/timantti on yksi suosikkimalleistani. Siihen on ihan oma viivotin, jolla nämäkin on tehty.

Yhteistyössä Pfaff
Tikkutyöjalkoja 1/4" saumanvaralla minulla on nyt neljä.
Vasemmalla ensimmäisenä on koneen mukana tullut perusjalka.
Toisena jalka, jossa ohjain oikealla ja soikea neulanreikä.
Kolmantena kirkas, ohjaimellinen jalka pyöreällä neulanreijällä.
Neljäntenä kirkas jalka, jossa ohjain keskellä. **Tähän lisäyksenä tieto, jonka sain juuri... tämä kirkas jalka on äskettäin poistunut valikoimista. Toki sitä saattaa joltain jälleenmyyjältä vielä löytyä. Metallinen saman tyyppinen on valikoimissa.**

Tässä soikealla neulanreijällä olevassa jalassa etuna on se, että joskus on tarvetta vieläkin kapeampaan saumanvaraan ja tässä neulaa siirtämällä se on mahdollista. Tykkään tuosta ohjaimesta oikealla. Kangas myötäilee ohjainta ja saa saumat tulee just eikä melkein.



Kirkkaassa ohjainjalassa on hyvä näkyväisyys. Käytin tätä myös tikkaamiseen, ohjain kulki saumaa pitkin. Jalan toinenkin reuna on 1/4", sen avulla tikkasin sauman toisen puolen. Tikkaan aina saamaan suuntaan ylhäältä alas ryppyjen välttämiseksi. Näin pienessä työssä tikkaus vastakkaisiin suuntiin ei varmaan haittaisi niin paljon.

Tämä jalka on aivan verraton jos haluaa tikata saumoja pitkin. Sopii esim. työhön, jossa kaitaleet ovat kapeita, eikä tikkausta haluta näkyviin. Oikealla oleva sauma on jo tikattu ja kuten näkyy, se jää tosi hyvin piiloon. Saumanvarat kannattaa tässä tapauksessa silittää molemmat samaan suuntaan, eikä auki.

Tyyny työtuoliin
Tikkasin joka ruudun tuplana ja laitoin vielä tupsut kulmiin. Takana on vetoketju, jotta päällisen saa välillä pesuun.

Työtuolityyny
Siinä se on omalla paikallaan, sävy sävyyn koneen kanssa. Työhuonetta odottaa suursiivous, sillä tavaroiden etsimiseen menee liikaa aikaa. Pöydän sentään tyhjensin kuvaa varten.
Teen jossain vaiheessa oman postauksen uusista ja vanhemmistakin hyvistä hankinnoista. Haluan esitellä muutamia, ainakin minulle tarpeellisia tilkkuilujuttuja.
Mukavaa viikkoa!
                                                                     ****

As you see, my sewing chair looks quite uncomfortable to sit on...so I made a soft cushion. This diamond shape is one of my favorites and I have a ruler for it. The cushion turned out good, soft and high enough. I made a double quilting on every block and added tassels to the corners. There is a zipper on the back so it's easy to wash.
I have four different Pfaff 1/4" presser feet for quilting. They all are good for different purposes. The latest purchase is the clear Right guide foot ( third from the left). I like it a lot and I'm sure it will be the one of the most used ones.
Here is my sewing space, ready for the next project.

Tyyny työtuoliin

maanantaina, elokuuta 03, 2015

Saunotaan! + Haaste


Tein muutaman pefletin mökille saunaviereaita varten. Niistä tuli niin kivat, että taidan uusia omankin perheen aluset. Kankaat on puuvillaa ja meriheppa on itse painettu.

Taustan ja päällisen ompelin pussiin ja päältä tikkasin ne kiinni toisiinsa. 

 Tein myös pienet aiheeseen sopivat koristeet pukuhuoneeseen. Meriheppa ja tähdet on kirjasta Tildas Landsted.

Meidän mökillä uiminen omalla vastuulla :)
 Olin jokunen vuosi sitten kankaanpainokurssilla ja siellä valotettiin seula. Pitkän aikaa on painokamat olleet kaapissa mutta nyt kun ulkona on hyvä sotkea, niin kaivoin ne esiin. Osa väreistä alkaa jo vähän kuivua.
Yleensä painan kuvat yhdelle isommalle kankaalle ja leikkaan vasta sitten. Aika keskelle hepat osuivat näin paloihinkin.

HAASTE
Sain Helmoja ja hepeneitä blogin Kristalta Kolme erilaista blogia -haasteen, kiitos siitä!
Haastankin mukaan seuraavat blogit:
*Ensiksi Kanneli, joka ompelee kivoja vaatteita perheelleen ja kaikkea kaunista kotiin. Kanneli painoi äskettäin itselleen t-paidan ja siitä innostuneena kaivoin nämä omatkin painamistavarat esille.

