Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat/lehdet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kirjat/lehdet. Näytä kaikki tekstit

tiistaina, toukokuuta 04, 2021

Ikuinen vappu

 Scroll down for English please.


Tämä peitto sai nimekseen "Ikuinen vappu", sillä pallokuviot tuovat vapun mieleen ympäri vuoden.
Pallojen, tai oikeastaan ovaalien ompelun aloitin jo viime kesänä mutta työ jumiutui eri vaiheisiin tässä matkan varrella.  
Tälle kuviolle mulla on toinenkin idea, joten teen sen ehkä joskus uudelleen vähän muunneltuna. 

Taustaksi suunnittelin ensin tuota vaaleampaa sinistä mutta kun sitä kuluikin niin paljon, niin laitoin tummempaa jatkoksi. Se olikin onni onnettomuudessa, sillä kaksivärisenä tausta näyttää paljon paremmalta. Onneksi en tikannut tätä itse, vaan vein Tilkkupajaan tikkaukseen, sillä tikkaus sopii tähän super hyvin. Tikkaaminen antaa ilmettä mutta ei kuitenkaan kilpaile peiton kuvioiden kanssa.
 
Eurokankaan laarista löytyi ihan täydellinen kuvio taustaksi. 

Tätä kanttia olin jo aikaisemmin laittamassa yhteen toiseen peittoon mutta onneksi en laittanutkaan, sillä se oli juurikin tähän tarkoitettu.

Kuviota voisi käyttää poikittainkin ja se toimisi ihan hyvin näinkin. Käytin leikkaamiseen Papper Sax Stenin ovaalimallineita.

Kaikki nuo vaaleat osat ovat kuviokankaita, vaikka se ei kuvassa oikein näykkään. Osassa on hyvin hento kuvio ja osassa aika voimakas. 

Tilkkuryhmään jo laitoinkin kuvan tästä Be Creative lehdestä. Siinä on juttu ja kuvia tilkkutöistäni, oikein monta sivua. Sisältö on pääasiallisesti kirjontaa mutta myös joitain artikkeleita ja ohjeita on liittyen tilkkuiluun. 

Harmillisesti tätä lehteä ei maahantuoda Suomeen, joten sitä ei löydy meiltä lehtipisteistä. Bonuksena vielä Elmo koirakin on päässyt ikuistettuna lehteen. Kiitoksia lehdelle, oli mukava kun sain olla mukana.

                                                                             ****

With this quilt I can enjoy balloons around the year. I started to sew this last summer but I got stucked on it many times on the way but finally it's done. I have another, little different idea for using this pattern and maybe I'll make it later. I used for cutting Papper Sax Sten's oval templates.
I had a blue solid for a background but it ran out. That was a good thing because I had to add darker blue and it looks so much better this way. I'm happy I didn't start quilt this myself because Töölön tilkkupaja made a good job and the quilting looks awesome.
The backing is a found from the local fabric store Eurokangas. The striped binding was meant to be for another quilt but luckily I didn't use it then. The multicolor fabric is a perfect choice for this quilt.
All the light shapes are patterned fabrics even though they look quite solid in the picture.
I'm happy to be featured in the Be Creative magazine. The magazine includes embroidery, textile art, needlecraft and some quilting articles too. It was nice to tell about Finnish quilting. 


lauantaina, helmikuuta 22, 2020

Värileikkiä


Scroll down for English please.
Nyt on minun Color Book Hop päivä. Kirja on Rachel Hauserin "The Quilters field Quide to Color".
Uutuuskirjat ovat aina mielenkiintoisia ja tähän Book Hoppiin (mikä se sitten suomeksi mahtaakaan olla) lähdin mukaan siksi, koska minulla ei ole yhtään värien käytön opasta ja ideakirjaa.
Kirjassa on erilaisia teemoja ja väriharjoituksia. 

Valitsin harjoituksista itselleni neutraalit värit, jossa mausteena keltaista ja liian harvoin käyttämääni ruskeaa.

Rachel toivoi tehtävän vain muutaman blokin mutta innostuinkin tästä niin paljon, että taidan tehdä tästä kokonaisen peiton. Kirja ehdotti harjoitusmalliksi mm. karhuntassua ja sitä ajattelin käyttää. Vaikka malli on hyvin perinteinen, blokit näyttävät tosi moderneilta näissä väreissä. Asettelua vielä mietin mutta todennäköisesti se on tämä "kynnet" alaspäin malli.

