keskiviikkona, elokuuta 30, 2017

The Splendid Sampler

Scroll down for English please!

The Splendid Sampler
Tämä on ensimmäinen quilt along työni, The Splendid Sampler. Ideana oli tehdä eri suunnittelijoiden suunnittelemia blokkeja, joita julkaistiin joka viikko kaksi kappaletta. Ensimmäiset blokit tein  helmikuussa 2016.  Palaset ovat olleet jo valmiina hyvän aikaa mutta niiden saaminen kasaan on kestänyt näinkin kauan. Kaiken kaikkiaan paloja julkaistiin sata + muutamia extra blokkeja erityisen innokkaille tekijöille.

The Splendid Sampler

The Splendid Sampler
Alkuun ei oikein ollut käsitystä mitä tästä on tulossa, joten väritystä säätelin matkan varrella tarpeen mukaan. Yhden postauksen olen tästä aiheesta jo aikaisemmin tehnyt ja sitä voi kurkata täältä.
Yllätys oli se, kuinka monta blokkia oli kirjontaa tai aplikointia. Ne veivät ihan kohtuuttomasti aikaa, joten niistä valikoitui vain nopeimmat mallit. Yhteensä tein 54 blokkia, joista 3 oli toiseen työhön tehtyä mutta kuitenkin 6 1/2" kokoista ja väriltään sopivaa.

The Splendid Sampler
Ensin ajattelin ommella kaikki palat vaan yhteen mutta ne olisivat olleet aivan liian lähekkäin. 1 1/2 " kaitale (valmis n.1") välissä näytti hyvältä ja toi sopivasti väljyyttä. Kun kaikki oli yhdistetty, jotain työ jäi kaipaamaan. Ruutukangas reunaan oli tosi hyvä ja samalla sai vähän lisää kokoakin eli nyt koko on 180cmx129cm (51"x71").

The Splendid Sampler
Tausta on harmaa, jossa valkoisia kukkia. Tikkauksessa olikin miettimistä, koska palat olivat niin erilaisia. Tarkoitus oli alkuun tikata joka pala kuvion mukaan mutta niinhän siinä taas kävi, että kärräsin päällisen ja taustan Soilelle Tilkkupajaan. Tätä simppeliä lainetikkausta olen käyttänyt ennenkin ja se on oikein toimiva, jos haluaa jotain oikein hillittyä ja huomaamatonta.

The Splendid Sampler
En tiedä onko tämä varsinaisesti minun tyyliseni työ mutta nättihän tästä tuli. Alkuun pelkäsin, että niin monen erilaisen blokin yhdistelmä on kauhea sillisalaatti mutta kokonaisuus on yllättävästi levollinen. Voisin joskus osallistua toiseenkin tämän tapaiseen yllätysompeluun, ei ollenkaan hassumpi juttu.

                                                                    ****

This is my first quilt along quilt, The Splendid Sampler. The idea was to make 61/2 blocks designed by various designers. Two blocks were published every week a total of one hundred.  I made the first blocks in February 2016. The pieces have been ready for a long time but I just haven't sewn them together. One earlier blog post can be found here.
At the beginning I didn't have clear image what kind of quilt this will be. A surprise was how many embroidered blocks I should do. They just took way too much time. I made just the fastest ones and the most interesting ones, in total 54. Three of them are blocks from earlier project.
At first I planed just to sew all blocks together but it looked too crowded. I added 1 1/2" (1" ready) sripes between blocks and it looked better. Because the quilt still needed something and it was too small I added wide borders. Now the size is 51"x71"(180cmx129cm).
The backing is light grey with white flowers. The wave quilting is made by long arm quilter Töölön tilkkupaja.
I'm not sure if this quilt is my style but anyway it turned out really pretty. This was fun quilt along and I might join another one later.

DSC00744 (1)

keskiviikkona, elokuuta 16, 2017

Elokuun peitto


Scroll down for English please!

