Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sew along. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sew along. Näytä kaikki tekstit

keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

The Splendid Sampler

Scroll down for English please!

The Splendid Sampler
Tämä on ensimmäinen quilt along työni, The Splendid Sampler. Ideana oli tehdä eri suunnittelijoiden suunnittelemia blokkeja, joita julkaistiin joka viikko kaksi kappaletta. Ensimmäiset blokit tein  helmikuussa 2016.  Palaset ovat olleet jo valmiina hyvän aikaa mutta niiden saaminen kasaan on kestänyt näinkin kauan. Kaiken kaikkiaan paloja julkaistiin sata + muutamia extra blokkeja erityisen innokkaille tekijöille.

The Splendid Sampler

The Splendid Sampler
Alkuun ei oikein ollut käsitystä mitä tästä on tulossa, joten väritystä säätelin matkan varrella tarpeen mukaan. Yhden postauksen olen tästä aiheesta jo aikaisemmin tehnyt ja sitä voi kurkata täältä.
Yllätys oli se, kuinka monta blokkia oli kirjontaa tai aplikointia. Ne veivät ihan kohtuuttomasti aikaa, joten niistä valikoitui vain nopeimmat mallit. Yhteensä tein 54 blokkia, joista 3 oli toiseen työhön tehtyä mutta kuitenkin 6 1/2" kokoista ja väriltään sopivaa.

The Splendid Sampler
Ensin ajattelin ommella kaikki palat vaan yhteen mutta ne olisivat olleet aivan liian lähekkäin. 1 1/2 " kaitale (valmis n.1") välissä näytti hyvältä ja toi sopivasti väljyyttä. Kun kaikki oli yhdistetty, jotain työ jäi kaipaamaan. Ruutukangas reunaan oli tosi hyvä ja samalla sai vähän lisää kokoakin eli nyt koko on 180cmx129cm (51"x71").

The Splendid Sampler
Tausta on harmaa, jossa valkoisia kukkia. Tikkauksessa olikin miettimistä, koska palat olivat niin erilaisia. Tarkoitus oli alkuun tikata joka pala kuvion mukaan mutta niinhän siinä taas kävi, että kärräsin päällisen ja taustan Soilelle Tilkkupajaan. Tätä simppeliä lainetikkausta olen käyttänyt ennenkin ja se on oikein toimiva, jos haluaa jotain oikein hillittyä ja huomaamatonta.

The Splendid Sampler
En tiedä onko tämä varsinaisesti minun tyyliseni työ mutta nättihän tästä tuli. Alkuun pelkäsin, että niin monen erilaisen blokin yhdistelmä on kauhea sillisalaatti mutta kokonaisuus on yllättävästi levollinen. Voisin joskus osallistua toiseenkin tämän tapaiseen yllätysompeluun, ei ollenkaan hassumpi juttu.

                                                                    ****

This is my first quilt along quilt, The Splendid Sampler. The idea was to make 61/2 blocks designed by various designers. Two blocks were published every week a total of one hundred.  I made the first blocks in February 2016. The pieces have been ready for a long time but I just haven't sewn them together. One earlier blog post can be found here.
At the beginning I didn't have clear image what kind of quilt this will be. A surprise was how many embroidered blocks I should do. They just took way too much time. I made just the fastest ones and the most interesting ones, in total 54. Three of them are blocks from earlier project.
At first I planed just to sew all blocks together but it looked too crowded. I added 1 1/2" (1" ready) sripes between blocks and it looked better. Because the quilt still needed something and it was too small I added wide borders. Now the size is 51"x71"(180cmx129cm).
The backing is light grey with white flowers. The wave quilting is made by long arm quilter Töölön tilkkupaja.
I'm not sure if this quilt is my style but anyway it turned out really pretty. This was fun quilt along and I might join another one later.

DSC00744 (1)

tiistaina, kesäkuuta 21, 2016

Viittä vaille valmista! **** Almost ready!

Scroll down for English please,

Mitään valmista ei ole nyt esitellä, keskeneräisiä on sitäkin enemmän. Tässä kaksi projektia, jotka ovat meneillään. Tämä kaitalepeitto on silitetty ja viikattu valmiina menossa tikkaukseen. Koska siitä tuli niin kiva, niin ajattelin laitattaa siihen Tilkkupajassa oikean kunnon tikkauksen. Suoraa saumaa oli nopea ommella ja se valmistuikin aika nopeaan. Siitä sitten paremmin kuvia, kunhan se on ihan valmis. 
The Splendid sampler blokit ovat lisääntyneet kiitettävästi. Ihan sitä kaksi viikossa ilmestyvää tahtia en ole onnistunut niitä tekemään. Tosin kaikkia blokkeja en ole muutenkaan tehnyt, sillä osassa on ollut paljon käsinompelua ja kirjontaa, se ei oikein innosta. Blokkeja ilmestyy sata, eikä olla vielä puolivälissä.