Kirjan mukana tuli nippu värikortteja, joita käytetään suunnittelun apuna. Sävyjä on paljon, kylmiä ja lämpimiä värejä.

Ihan hauska perehtyä värien teoriaan, sillä yleensä en mieti asiaa ollenkaan, vaan menen ihan fiilispohjalla. Uusia ideoita ja inspiraatiota ei ole koskaan liikaa. 
Tulevan viikon keskiviikkona on toisen kirjan esittelyvuoro!

                                                                     ****

Today is my Color Book Hop day. The book is Rachel Hauser's "The Quilters field Quide to Color".
I love new books and especially this one was very interesting because I haven't had any book for color planing. The book has different color exercises and ideas for planing a colorworld. 
I chose the theme "Neutrals". I added some yellow and brown which I use too seldom. 
It was meant to do done just few blocks but I got exited so much that I'm going to make a whole quilt.
The book suggested to use a Bear's Paw pattern and that's what I did. The pattern is very traditional but I think it looks very modern with these colors. 
I'm pretty sure I'll assemble the blocks this way, "nails down".
With the book came a lot of color cards for planing. There are plenty of shades, cold and warm.
It's fun to get to know color theory because I usually go with the feeling. There is never too much new ideas and inspiration. Thank you Rachel for the book!



tiistaina, tammikuuta 22, 2019

Suunnitelmia


Scroll down for English please.


Aura

Aura
Viime päivät ovat menneet enemmän suunnitteluun kuin varsinaiseen tekemiseen, joten mitään valmista ei vielä ole esitellä. Tässä kuitenkin muutama kuva siitä, mitä täällä on suunnitteilla.
Osallistun kahteen blog hoppiin, joista toinen on Mathewin, alias Mister Domesticin uusista "Aura"
kankaista tehty työ. Hän suunnittelee Art Gallerylle. Värit ja kuosit on kauniita ja hehkuvia.
Minulla oli jo mielessä mitä teen mutta kun kankaat tulivat, päätin vaihtaa mallia. Tässä muutama koeblokki leikattuna. Tämä menee nyt ihan omasta päästä, joten katsotaan mitä niistä tulee. Minun blogipäiväni on 14. maaliskuuta.

Quilt big
Toisena projektina on Jemima Flendtin kirjasta tehtävä työ. Siinä on malleja, pääasiassa peittoja, jotka tehdään isoista, nopeista,  blokeista. Siinä oli useampikin malli joita harkitsin mutta siihen minkä valitsin, löytyi sopivat kankaat kaapista ja se ratkaisi asian. Tykkään tästä kirjasta ja sain siitä tuplakappaleen, joten siitä on tulossa myös arvonta. Tämä blog hop on 14. helmikuuta.
On tässä rouvalla taas puuhaa mutta mukavaa sellaista. Mukavaa pakkasviikkoa!

                                                                     ****

I don't have much to show you because I have been planing more than sewing. There are two blog hops coming. Those beautiful Art Gallery "Aura" fabrics came from Mathew aka Mister Domestic.
I had a plan what to make but when fabrics came I changed my mind. I made some curvy test blocks...I hope they'll work. My blog day is March 14.

Another project is from  Jemima Flendt's new book "Quilt Big". The patterns are mainly quilts but also something smaller. Blocks are really big, modern and fast to make. There were many good patterns and it was difficult to decide what to make. One was over the others and I had good fabrics for it. There is also a giveaway coming because I got an extra copy of the book. This blog hop day is February 14. I better get started, so much to do. Have a nice week!




tiistaina, lokakuuta 30, 2018

Aurinkoinen

Scroll down for English please.


Shine On
Pala kesää tulee olohuoneeseen, kun tämän peiton laittaa sohvan selkänojalle. Siitä tuli mahdottoman aurinkoinen ja iloinen työ.
Kun Emily Dennis kysyi haluaisinko hänen uuden kirjansa ja tekisinkö siitä yhden blokin malliksi, suostuin ilomielin. Kuinkas sitten kävikään...työ vei mennessään ja blokkeja valmistui useampi ja niistä kokonainen työ. Tämän mallin nimi on "Shine On".