Ghost Blossoms

Ghost Blossoms
Tämä peitto on ollut ainakin jo kuukauden valmiina mutta vasta nyt se on tässä kuvattuna. Ensimmäisen blokin tein jo tammikuussa. Ei tämä mitenkään hidas malli ollut tehdä mutta kun on ollut  monta työtä tekeillä samaan aikaan, niin valmistuminen kestää. Malli on kirjasta Quilt With Tula&Angela. Aika paljon on tämän tapaisia malleja tarjolla ja tämä on yksi versio niistä. Töölön tilkkupajassa teetin tikkauksen.

Ghost blossoms


Ghost Blossoms
Leikkasin suurimman osan paloista ensin valmiiksi ja ompelin vasta sitten blokit yhteen. Tämä siksi, koska taustassa on montaa väriä, halusin niiden asettuvan tasaisesti joka kohtaan.

Tässä vähän huono alkuvaiheen kuva, jossa on neljä blokkia valmiiksi ommeltuna suunnitteluseinällä. Yksi blokki on aika iso, 47cmx47cm.

Ghost Blossoms
Onhan tämä aika kirjava ja voimakkaita värejä mutta kuitenkin yleisilmeeltään rauhallinen (kai). Aina kun aloitan uuden työn, tarkoitus on tehdä jotain todella hillittyä ja hennoilla rauhallisilla väreillä. Se ei vaan tunnu onnistuvan. Joka tapauksessa tykkään tästä kovasti. Vielä en tiedä tuleeko peitto omaan käyttöön vai annanko lahjaksi, katsotaan!

Ghost Blossoms

                                                                            **** 
This quilt has been done for like a month already but only now I got it photographed. I made the first block in January. This wasn't a difficult pattern but I've had so many projects going on that it has taken a while. The pattern is from the book 'Quilt with Tula & Angela'. I got it quilted at Töölön Tilkkupaja
First I cut up all the pieces and only then sewed the blocks together. This because the backing has multiple colors and I wanted them to spread out evenly. 
One block is quite big 47cmx47cm. 
This has lots of bright colors but I feel like the over all feeling is pretty harmonic. Always when I start a new project I'm meaning to do something calm and with soft colors but somehow it never happens. Anyhow I really like this one. I don't know yet if I'm gonna keep this one myself or give it as a gift. Linking up with Sew-Stitch-Snap-Sharel.

Ghost Blossoms

lauantaina, elokuuta 05, 2017

Tähtikaksikko

Scroll down for English please!

Aurora star pillow
Minulla on tekeillä peitto tälläisistä tähdistä. Se on jo ommeltuna yhteen ja odottaa tikkausta. Koska jo alkumatkasta muutin värisuunnitelmaa, jäi muutama tähti ylimääräiseksi. Kokosin kaksi niistä tyynyksi, jotta käyttökelpoiset palat eivät päätyisi pyörimään tilkkulaatikkoon. Malli on Aurora/Sharon McConnellin.

Aurora star pillow

DSC00447
Sinisestä tyynystä tykkään enemmän mutta on oranssikin ihan kiva, vaikkei ihan ominta väriskaalaa olekkaan. Tyyny muodostuu kolmioista, joista sisimmäiset on raitakolmioita. Kuusikulmio muotona vaikutti niin kivalta, että päädyin tekemään vaihteeksi tämän muotoiset neliöiden sijaan.

Aurora star pillow
Laiskuuttani en tehnyt sisäpussia vanulle, vaan työnsin sen vain vetskariaukosta sisään. Koska vanu on kiinteää, eikä pursuile sinne tänne, voi olla, että pussi jää tekemättäkin. Nyt on tyytyminen vain etupuolen kuviin, sillä kamerasta loppui virta kesken kaiken ja sehän ei suostu enää latautumaan.
Mukavaa viikonloppua!

                                                                      ****

I have a finished quilt top with the same stars as in the pillows. At first I started with these colors but soon I changed my mind about them. So these stars were leftovers and I made them in to pillows. The pattern is by Aurora/Sharon McConnell.
I like the blue pillow more but the orange one is ok too even though it's not the color I usually use. The pillows are made of triangles. I decided to shake things up a bit and make the pillows hexagons instead of the usual square.
Because I was lazy I didn't make an inside pouch for the padding I just stuffed in from the zipper hole. But it works well and I think I'm going to leave it this way. Now you have to settle for front pictures only because my camera ran out of battery and doesn't load anymore.
Have a nice weekend!

Aurora star pillow