torstaina, heinäkuuta 19, 2018

Helteisen heinäkuun peitto


Scroll down for English please.


QA0A0077

QA0A0097
Peitto valmiina! Koska on niin monta työtä tekeillä samaan aikaan, niin tämänkin valmistuminen on kestänyt aika tovin.
Idea lähti pienistä kolmioista, joita on neliöiden ympärillä. Niitä jäi aika kasa  tästä työstä. Siksi värityskin on aika samanlainen. Lähes kaikki muutkin osat ovat tilkkulaatikosta.

QA0A0089

QA0A0064
Taustassa on vaaleaa, kirjavaa ja harmaata, vaikka ne ei kovin hyvin näissä kuvissa erotukkaan.

QA0A0086
Soile Tilkkupajasta tikkasi tuollaisia lenkkejä vaihteeksi, se onkin aika kiva malli.

DSC00650

DSC02359

DSC02773 (1)
Sommittelin blokkeja vaakaan ja pystyyn, kaitaleella ja ilman. Blokki kärjellään ja kapealla kaitaleella oli tällä kertaa mieleisin. Ei tuo vaakaversiokaan olisi ollut hassumpi. Vaikka työ oli välillä kaapissa, siihen oli helppo palata. Malli oli aika kiva ommella, se muotoutui tuossa tehdessä.

Olen ommellut hiki päässä työtä, jolla osallistun Mathewin alias Mister Domesticin blog hoppiin. Se on nyt valmiina ja esittelen sen sitten vuorollani, elokuun ensimmäisenä. Olen myös saanut testattavaksi upean ison Pfaffin Icon ompelukoneen ja siitäkin tarinaa elokuussa.


                                                                       ****

New quilt is finished. Making this has taken quite a long time. I had so many small triangles which are leftovers from this quilt. I wanted to use them because I like those fabrics very much. Almost all fabrics are from scrap box.
Longarm quilted by Soile Kivinen.
Pictures are so bright that it's hard to see but backgroud is white, grey and text fabrics. I tried many layouts but the point setting looked best.
I have been sewing like a crazy here because I'm lucky to join to Mathew's alias Mister Domestic blog hop. My turn is first of August. See you then!


keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2018

Ananas

Scroll down for English please.


Ompelurintamalla on esittää ainoastaan tämä pikkuinen ananaskukkaro ja vain pari kuvaakin. Siihen tuli inspiraatio pöyhiessä jämätilkkujen laatikkoa. Ananaksia vilisee siellä sun täällä mutta ainakin Anni on tehnyt vastaavalla mallilla tyynyn. 
Ananakset on suuria suosikkejani muutenkin kuin syötynä. Omistan mm. kaksi ananaspaitaa, tyynyn, saippuanalustan, leimasimen, sukat ja pinssin.

Neliöt ovat 1 1/2 tuuman kokoisia, eli ommeltuna noin tuuman. Reunoja piti hieman kasvattaa, että se riittäisi kukkaron kaavaan. Näistä neliöistähän voisi koota melkein mitä vaan, joskus voisi kokeilla jotain isompaakin pintaa, tosin isommista neliöistä. 
Tämä on menossa lahjaksi, ehkä teen itselleni samanlaisen.

                                                                        ****

I have only this small frame pouch to show you this time. A scrap box full of yellow scraps was my inspiration. I'm huge pineapple fan. I have two pineapple shirts, socks, pin, soap dish, pillow and stamp among other things.
These squares are 1 1/2" (unfinished). Sometimes it would be fun to make a bigger quilt with the same idea but with bigger squares.
This frame pouch is a gift, maybe I'll make one for myself too.