Shine On
Yksi suunnittelemistani kankaista ei sitten sopinutkaan joukkoon, joten korvasin sen kahdella yksivärisellä. Oikeastaan se olikin hyvä ratkaisu, sillä ne rikkovat tuota kirjavuutta.

QA0A1732
Tausta on taas kaapin kätköistä. Pinkkiä ei ollut ihan riittävästi mutta onneksi kaveriksi löytyi sopiva keltainen.

QA0A1832Kankaita jäi vielä pieniä paloja ja tein niistä reunakantin. Aika hyvin tuli kaikki nämä kankaat käytetyksi, eivätkä ne enää tule pyörimään muissa töissä.

QA0A1616

Shine On
Tässä tämä kirja, Modern Quilts, sekä pino leikattuja ja ommeltuja blokkeja.  Blokit valmistuivat aika nopeaan, sillä ne olivat yksinkertaisia leikata ja ovat kooltaankin suuria.  Tykkään monestakin kirjan mallista mutta tämä puhutteli eniten.

QA0A1728
Mukava työ taas kerran oli tämäkin. Seuraavaksi taidan perehtyä uuden koneen suureen ommelvalikoimaan, joten vähän muuta kuin tilkkuilua on luvassa. Mukavaa viikkoa.

                                                                       ****
A piece of summer is in my living room. This quilt turned out very sunny and bright.
When Emily Dennis asked me if I wanted to make a one block from her new book, "Modern Quilts",  I was very happy. I chose the pattern called "Shine On". The blocks were so fun and fast to sew that I decided to make a whole quilt.
One of the fabrics didn't look good with the others, so I decided to replace it with two solid blocks. I think it was a good decision because solids calm it down a little.
I wanted to use all the rest little pieces of fabrics and that's why I made a scrappy binding.
Once again (usually always) this was a nice project.
Next I'll try some interesting stitches from my new sewing machine. Have a nice week.
Linking up with Finish it up Friday.



torstaina, lokakuuta 23, 2014

Ostoksia ja tuliaisia



Kangaskauppa Signorina myi tämmöistä settiä, jossa oli 33 erilaista kangaspalaa 55x24cm. Aina tulee ostettua liian suuria paloja, jotka sitten pyörivät kaapissa ikuisuuden. Tässä sai pienempiä mutta useampia toisiinsa sointuvia paloja. Mallikin on jo mielessä mutta mietin vielä raaskinko pilkkoa näitä niin pieniksi paloiksi. Ovat kyllä niin söpösiä.














Isäntä kävi Japanissa ja pyysin, että jos sattuu kirjakauppa kohdalle niin tuohan pari lehteä. Ihan parhaat tuliaiset ikinä!!! Peräti yhdeksän kappaletta oli tuomisia, osa kirjoja.
Poikakin sai omia toivekirjoja. Koskaan ei olla näin kovasti iskää 
odotettu reissusta, eteisessä oltiin heti vastassa :)
 Muutaman tosi hyvän mallinkin jo
löysin. Vaikka tekstistä ei mitään ymmärrä niin piirrosohjeet ovat selkeät. Näihin on mukava syventyä rauhassa ja hartaudella!


maanantaina, lokakuuta 13, 2014

Joulukukkaset




Ullan tilkkukurssin aiheena oli kaarevat tilkut. Kuinka ollakkaan Soile vinkkasi kirjasta, jonka oli tuonut USAn tuliaisina. Koko kirjallinen kaarevia juttuja. No sitä heti tilaamaan ja se löytyikin Adlibriksen kautta. Yhteen "pakko tehdä" malliin en vielä löytänyt mieleisiä kankaita, joten valitsin tilalle mallin, jonka muokkasin joululiinaksi.




Reunakaitaleita en halunnut ja reunakantinkin laitoin erittäin ohuen. Tuikut malliksi tuomaan joulufiilistä :)




Kukan tikkausksista tuli hassut, hah, tikkataulu, tutka...


Vähän on nyhräämistä kaarevien osien ompelu, että saa ne kohdilleen. Ihme kyllä tuo vihreä kaari ja valkonen kovera osa sopivat yhteen, vaikka kuvasta ei uskoisi. Kerrankin jotain valmista hyvissä ajoin ennen joulua, myönnän itselleni papukaijamerkin!