tiistaina, toukokuuta 12, 2015

Metsänväkeä




Ihastuin tähän kettupeittoon niin kovasti, että se piti ehdottomasti ommella. Varmaan malli sopisi paremmin lapselle mutta taidan pitää tämän itse.  Ohjeen ostin täältä

 Koko on 165 x 108cm. Olisin laittanut väliin puuvillavanun mutta kun sitä ei sattunut silloin olemaan, niin laitoin polyestervanun. Tikkailin ketun kaikki värilliset osat ja välikaitaleet. Enemmänkin olisin voinut tikata. Tämä näytti kuitenkin ihan hyvältä ja sopivan muhkealta, joten en sitten lisännyt enää mitään.

Tässä piileskellään runkojen takana. Sikäli mukava blokki, että sai tehdä kaikki palat valmiiksi ja sitten vasta sommitella kokonaisuus. Ylä- ja alareunan ruuturivit on oma lisäys malliin.

Taustakangas näyttää vähän batiikilta mutta ei kuitenkaan ole sitä.

Tässä näkyy paremmin taustan kuvio, hentoa harmaata viivaa. Poskien valkoisessa on valkoisia pilkkuja, jota en saanut tähän näkyviin. Tämä on myös ensimmäinen jelly roll työni.
Ihana, hieman eläväpintainen mutta yksivärinen rulla löytyi SignoriinastaOranssi/punaiset kaitaleet jäivät vielä toiseen työhön. Innostuin kovasti jelly rollista. Kiva työ, olen tyytyväinen!

                                                                      *****
The pattern was so lovely that I wanted to sew it. Maybe the quilt is meant to be for a child but I will keep this one myself. I bought the pattern from here.
The size of the quilt is 165 x 108cm. I didn't have cotton batting so I used polyester batting instead. I put the extra squares at the top and bottom.
The background looks like batik but it's just ordinary cotton.
This is my first jelly roll work.  The orange and red stripes will be used in other project.
I'm happy with the result!

30 kommenttia:

  1. Hauska malli, kauniit värit - hieno!

    VastaaPoista
  2. Your foxes are very cute, defenitely a quilt to keep for yourself!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  3. Siis todella upea, olen miettinyt miten noita jelly rollseja käytetään, kun omat tilkkutyöt tulee tehtyä aina jostain tilkunjämistä ;) En minäkään raaskisi kyllä näin hienosta kettupeitosta luopua :)

    VastaaPoista
  4. Menin minä mettään, kettuja pettään, oravia ottaan, vaan nyt ei tullut susi vastaan vaan erittäin onnistunut peitto.

    VastaaPoista
  5. Upea peitto! En luopuisi minäkään:)

    VastaaPoista
  6. Upea peitto todellakin ja niin kauniit värit :) Ketut ovat nyt niin muodissakin. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihana! Taas peitto niin minun mieleeni, värit ja malli ja kaikki! Tuon alla olisi ihanaa ottaa päivänokoset.

    VastaaPoista
  8. Saija, tämä on niin ihana! Jos olisin tuollaisen tehnyt, en varmasti antaisi pois. Ja hauskaa, että ketut on monivärisiä. Kuvat taas niin upeita!

    VastaaPoista
  9. Nämä Elizabeth Hartmanin mallit on hienoja. Todella kivan kettupeiton teit!

    VastaaPoista
  10. Nämä Elizabeth Hartmanin mallit on hienoja. Todella kivan kettupeiton teit!

    VastaaPoista
  11. Aivan mahtava on.Ja sopii takuu varmasti myös aikuiselle.

    VastaaPoista
  12. Voi mahoton miten ihanan Kettunen tilkkutäkki <3

    VastaaPoista
  13. Voi, miten ihana! Täällä on kyllä sulla kaikkea ihan huippuinspiroivaa. Taidan jäädä tänne vakikurkkijaksi. :)

    VastaaPoista
  14. Mulla alko heti soimaan päässä: What does the fox say?
    Ring ding ding ding dingeringeding!
    Kivat kettuset!

    VastaaPoista
  15. Absolutely beautiful - I love foxes! Or are the polar dogs?
    Greetings from Germany - +11° Celsius
    Jutta

    VastaaPoista
  16. Onpa kivaa metsänväkeä, näyttävät niin kilteiltä.
    Kaunis peitto ja ihanat värit.

    VastaaPoista
  17. Aivan mahtavan upea peitto ja ennen kaikkea niin kertakaikkiaan siistiä työtä! Oot kyllä tosi taitava :)

    VastaaPoista
  18. Ihana! Olisipa itsellänikin taitoa tehdä tuollainen, sopisi niin somasti sohvalleni!

    VastaaPoista
  19. Aivan hurmaavat ketut! Hienoja malleja löydät ja osaat ne kauniisti toteuttaa!

    VastaaPoista
  20. Ihana peitto :) onko miten yksityiskohtainen ohje, voisiko kokemattomampikin ompelija onnistua?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohje on mielestäni yksityiskohtainen. Riippuu kuinka kokematon ompelija olet. Jos olet kuitenkin tehnyt jonkin verran tilkkutöitä, niin se auttaa paremmin ymmärtämään mistä on kyse. Mitat on tuumissa, joten tuumaviivain on hyvä olla. Jos tilaat ohjeet, niin tee ensin koeblokki!

      Poista
  21. Aivan ihana kettupeitto. En kyllä ole nähnyt koskaan näin upeita tilkkutöitä!

    VastaaPoista
  22. Your fox quilt is gorgeous - love the Grunge fabric and the cool colours!

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)