torstaina, huhtikuuta 23, 2020

Reikiä nauhassa **** Hole Punch Ribbon Quilt


Scroll down for English please

Minulla oli mahdollisuus osallistua Jenny Haynesin eli Papper Sax Stenin online workshoppiin.
Se oli kahden kerran henkilökohtainen oppitunti Zoomin välityksellä. Koska en ollut käyttänyt aikaisemmin Zoomia, vähän jännitti kuinka se toimii sovittuna aikana. Pienen sekoilun jälkeen sain äänenkin sitten kuuluviin. Hieman jännitti myös kommunikointi englanniksi. Ihan ok se meni ja toisella oppitunnilla vielä paremmin, sillä Jennyhän on oikein mukava ja rento.
Malli on Hole Punch Ribbon Quilt, mikä kuvaakin mallia hyvin. Tähän kuuluu vielä kaitaleet sivulle sekä päihin mutta en ole varma laitanko niitä ollenkaan. Todennäköisesti tämä tulee seinälle näin kapeana versiona.

Malliin tulee 14 blokkia. Osa kaarista on tehty ovaaleilla ja osa pyöreillä mallineilla. Minulla on nuo Jennyn mallineet, jotka on ehdottomat tässä hommassa. En sanoisi tätä varsinaisesti aloittelijan työksi mutta ei mikään mahdoton kuitenkaan. Täytyy olla tosin tarkka kuinka päin mikäkin pala leikataan ja pitää tarkistaa useampaan kertaan. 
Tuota vihreää kangasta minulla oli metri ja arvioin sen riittävän, jos en leikkaa isoja paloja väärin. Kangas oli keskeltä vaaleaa ja reunoilta tummaa ja visiona oli saada siihen hieman liukumaa väreillä. 
Aika hyvin onnistui, vaikka hieman rajoja tulikin mutta uskon, että ne sulautuu sinne kunhan tikkaan. 
Minusta tämä on hieno, oikeastaan super hieno. Tikkaus saa nyt hieman odottaa, sillä en halua hätiköidä, vaan tehdä siihen jotain kivaa. 

                                                                    ****
I had a possibility to participate Jenny Haynes' Papper Sax Sten Online Workshop. We had a two personal meeting via Zoom. It was quite exciting because I hadn't used Zoom before and I wasn't sure how it worked. I also hesitated speaking English but it went ok because Jenny is so nice. 
The pattern is called Hole Punch Ribbon Quilt. I'm not sure if I'll put borders at all because it looks good this way. I'm pretty sure I'll put it on the wall. 
For the one block I need small oval and big circle templates. I have Jenny's both template sets which I have used a lot. Because there are a lot of opposite curves to cut I had to concentrate really well.  
I used a green ombre fabric which I had a meter. The center was light green and the edges were dark green. I had to cut all big pieces right because the fabric was limited. I wanted to get an ombre effect and it went quite well. 
I think this is cool, actually super cool. The quilting must wait a moment because I want to consider and find a good quilting idea. 


sunnuntaina, huhtikuuta 12, 2020

Auringonkukkia ****. Sunflowers



Scroll down for English please.

Pääsiäistervehdys! Tällä kertaa valmistui auringonkukkapeitto. Innostuin tekemään kokonaisen peiton, sillä olen jo aiemmin tehnyt tyynyn samaisella kukalla. Malli on Papper Sax Stenin.

Koska taustaa on aika paljon, mietin miltä se näyttäisi, jos sen tekisikin useammasta väristä. Vaikka keskustassa on aika jyrkkä väriero, toimii se mielestäni aika kivasti. Ehkä nuo kukat korostuu juuri sen takia, että keskellä on valoa. Vaalea osa on vaaleanharmaa, vaikka näyttää taas kuvassa valkoiselta. Koko on 190cm x 230cm.


Pienet reunakukat tein kaikki mustana. Vaikka pelkäsin, että niistä tulee liian rajut, niin ei tullutkaan, vaan ne tuo ryhdin reunoihin ja jotenkin kokoaa värilliset kukat. Pienet siniset kukat on aplikoitu ja niihin kaikkiin käytin samaa kankaan kukkakohtaa.