Joukossa on jotain tosi nättejä malleja. Tuosta mekosta tuli oikein sievä, se on tehty paperpiecingillä. Ne, joihin on nähty enemmän vaivaa, ovat ehkä niitä kauneimpia. Alotin aikas harmaalla ja hillityllä väriskaalalla mutta mukaan on tullut matkalla roosaa, turkoosia ja sinistä. Kuvat ovat jotenkin epätarkat mutta saavat nyt kelvata.
Meillä on parhaillaan kaksi vierasta USAsta, Oregonista. Molemmat ovat tyttären vaihto-oppilasvuoden kavereita. Mukavaa saada kansainvälinen tuulahdus sieltä hurjan pitkän matkan takaa. Onhan täällä erilaista, kadut, vihreys ja etenkin tuo ruoka :) Tönkkö englantini on myös saanut hyvin treenausta.
Toivotan jo nyt kaikille oikein mukavaa Juhannusta, aurinkoista sellaista !!!

                                                                            ****
I have nothing finished to show you but I have two unfinished projects. The first one is stripe quilt which is ironed and waiting to be longarm quilted. I decided to get it professionally quilted because it turned out so pretty. This was easy and fast to sew. I'll take more pictures when I'll get it back home.

The splendid Sampler blocks are adding up! I haven't quite managed to do the two per week as they publish them. Although I've purposely skipped some of them. They will publish 100 patterns over all and I don't think we are even half way through. Among them there are few very pretty ones. I especially like how the dress turned out! The ones that took the most effort are also the prettiest. I started with gray colors but along the line I picked up some rosa, turquoise and blue.

We currently have two visitors from Oregon, USA. Both are my daughters friends during her time there as an exchange student. It is nice to have an international vibe in our home. It is very different for them especially the food, streets and all the greenness. My stiff English has gotten a lot of practice! :) 
I hope everyone has a wonderful Midsummer festival!






maanantaina, helmikuuta 29, 2016

Kesämekko

DSC00759nim
Please scroll down for English! Tämä kesämekko ei olekkaan päälle puettava, vaan minityö numero kaksi.  Se tulee ompelukoneen seuraksi uuteen työhuoneeseen. Ajattelin ensin tekeväni kaikkia ompeluaiheisia malleja mutta tämä oli niin söpö, että kelpuutan sen joukkoon. Malli on etsystä Charise Creates'in. Mekkoja on neljä erilaista mutta ehkä teen vain tämän yhden tai sitten sille parin. 

DSC00760nim
Siinä ne on molemmat suunnitteluseinällä. Mahdollisesti porukkaan pääsee myös tuo instagram voitto, joka on hollantilaiselta Simonelta. Se on erittäin siististi tehty ja palat on ommeltu käsin. Uskoisin, että se sopii joukkoon kun töitä on useampi, nyt se näyttää vielä orvolta.

DSC00739nim
Lisäksi yksi juuri aloitettu, keskeneräinen projekti, joka jää nähtäväksi kuinka se etenee. Blokit on The Splendid Sampler sew along malleja, jossa on yhteensä sata erilaista blokkia. Viikossa tulee kaksi mallia, joita voi tehdä omassa tahdissa ja niin monta kuin haluaa. Nyt jo tuntuu, että se sata on toiveajattelua. Värien puolesta tämä sopisi vaikka vauvalle, joten eiköhän niitä pienen peiton verran saa tehtyä. Nuo pienimmät, pyöreät aplikoidut kukat oli kyllä varsin konstikkaita saada muotoonsa.
Sydänblokki ommeltiin pussiin liimaverkon kanssa, joten se oli kätevä silittää paikalleen ja sitten aplikoida. 
Mukavaa viikkoa :)
                                                                      ****

This paper piecing summer dress is my mini number two. It will be on the wall with my mini sewing machine in my new sewing room. At first I was going to make all sewing themed projects but this was so cute that I changed my mind. Pattern is from  etsy by Charise Creates. There are four different dress patterns but I might do just this one.
They are both on the design wall. I might also put there the colorful piece that I won in instagram done by Dutch Simone. It's very well done and hand sewn. It still looks little bit lonely but I'm sure it fits in once I get more projects done.
In the last picture there is a sew along project that I just started.  Blocks are The Splendid Sampler sew along patterns that has hundred different patterns. Each week comes two new patterns. You can do them at your own pace and you don't have to do them all. I already feel like reaching the hundred blocks is wishful thinking. The colors would be good for a baby blanket so I'll try to do at least enough for that. Those smaller flowers were quite hard to sew in to their shape. I used adhesive web to help to sew the big heart. 
Have a nice week :)