tiistaina, huhtikuuta 25, 2017

Hexie Sripe Quilt

Scroll down for English please!

#HexieSripeQuilt
Minulla oli tilaisuus toimia mallitestaajana ja kokeilla Suzy Quiltsin Hexie Sripe mallia ennakkoon, ennen sen ilmestymistä, 27.4. Malli on tuttu hexagon, joten sitähän oli mukava ommella. Tällainen tuli minun versiostani.

#HexieStripeQuilt
Ohjeen mukaan pääliosaan kangasta tarvittiin yhdeksää erilaista, puoli jaardia kutakin. Niin montaa yhteen sopivaa, tarpeeksi isoa palaa ei varastostani löytynyt, joten käytin hieman useampaa kangasta.
Printtasin ohjeen mukana tulleen kolmiomallineen, jonka avulla leikattiin osat hexagoniin. Tässä kuvassa muutamia kolmiorivejä on jo yhdistelty.

#HexieSripeQuilt

#HexieStripeQuilt
Koska halusin varmistua, että tikkaus onnistuu, niin vein peiton tikattavaksi Töölön tilkkupajaan. Tikkauskuvio on pyörteitä ja ne on tehty valkoisella langalla. Välissä on bambuvanua. Ohjeen mukainen työ on neliön muotoinen, sellainen vauvanpeitto tai seinävaatekokoinen. Pidensin mallia hieman ja nyt se torkkupeittokokoa.

#HexieStripeQuilt
Tausta on hankittu myös Soilelta. 
Tällä värityksellä työstä tuli varsin moderni ja miehekäskin. Se sopisi hyvin poikani kotiin, jossa on olohuoneen verhoissa mustaa, valkoista ja vihreää. Tarjoankin tätä hänelle ja toivottavasti se saa kotiutua hänen sohvalleen.
Mallitestaus on mukavaa, vaikka aika jännääkin, kun koskaan ei tiedä mitä tulee lopputulokseksi. Tästä tuli kuitenkin kiva ja toivottavasti Suzykin tykkää!
                                                                     
                                                                          ****
I had a chance to be a pattern tester for  Suzy Quilts 's new Hexie Stripe pattern. It will be released April 27th. Hexagons are always fun to sew and this is my vision of this pattern.
You need 1/2 yd. cuts of nine different fabrics to the quilt top. I have used more than nine because usually I buy fabrics less than 1/2 yd each. I also didn't have time to order new fabrics.
The quilt is long arm quilted by Soile at Töölön tilkkupaja. The quilting pattern is swirls made with white thread.
The original pattern is a square. My version is little bigger, rectangle.
This turned out quite modern and manly with these colors. My son has green,white,black curtains in his living room and this quilt would look good on his couch. I hope he wants to take it!
Pattern testing is always fun but also quite exciting. I'm happy how this turned out and I hope Suzy likes it too. Linking up with finish it up Friday.



maanantaina, huhtikuuta 10, 2017

Mansikoita odotellessa

Scroll down for English please.

Strawberry pillow
Tulipa pitkä postausväli! Olen valmistellut muutamaa ompelusta, jotka ovat kyllä nyt valmiit mutta niistä oma postaus sitten hieman myöhemmin.
Hankin tässä jokin aika sitten Quick Curve Ruler Minin. Isompi versio viivaimesta minulla on jo ennestään. Viivainta piti tietysti heti kokeilla ja ostin tämän mansikkamallin täältä, siellä myös kuva viivaimesta. Peittona tämä malli olisi varmasti upea mutta ainakin ensi alkuun kokeilin jotain hieman pienempää.

Srawberry pillow
Ohjeet olivat kyllä yksityiskohtaiset mutta tarkkana sai olla, oikein tosi tarkkana, ettei leikkaa väärin. Kaarien ompelu ei ollut hankalaa, sillä ne eivät olleet kovin jyrkkiä kurveja. Tikkaukset tein ihan suoraa ommelta.

Tyynyn paikka tulee olemaan kesämökin keittiössä, vanhalla vihreällä puusohvalla. Näen jo sieluni silmin kuinka hyvin se sinne sopii. Vielä jokunen viikko odottelua, että sinne päästään.

Strawberry pillow backing
Taakse laitoin vetoketjun ihan yksinkertaisella systeemillä, kuten useimpiin tyynyihin on tullut laitettua.

DSC09415
Ajatukset on jo kovasti kesässä ja mansikoissa. Sitä ennen täytyy tyytyä näihin Espanjalaisiin ja ommeltuihin mansikoihin.
                                                                          ****

It's long time since my last post. I have been sewing few quilt projects but I will tell about those later.
I bought a Quick Curve Ruler Mini some time ago and I wanted to try it right away. I bought this strawberry pattern from here and there is also a picture of the ruler. This pattern would be awesome as a big quilt but this time I made something smaller.
Even though the pattern was precise I had to read it very very carefully. It was'n difficult to sew those curves because they are not very curvy.
The pillow goes to the kitchen of our summer house. There is an old green wooden couch and I can imagine how pretty it looks on it.
I'm really waiting for summer and Finnish strawberries but it will still take many weeks. In the meantime I have to eat Spanish ones and just sew strawberries. Linking up with finish it up Friday.