Vaikka peitto on iso, päädyin tikkaamaan sen itse. Tausta on ruudukkoa, lehdet ääriviivojen mukaan ja kukkaosassa ympyrätikkaus. Yllättävän hyvin tikkaaminen sujui. Tosin ympyrät ovat paikoin hieman mutkalla, sillä ison peiton kääntely ei ollut ihan yksinkertaista. Ehkä korjailen ne joskus...

Tausta taas sopivan värisistä paloista yhdistellen.


Näin se kokoaminen alkoi ja eteni. Suunnitteluseinä jä hyvin pian pieneksi. Käytin leikkaamiseen muovisia mallineita, jotka ovat myös Jennyltä.

Siirsin koneen keittiön pöydän päähän, kun siinä on paremmin tilaa pyöritellä. Ompelupöytä on vähän nafti tikkaamiseen. Yhdistin kerrokset sprayliimalla, joten siinä syy, miksi ei näy harsintaa tai neuloja.

Kiva ja mielenkiintoinen työ oli tehdä. Laitan sen tyttären/vierashuoneen sängynpeitoksi, siinä se on vallan mainio.

                                                                       ****
Happy Easter time! The Sunflower quilt is finished. I have already made a pillow using the same pattern but now I wanted to make a big quilt. The pattern is Papper Saxs Sten's and for cutting I used her templates.
Because there is a lot of background I decided to try how it would look if I used more than just one color. I think it works well. The light colored center brings light and makes the flowers look brighter. Black flowers gather it all together and bring little drama. The small blue flowers are appliquéd.
The size is 190cm x 230cm. Even though the quilt is big I decide to quilt it myself.
I moved the sewing machine to the kitchen table because there is more space for turning. Some of the big flower circles might be a bit wonky but it's fine, it's handmade :) I'll might fix it later...
This was a fun and interesting project. I have a good place for it on the bed in my daughter's old room. It looks really good in there.





maanantaina, maaliskuuta 30, 2020

Väriä väriä!


Scroll down for English please.

Tervehdys! Täällä on valmistunut peitto, joka on häikäisevän värikäs. Malli on varsin yksinkertainen mutta näyttävä. Mikä parasta, siihen voi käyttää Jelly Roll kaitaleita. Tämä ei ole tehty yhdestä kiekosta, vaan tein oman mixauksen. Joitain värejä oli jäljellä vain pieni pätkä mutta riittävästi yhdeksi raidaksi. Joukossa kultahippukaitaleita, jotka antaa ylellistä ilmettä. Malli Jelly Rainbow on Moda Fabricsin ja vieläpä ilmainen.

Tykkään monistakin peitoistani mutta tämä on kyllä erityisen mieluinen. Yksi rivi pituutta lisää olisi voinut olla ihan hyvä mutta se olisi vaatinut kokonaan toisenlaista värien miettimistä.

Kun leikkasin palat halki, harmittelin, miksi laitoin nuo vaaleanpunaiset. Ne näyttivät jotenkin niin vauvamaisilta mutta tässä valmiissa työssä ne ovatkin just hyvät!
Mietin ensin ihan suoraa tikkausta, joka varmaan olisi ollut ihan kiva sekin mutta tämä neliötikkaus sopii kyllä tosi hyvin.

Taustaan piti laittaa pieni lisäpala, sillä tuo muuten niin sopiva kangas ei ihan riittänyt.

Kantiksi kokeilin kaikkia värejä. Tämä hento punertava sopi ja sulautui kaikkein parhaiten muihin väreihin.