*Toiseksi Tarjan blogista Olivian tarina. Tarja on taituri ompelemaan kaikkia Tilda juttuja. Enkelit ja eläimet ovat tosi herttaisia ja kankaat ovat kauniita.

*Kolmanneksi Noksun blogista Elämän makuista arkea. Noksu tekee nuorekkaita kortteja ja leiskoja sekä on innokas kuvaaja. Osa korteista on hänen omia piirroksiaan, taitavaa ja persoonallista.

Kiitos kivoista pussukan kommenteista!
                                                                *****

I'm not quite sure what these are called in english but you sit on them in sauna. I made them for sauna guests at our summer cottage and I like how they turned out. I might have to make some for myself too. Fabric is cotton and I printed the seahorse on it myself.
For decorations I made soft seahorse and starfish. Pattern is from Tildas Landsted.
At our summer cottage swimming is on your own responsibility. ( Who knows if you run in to a shark or crocodile :D)
Couple years ago I was at screen printing class and we made a screen. For a quite a while my printing stuff has been in the closet but now when I can mess around outside I dug them out. Some of the colors are getting bit dry.
Normally I press the pictures on one big sheet and then cut but I managed to get them in the middle this way too.





maanantaina, kesäkuuta 15, 2015

Näköalapaikalla

Meillä on tuossa mökin kalliolla kiva paikka, jossa usein istuskellaan ja ihmetellään. Ajattelin tehdä siihen muutaman hillityn istuinalusen. No ei tullut hillittyjä, vaan oikeinkin värikkäitä. Yleensä pärjätään ihan ilman alustaa mutta käyttäköön kuka haluaa.

Tässä äitini koekäyttäjänä perinteisessä mökkivarustuksessa, eli kumppareissa ja verkkapöksyissä.

Vajasta löytyi vanha Fazerin puulaatikko, joka toimii saunalla säilytyspaikkana. Taustana on musta kangas. Aukko on suljettu tarranauhalla.

Idean sain retro mama blogista. Minun kolmiot ovat suuremmat kuin ohjeessa. Sisällä käytin vaahtomuovilevyä, jota ostin Etolasta. Sattui olemaan juuri sopivia jämäpaloja puoleen hintaan.
Nämä oli kivat, helpot ja nopeat tehdä. Eikä se värikkyys ulkona niin haittaa, saapahan jokainen valita mieleisen värin.
Kiitos paljon super kivoista kommenteista, joita on tullut!!!
                                          Toivotan nyt jo hyvää juhannusta kaikille!

                                                                     ****
There is a nice place on a cliff near our summer cottage. We often sit there. I wanted to make some seat cushions there. It wasn't my intention to make them so colorful but they somehow ended up that way.
Here is my mother testing the cushions. She is wearing "traditional cottage clothes", rubber boots and sweat pants.
I found this old wooden box from our shed. It's good place to store the cushions.
The background is black.
I got the idea from retro mama blog. My triangles are bigger and I used foam. These are nice, easy and quick to sew.
 Many thanks for super nice comments that I have received.
Next weekend we have the Midsummer. If you are celebrating it have nice Midsummer!

keskiviikkona, huhtikuuta 29, 2015

Lentäviä hanhia

Meillä on vanha puusohva, joka tarvitsi uuden päällisen. Lentävät hanhet oli hyvä malli tähän. Ensin ompelin joukkoon mustia blokkeja mutta se ei näyttänytkään kivalta, joten tein niistä sitten tuon pienen tyynyn.

Kankaat on harmaan eri sävyjä ja valkoista. Samoja kankaita on vilahdellut muissakin töissä, eikä ne tunnu loppuvan ikinä! Sohva näyttää nyt hyvältä uudessa kevätasussa!

Vasemman puoleiseen tyynyyn olen painanut kankaan itse. Apuna käytin seulaa ja kakkupaperia. Nyt sillekkin tilkulle tuli käyttöä!

Tähän blokkiin on oikein oma viivainkin. Viivaimen yläosasta leikataan keskellä oleva kolmio ja sivusta sivukolmiot. Juu, tiedän, pikatekniikalla saa ihan helposti ilman viivainta saman lopputuloksen. Tämä ompelu on kuitenkin välineurheilua, joten tämmönen tuli hankittua. Kätevä se on, ostin Tilkkutarhasta.
Kiitos paljon saamistani kommenteista!

                                                                      ******
 We have an old wooden sofa which needed a new sofa cushion. I have a new flying geese ruler so I wanted to try it out. First I made black blocks too but they didn't look good, so I used them in a small pillow. White and different grays look better I think. I also printed the picture on the other pillow myself. Now our old sofa looks very pretty!