Scroll down for English please.
Tämä peitto valmistui jo keväällä. Siinä on suosikkiväriä eli sinistä mutta myös ruskeaa, jota on tullut käytettyä tosi vähän. Aika kivasti ne sopivat yhteen, vaikka onkin vähän erikoisempi väriyhdistelmä ainakin minulle. Reunakantti on ihan hennon kapeaa ruskeaa raitaa, melkein yksiväristä.
Elmo heräsi päiväunilta ja ihmettelee mitä oikein tapahtuu.
Tikkauksen on tehnyt Töölön tilkkupaja ja se on tuollaista aaltomaljan näköistä kuviota. Se näyttää kivalta etenkin noissa vaaleissa osissa, joissa tulee paremmin esiin. Peiton malli on Kite Flight, joka on Robert Kaufmanin sivuilta ilmaisena. Toimii hyvin Jelly rollilla, jos niitä on jäänyt käyttämättä.
Kun paloja valmistui, alkoi kuvio muodostumaan.
Kokeilin eri vaihtoehtoja, myös värit sekaisin mutta rytmitettynä ruskeat reunaan sommitelma näytti parhaimmalta omaan silmään. Kolme sinisintä blokkia tuli keskelle.
Siinä se odottaa silitettynä ja vuorikangas alla. Vuoresta unohtui ottaa parempi kuva mutta se tuollainen keskisininen, johon on lisätty vaaleampi raita lisäämään korkeutta.
Luulenpa että tämä jää lahjavarastoon odottamaan sopivaa saajaa.
****
This quilt has been finished since spring. I used one of my favorite colors, blue, but also brown which I don't use often. This is quite unusual color combo for me, but they work well together.
Elmo woke up and is wondering what's goin on.
Töölön tilkkupaja made the long arm quilting. Those quilted curves look good on the white parts.
This Robert Kaufman's free quilt pattern is called Kite Flight. It's also a good pattern to use Jelly rolls with.
I tried different options but the blues in the middle and the browns on the edges was my favorite color layout.
This quilt is going to be a gift but I don't know who is going to get it yet.