torstaina, syyskuuta 20, 2018

Syyskoivun värejä


Scroll down for English please.

Ympyrät
Ympyräteema jatkuu edelleen. Aloitin tämän työn jo keväällä ja tarkoituksena oli saada siitä aurinkoinen kesäpeitto. Hankin keltaisia tyynyjäkin sille kaveriksi. Kesäksi ilmaantui kuitenkin niin paljon muuta ommeltavaa, että tämä jäi vähän jalkoihin. Tässä se nyt kuitenkin on.
Malli on nimeltään Potters Wheel quilt ja se on Make Modern lehdestä. Suunnittelija on Briar Hill Designs.

QA0A1301.jpg Ympyrät
Tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa. Tässä kuvassa ympyrätikkaus näkyykin hyvin. Välissä on bambuvanua. Peitosta tuli ihanan pehmeä, notkea ja kevyt.

Ympyrät

QA0A1293
Aina kun bongaan sopivia taustakankaita, ostan niitä heti varastoon. Tämäkin tausta on sellainen hankinta. Se on  Eurokankaan kilolaarista peräisin.

Ympyrät
Kaarevat palaset leikkasin pahvisen mallineen avulla. Ainakin minulle blokeista, joissa on kaarevia saumoja, tulee helposti eri kokoisia. Jos reunoissa on tarpeeksi varaa suoristella, niin se ei silloin haittaa.

Ympyrät
Alkuun tein lisäksi kolme oranssia ympyrää. Ne tuolla joukossa ei näyttäneet ollenkaan huonolta, oikeastaan varsin pirteiltä. Jotenkin alkoi tuntua, etten sittenkään halua katsoa oransseja palloja olkkarissa.

Olen tähän väritykseen oikein tyytyväinen, vaikka se onkin hieman kalpea pelkällä keltaisella, niin kuitenkin rauhallinen.
Vaikka peitto ei kesäksi ehtinytkään, niin syksylläkin on paljon keltaista, puissa ja kukissa. Olkoon tuossa sohvalla  jonkin aikaa, ainakin pimeän marraskuun. Tuopa vähän aurinkoa tupaan.

                                                                   ****

The circle theme continues. I started this quilt in the spring and my purpose was to make a summer quilt to our living room. I had so many other projects to make so this had to wait.
Pattern is called Potters Wheel quilt and I found it from Make Modern magazine. Designer is Briar Hill Designs.
Töölön tilkkupaja made the long arm quilting. The quilt turned out very soft and light.
I bought the backing from the local fabric store some months ago. I always have some backings waiting for suitable quilts.
At the beginning I made also three orange blocks. They looked good too but I decided to leave them out. I'm happy I did so. Orange circles on the couch wouldn't be so nice.
Even though the quilt is too late for this summer, I'm going to keep it on the couch. Yellow is also an autumn color and it brings sun to the room.

Ympyrät

30 kommenttia:

  1. Tämä on kiva!! Etenkin väritys on mieleeni:) Olen joskus ommellut yhden torkkupeiton samoilla väreillä tuttavalle ja se on mielestäni vieläkin erittäin onnistunut työ.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä väriyhdistelmä on kyllä toimiva :)

      Poista
  2. Beautiful, beautiful, beautiful !!!
    Marie

    VastaaPoista
  3. Ihan mun lepparivärit tässäkin peitossa, ihana!

    VastaaPoista
  4. Ihana just näin! Ja todellakin, koivujen keltaiset lehdet. :) Kivan rauhallinen ja silti pirteä värimaailma.

    VastaaPoista
  5. Upea peitto ja täydellinen tikkaus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Tikkaus täydentää tämän työn täydellisesti :)

      Poista
  6. Olet aivan uskomaton selkotilkkuilija (vrt. selkokieli), eli kaikki työsi ovat puhdaslinjaisia. Tämäkin on aivan upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Selkotilkkuilija on hyvä ilmaus, tykkään, just kun minä :)

      Poista
  7. Kyllä on kaunis. Miten saatkin nuo ympyrät noin tasaisen siisteiksi. Todellakin Selkotilkkuilijamestari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joskus ympyrät vähän temppuilee mutta kun pitää saumavaran tasaisena, niin aika hyvin niistä saa pyöreitä :)

      Poista
  8. Onpa kiva malli! Tätä voisin itsekin testata vaikka yhden sohvatyynyn verran. :) Kauniit värit! Aurinkoista syksyä syyskoivun alle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yhdestä ympyrästä saisikin kivan tyynyn. Jos saan aikaiseksi, voisin tehdä omat extra blokit tyynyiksi. Mukavaa syksyä sinnekkin:)

      Poista
  9. Raikas ja tyylikäs! Hillitty ja kuitenkin hyvää särmää. Taustakangas on kivan hillitty.

    VastaaPoista
  10. Kaunis! Ennen en voinut sietää keltaista, mutta nykyään se on yksi suosikeistani. Harmaasta olen pitänyt aina. Eli kaunis väritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Keltainen oli joskus minunkin inhokki mutta nyt se on ihan pop :)

      Poista
  11. Pyöreä muoto on niin kaunis! Kelta-harmaa väritys on todella rauhallinen, vaikka kaunis oli edellisen postauksen turkoosikin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kelta-harmaa on tosiaan hyvä, sellainen kestosuosikkiväri:)

      Poista
  12. Oi miten upea peitto, niin kaunis ja ihanat värit! Mukavaa syksyn aikaa sinne♥

    VastaaPoista
  13. Kaunis! Hillitty harmaa ja pirtsakka keltainen, siinä on kyllä ihana ja toimiva väripari. Täytyy muuten tutustua tarkemmin tuohon Make Modern lehteen(instassa törmäsin siihen ekaa kertaa). Oliko näin että se on olemassa vain digilehtenä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Joo, se on vain digilehti. Joskus niissä on kivoja juttuja, joskus ei mitään. Tykkäisin kyllä selata paperiversiota, vaikka ne täyttääkin hyllyt.

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)