sunnuntaina, tammikuuta 11, 2015

Kankaita ja kameleita

Kävin lomailemassa Dubaissa ja tässä muutama kuva kaupungin tilkkukaupasta, Classic quiltsista.
Se oli hieman erillään turistien suosimista kohteista, joten taksikuskikin varmisti moneen kertaan, että halutaanko me varmasti mennä sinne. Kuvassa vasemmalla kangaspuoli ja oikealla koneet ja tarvikkeet.


Peräseinä on batiikkihylly. Meni siinä sormi suuhun kankaita valitessa. Batiikkien hinnat
n.7-10€.
Euroopasta tuodut kankaat olivat kalliimpia. Hyvä valikoima niitäkin.





Tässä takana näkyy osa valkoisista kankaista. Niitä oli eri sävyissä, kuvioilla ja ilman ja ihania laatuja. Voi kun täältäkin löytyisi. Myyjä leikkaa juuri minun kahta valintaa.


Tässä batiikkeja Indonesiasta. Ne olivat halvimpia. En oikein ymmärtänyt myyjän selityksestä miksi, mutta ilmeisesti laadun vuoksi. Ihania värejä.

Muutamia valmiita töitä oli somisteena. Samoja tuttuja malleja, joita mekin tehdään. Olisi ollut ihan huippua osallistua jollekkin kurssille.

Ostin tuon jättikokoisen leikkurin +varaterät. On niitä varmaan täälläkin saatavana mutta en muista nähneeni. En tiedä mikä etu on isommasta terästä mutta kerron kun olen kokeillut. Viivottimia ja mallineita löytyi paljon, niihin en sortunut.

Tässä rouvan batiikkiostoksia. Oli kyllä vaikea valita. Nyt huomaan, että aikas sini-harmaa sävyjä tuli valittua, vaikka ihania hehkuviä värejä olisi ollut tarjolla. Ylpeänä kehuin miehelle nopeaa päätöksen tekoani. Hänen mukaansa oltiin kuulemma kaupassa ainakin tunti. Jos olisin ollut yksin, niin tunnissa olisin kerennyt juuri ja juuri sanoa päivää.
Yksi kiinnostava paikka mikä jäi käymättä, oli tekstiilibasaari. Etäisyyksien ja muun ohjelman takia se ei käynyt tähän reissuun.

Laitan vielä lopuksi kuvan uudesta kaveristani, Balikista, jonka tapasin aavikkosafarilla. Pääsin ratsastamaan sillä ihan koko parkkipaikan ympäri, kuten mallikelpoisen turistin kuuluukin. No, olipahan ainakin hauskaa. Sai hyvät naurut koko rahalla :)






13 kommenttia:

  1. Samassa kaupungissa kymmenkunta vuotta sitten en edes älynnyt etsiä kangaskauppoja, koska tilkkuilu ei ollut kovin aktiivista silloin. Pitääköhän tehdä nostalgiamatka takaisin... Nopeastihan sinä olet tuolta ulos selvinnyt ja aivan ihania ostoksia!

    VastaaPoista
  2. Onpa hienon näköinen tilkkuilukauppa. Kunpa tuollainen ollisi jossain lähellä.

    VastaaPoista
  3. Kauppa on kyllä hieno:) ja hyviä ostoksia sait tehtyä. Tunti tuollaisessa kaupassa ei todelläkaan ole pitkä aika mutta on hyvä ymmärttä kaveria jonka kanssa on ko.kaupassa;)

    VastaaPoista
  4. Oikea tilkkuilijan paratiisi! Ja hienot ostokset sait tehtyä nopeasti :) Meillä menee tuo shoppailu niin, että siippa etsii ensimmäiseksi jonkin istumapaikan... Iso leikkuri on ehdoton: kun sillä kerran leikkaa, niin pienempää ei käytä muulloin kuin jos se sattuu korista vahingossa ensimmäiseksi käteen ottamaan. Se vain on jotenkin kevyempi käyttää, vaikka painaakin enemmän.

    VastaaPoista
  5. Wautsi onpa hieno tilkkukauppa ja mitkä valikoimat, oispa täälläkin tuollaisia kauppoja, huoh:)
    Paljon kerkesitkin tunnissa valita ja upeat ostokset!
    Mulla on myös tuo isompi leikkuri käytössä ja olen samaa mieltä kun Hannele tuossa edellisessä kommentissaan.

    VastaaPoista
  6. Aaaahhh mahtava tilkkukauppa ja hyvät ostokset, kiitos kuvista!

    VastaaPoista
  7. Ihana kauppa ja sellainen määrä batiikkeja! Todella nopeasti suoriuduit ja sait valittua niin kauniit kankaat. Hurmaava on uusi kaverisi ja mitkä ripset!

    VastaaPoista
  8. Mielettömän upea tarjooma! Miksei meillä, yhyy! Onneksi en ole ainakaan tässä kuussa menossa tuonne, sillä pidän kangasostoksetonta tammikuuta. Olisin syystä sortunut. Hienoa, että pääsit tuolla käymään vaikka vain tunniksi!

    VastaaPoista
  9. Pikaisessa piipahduksessasi olet onnistunut valitsemaan hienoja kankaita. Luulen, että sinisävyisiä ne minunkin valinnat olisi olleet. Iso teräinen tylsyy tietysti hitaammin, kun siinä on pitemmälti sitä leikkausterää! No on siinä varmaan muutakin, ehkä saa parempaa jälkeäkin.

    VastaaPoista
  10. Olisihan se mukavaa, jos tuollainen kauppa olisi kotikulmilla. Kauniin kangaspaketin olet valinnut ja vielä niin lyhyessä ajassa. Onnittelut onnistuneesta ratsastuksesta Balik-kaverillasi.

    VastaaPoista
  11. Ihanat valikoimat kaupassa! Harmi kun täältä on kuihtunut kaikki pois. Tuollasia hyllyjä voi vain kateellisena katsella.
    Ja vau miten komeaa parkkipaikkaseuraa sulla oli! Kaikilla ei käy yhtä hyvä flaksi.

    VastaaPoista
  12. Upeat valikoimat, huikeat kuvat, jotain niin erilaista.

    VastaaPoista
  13. I think I want to go to Dubai now, I like the Batiks best!
    KATRIN W.

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)