Tässä muutama vaihekuva kuinka tekeminen edistyi. Huomaa asianmukaiset sukat :)

Uskonpa, että palaan tähän malliin uudelleen, sillä se valmistuu tosi vauhdikkaasti, kunhan vaan saa päätettyä värit. Etukäteen ei oikein osannut arvata miten värit sijoittuu ja miltä kokonaisuus näyttää mutta hyvä tuli! Aurinkoista viikkoa!
                                                                     ****

I have finished a quilt which is dazzlingly colorful and brings joy. The pattern is simple but dashing.
You can find Moda Fabric's free pattern here. This was fast to make because you can use a Jelly Roll.
This quilt is not made of just one roll but I made my own mix. Those golden spots give it a little luxury.
I like many of my quilts but this one I like especially.
At first I was going to quilt straight lines but I changed my mind and quilted squares instead. It turned out to be a good idea and it looks nice this way.
The tender red binding blends well with the top .
It was exiting to choose the colors because it was a mystery what the top would look like. I think I'll return to this pattern again because it's very fast and fun to make.
I wish you a sunny week!


lauantaina, maaliskuuta 14, 2020

Keväinen tuulahdus


Scroll down for English please.
Kun on useita töitä tekeillä samaan aikaan, niin ne tuppaavat valmistumaan hitaasti. Nyt valmiina on tämä viime syksynä aloitettu peitto. Keväisen peiton nimi voisi olla nimeltään vaikka Krookus. Alkuperäinen malli on nimeltään Bohemian Caravan quilt ja suunnittelijana Quilt Design Duo.

Tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa. Tätä tikkausmallia en ole vielä käyttänyt ja se on kyllä tosi kiva. Tämä peitto kuuluu niihin malleihin, joiden reunat venyvät helposti, sillä palat eivät ole leikattu lankasuoraan.


Tausta löytyi Eurokankaan käsityöpaloista. Siihen olisi sopinut monikin väri mutta harmaa yhdistyy kivasti etupuolen ristikkoon.

Hennon turkoosi-harmaa kantti löytyi kangasvarastosta ja se sulautuu sopivasti peiton väreihin mutta antaa kuitenkin reunoihin vähän ilmettä.
Ja ei muuta kun valmistamaan muita keskeneräisiä, jotta voi taas aloittaa uuden työn. Mukavaa viikonloppua!

                                                                             ****

I have so many quilts in progress that finishing them takes a long time. I started this in last September but now it's finished. The colors are very suitable for spring and the name of the quilt could be "Crokus".
The original name is Bohemian Caravan Quilt and the pattern designer is Design Duo.
The longarm quilting is made in Töölö's tilkkupaja. I'm very pleased how it turned out.
The edges stretch easily and that's why sewing and ironing has to be done carefully.
I found the backing from a local fabric store. I like the grey because it combines well with the grid on the top.
The binding fabric is from my stash. It's a soft grey and turquise but gives enough posture.
It's better to start finishing the other unfinished quilts so I can start a new one(s).
Have a nice weekend.


keskiviikkona, helmikuuta 26, 2020

Herringbone tyyny



Scroll down for English please.


Tänään on toisen kirjan vuoro, jonka "Book Tourissa" saan olla mukana. Se on Patchwork Gifts ja tekijänä Elise Baek. Kirjassa on 20 pientä lahjaideaa toteutettuna kauniilla kukkakankailla. Minua puhutteli ensimmäisenä tämä Herringbone tyynymalli. Valitsin kuitenkin tällaiset ei niin romanttiset kankaat, sillä ne sopivat hyvin meille tämän okran keltaisen sohvatyynyn kaveriksi.

Tein vielä tupsut kulmiin, vaikka ne tuppaa jossain vaiheessa käyttöä irtoamaankin. Keskiosa on myös tikattu, vaikka sitä ei oikein huomaakkaan. Reunoihin ihan vaan suoraa tikkausta.

Ohjeessa pienet palat oli tarkoitus ommella yhteen käsin English paper piecinginä. Vähän fuskasin                         siinä ja ompelin palat koneella mutta sehän ei vaikuta lopputulokseen.

Tein taustan myös ohjeen mukaan ja se on minusta tosi kiva näin, vaihteeksi ilman vetoketjua.
Kaapista löytyi vielä mustaa pilkullista nauhaa, joka passaa tähän hyvin.

Tältä kirja näyttää. Nuo kannen neulatyynysienetkin on tosi herttaisia.


Olen tyytyväinen tähän tyynyyn. Malli on hyvä ja lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva.

