Viime viikonloppuna kävin Espoossa Ommel tapahtumassa, joka järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa.
Ohjelmaa oli paljon. Työpajoja, luentoja, lanit ja kangasmyyntiä. Kuvia otin ihan vaan muutaman, joten tässä ne.
Näin tilkkuilijan kannalta harmillista oli, että kaikki myytävät kankaat olivat vaatetuskankaita, lähinnä trikoita. Paljon on tullut uusia kotimaisia valmistajia sen jälkeen kun minä ompelin lapsille vaatteita. Raikkaita värejä ja kuoseja oli kuitenkin kiva ihailla. Tässä PaaPiin ja Virkkukoukkusen valikoimaa.
Pfaffin osastolla oli esillä heidän uusin lippulaivakoneensa, Performance Icon. Näin isoa ompelutilaa en ole nähnyt missään koneessa. Kelpaa siinä peittoa pyöritellä.
Päivä oli mukava ja luennot mielenkiintoisia. Parasta oli kuitenkin höpötellä blogikavereiden kanssa. Ainakin lauantaina ompeluväki oli löytänyt runsain joukoin paikalle. Plussaa oli se, että tapahtumaan ei ollut sisäänpääsymaksua. Toivottavasti tapahtuma järjestetään uudelleen.
Tampereen reissulla löysin hauskan tekstiilien kierrätyspaikan, Nextiilin. Se on Nekalassa, johon on helppo poiketa ennen kuin lähtee ajelemaan moottoritietä Helsinkiin. Koskaan en ole nähnyt näin hienosti laitettuja kierrätyskankaita. Kankaat ovat varsin sekalaisia, eikä tilkkuiluun sopivia ainakaan tällä reissulla löytynyt kuin yksi mieleinen pala. Verhoiksi, vaateompeluun ym. hyvinkin löytyy sopivaa. Hinnat on ihan poskettoman halpoja. Nämä tässä neljä euroa kilo.
Sekalaisia lankoja hyllyllinen.
Nappeja, solkia, nippeliä ja nappelia, jos vaikka mitä löytyy. Ostin neljä uutta pitkää vetoketjua ja kankaanpalan, hintaan 0,90snt. Koska käyn säännöllisesti Tampereella, tulee Nextiilissä varmasti poikettua toistekkin.
Vielä yksi ostos, The Cutting Gizmo. Se on vilahdellut jo useammassakin blogissa mutta nyt se härveli on minullakin. Se on laite, jota en todellakaan ajatellut hankkia, sillä se näytti niin turhalta. Kuinka sitten kävikään... niin se vaan lähti mukaan käydessäni Tilkkupajassa, siinä se Soilen hyllyssä odotti juuri minua. Suureksi yllätykseksi se on ollut ihan verraton langankatkatkoja. Se on aina ompelukoneen vieressä ja kuinka helppoa sillä onkaan katkoa ketjuun ommellut palaset. Koskaan ei osaa aavistaa mitä on ollut aina vailla:)
Tyttärelle tehty peitto on valmis. Kunhan vain menen sinne kyläilemään, otan sitten kuvia sen tulevassa ympäristössä.
****
Last weekend we had here in Finland an event called Ommel. There were lot of workshops and lectures. It was fun and interesting sewing event even though it wasn't related with quilting. Unfortunately all those colorful fabrics in the picture are tricot. I had a nice saturday day there with my sewing friends.
Yesterday I found a great textile recycling place called Nextiili. There were lot of new fabrics too. Some of them were cotton but some were synthetic. I was surprised how clean and nicely organized place it is. Everything is very very cheap. I bought one piece of fabric and four new long zippers and it cost 90snt (1USD). For sure I'll visit there again.
I have also bought The Cutting Gizmo. At first I thought it will be useless but I was wrong. It's always beside my sewing machine and it's so easy to cut those fabric chains. It was a good purchase.
A quilt for my daughter is also finished and I'll take some pictures at her home next time I'll visit there.