                                                                           ****
Today's "Book Tour" book is Elise Baek's Patchwork Gifts. There are 20 small and cute gift ideas made with pretty fabrics. Herringbone Cushion Cover caught my eye right away. I chose these black/white/orcher colors because they fit well with this solid cushion.
I made the tassels to the corners even though they'll usually fall off when in use.
Quilting is straight lines on the edges and very invisible in the center.
This is an English paper piecing pattern but I decided to speed up the sewing and I used sewing machine. It works well this way too. Using bigger blocks this pattern would make a great matching quilt.
I really like the backing with ribbons. It's easy to make and a good option if you don't like to sew a zipper. I'm so happy how nice this cushion turned out, it's a good pattern. Thank you Elise for a beautiful book.


lauantaina, helmikuuta 22, 2020

Värileikkiä


Scroll down for English please.
Nyt on minun Color Book Hop päivä. Kirja on Rachel Hauserin "The Quilters field Quide to Color".
Uutuuskirjat ovat aina mielenkiintoisia ja tähän Book Hoppiin (mikä se sitten suomeksi mahtaakaan olla) lähdin mukaan siksi, koska minulla ei ole yhtään värien käytön opasta ja ideakirjaa.
Kirjassa on erilaisia teemoja ja väriharjoituksia. 

Valitsin harjoituksista itselleni neutraalit värit, jossa mausteena keltaista ja liian harvoin käyttämääni ruskeaa.

Rachel toivoi tehtävän vain muutaman blokin mutta innostuinkin tästä niin paljon, että taidan tehdä tästä kokonaisen peiton. Kirja ehdotti harjoitusmalliksi mm. karhuntassua ja sitä ajattelin käyttää. Vaikka malli on hyvin perinteinen, blokit näyttävät tosi moderneilta näissä väreissä. Asettelua vielä mietin mutta todennäköisesti se on tämä "kynnet" alaspäin malli.

Kirjan mukana tuli nippu värikortteja, joita käytetään suunnittelun apuna. Sävyjä on paljon, kylmiä ja lämpimiä värejä.

Ihan hauska perehtyä värien teoriaan, sillä yleensä en mieti asiaa ollenkaan, vaan menen ihan fiilispohjalla. Uusia ideoita ja inspiraatiota ei ole koskaan liikaa. 
Tulevan viikon keskiviikkona on toisen kirjan esittelyvuoro!

                                                                     ****

Today is my Color Book Hop day. The book is Rachel Hauser's "The Quilters field Quide to Color".
I love new books and especially this one was very interesting because I haven't had any book for color planing. The book has different color exercises and ideas for planing a colorworld. 
I chose the theme "Neutrals". I added some yellow and brown which I use too seldom. 
It was meant to do done just few blocks but I got exited so much that I'm going to make a whole quilt.
The book suggested to use a Bear's Paw pattern and that's what I did. The pattern is very traditional but I think it looks very modern with these colors. 
I'm pretty sure I'll assemble the blocks this way, "nails down".
With the book came a lot of color cards for planing. There are plenty of shades, cold and warm.
It's fun to get to know color theory because I usually go with the feeling. There is never too much new ideas and inspiration. Thank you Rachel for the book!



maanantaina, helmikuuta 17, 2020

Planeetat


Scroll down for English please.


Ostin jokin aika sitten USAn reissun tuliaisena hirsimökkiviivaimen, jota apuna käyttäen voi tehdä näitä ympyröitä. Ajattelin kokeilla miltä näyttäisi, jos ympyrän tekisikin pienistä paloista samalla värillä mutta eri sävyillä. Aikas hauskoja niistä tulikin. Tosin en ole kovin innostunut tuosta pinkistä, joten katsotaan pysyykö se mukana vai laitanko työn takapuolelle.

1. Helpoimmalla pääsisi, jos leikkaisi pitkää kaitaletta ja ompelisi ne yhteen ja pilkkoisi sopiviksi paloiksi. Halusin kuitenkin käyttää ne pienimmätkin tilkut, joista sain juuri ja juuri leikattua pienen kaitaleen. Vähän pidemmät tilkut ompelin samaten yhteen ja puolitin valmiin palan.

2. Nämä kaitaleet on jo tasattu, eli vähintään 2 1/4 tuuman levyisiksi.  Kaitaleita käytetään samoin kuin hirsimökkiä normaalistikkin kasataan. 
Viivaimen avulla leikataan ylimääräiset pois. Tässä seuraava kerros onkin harmaata, hieman kapeampaa kaitaletta ja sen tasaamiseen käytetään viivaimen vastakkaista kulmaa. Hetken kyllä piti miettiä kuinka viivain oikein toimii mutta kun vauhtiin pääsi niin se onkin varsin kätevä. 
Saumavaroihin tulee paljon tavaraa mutta silitän hyvin joka kierroksen välissä, niin kyllä ne asettuu. 

Jokaiseen ympyrään tarvitaan neljä hirsimökkiblokkia. Huomasin, että nuo reunimmaisina olevat pinkit kankaat eivät saa olla kovin vaaleita, sillä ympyrän pyöreys hieman kärsii, kun se ei erotu taustasta. Yhden blokin koko on 8" eli neljä yhdistettynä 16". 

Nämä ovat tosi hitaita tehdä mutta ajattelin tehdä niitä yhden silloin, toisen tällöin. Teen ainakin kaksi kutakin väriä, ehkä eri sävyisenä vaan. Tosin olemassa olevat kankaat sanelevat aika paljon minkälaisia niistä tulee. Odottamassa on nippu muitakin viivaimia, jotka odottaa kokeilua mutta ne pääsee työn alle vasta keväämmällä. 
Olen luvannut osallistua kahden uutuuskirjan blog hoppiin ja ensimmäisen niistä esittelyvuoro on tämän viikon lauantaina, joten nähdään silloin.  

                                                                      ****

Last year I visited USA and I bought this Curvy Log Cabin Trim Tool as a gift for myself. 
My idea was to make scrappy circles using same color but different shades. The pink one is the lates one but I'm not sure if I like it enough with those cold colors. 

1. I use only scraps and that's why some of my fabric pieces are quite small. I use also some longer pieces which are sewn together and cut in half. 
2. Stripes are trimmed at least 2 1/4" wide and I use them in the same way as making a normal Log Cabin block. The ruler is helpful for trimming every row to the right size. Next round in the picture will be grey and the stripes are narrower. For trimming I'll use the opposite corner of the ruler. 
There are lot of seams but good ironing after every row makes it work. 

One block is 8" and four blocks make a 16 "circle. If you put very light pinks to the edges they'll mix in with the grey and the circles don't look so round.

This is quite a slow project but I work on it every now and then. Maybe I'll two of each color but one light and one darker. I have a bunch of other rulers I have also bought and they are waiting for testing. 
I have promised to join two blog hops and the first one will be on this Saturday. See you then!

sunnuntaina, helmikuuta 02, 2020

Raitasydämet



Scroll down for English.



Ystävänpäivä lähestyy ja ajattelin tehdä muutaman pienen sydänaiheisen lahjan, vaikka en sitä varsinaisesti vietäkkään. Piirsin tästä paper piecing ohjeen #stripedheart, joka löytyy tästä, sekä tuosta sivupalkin "My patterns" kohdasta. Printtaa 100% kokoon.
Blokin koko on 9cm x 14 cm.

Tilkkupussissa oli aika pieniä paloja, joita sain käytettyä raitoihin.

Hauska pelikorttikuvio on pala hulpiota Cotton&Steelin kankaan reunasta. Toinen tyynyistä menee poikani tyttöystävälle, joka on innokas ompelija.

Tässä sininen blokki. En ole vielä päättänyt tuleeko siitä neulatyyny vai jotain muuta.
Mukavaa alkavaa viikkoa!


                                                               ****

I decided to make some small Valentine's Day gifts for friends. I made a paper piecing pattern of this heart (#stripedheart ) if you want to try it too. You can find it here or on the sidebar under "My patterns" button.
The block size is 9 cm x 14 cm ,  3 1/2" x 5 1/2 ". Print 100% size.
I used very small scraps. The fun playing card stripe is a piece of Cotton&Steel selvage. One of the pin cushions I'll give to my son's girlfriend who sews a lot.
I haven't decided what to do with a blue block, maybe one more pin cushion or a pouch.
Have a nice upcoming week!