tiistaina, lokakuuta 30, 2018

Aurinkoinen

Scroll down for English please.


Shine On
Pala kesää tulee olohuoneeseen, kun tämän peiton laittaa sohvan selkänojalle. Siitä tuli mahdottoman aurinkoinen ja iloinen työ.
Kun Emily Dennis kysyi haluaisinko hänen uuden kirjansa ja tekisinkö siitä yhden blokin malliksi, suostuin ilomielin. Kuinkas sitten kävikään...työ vei mennessään ja blokkeja valmistui useampi ja niistä kokonainen työ. Tämän mallin nimi on "Shine On".

Shine On
Yksi suunnittelemistani kankaista ei sitten sopinutkaan joukkoon, joten korvasin sen kahdella yksivärisellä. Oikeastaan se olikin hyvä ratkaisu, sillä ne rikkovat tuota kirjavuutta.

QA0A1732
Tausta on taas kaapin kätköistä. Pinkkiä ei ollut ihan riittävästi mutta onneksi kaveriksi löytyi sopiva keltainen.

QA0A1832Kankaita jäi vielä pieniä paloja ja tein niistä reunakantin. Aika hyvin tuli kaikki nämä kankaat käytetyksi, eivätkä ne enää tule pyörimään muissa töissä.

QA0A1616

Shine On
Tässä tämä kirja, Modern Quilts, sekä pino leikattuja ja ommeltuja blokkeja.  Blokit valmistuivat aika nopeaan, sillä ne olivat yksinkertaisia leikata ja ovat kooltaankin suuria.  Tykkään monestakin kirjan mallista mutta tämä puhutteli eniten.

QA0A1728
Mukava työ taas kerran oli tämäkin. Seuraavaksi taidan perehtyä uuden koneen suureen ommelvalikoimaan, joten vähän muuta kuin tilkkuilua on luvassa. Mukavaa viikkoa.

                                                                       ****
A piece of summer is in my living room. This quilt turned out very sunny and bright.
When Emily Dennis asked me if I wanted to make a one block from her new book, "Modern Quilts",  I was very happy. I chose the pattern called "Shine On". The blocks were so fun and fast to sew that I decided to make a whole quilt.
One of the fabrics didn't look good with the others, so I decided to replace it with two solid blocks. I think it was a good decision because solids calm it down a little.
I wanted to use all the rest little pieces of fabrics and that's why I made a scrappy binding.
Once again (usually always) this was a nice project.
Next I'll try some interesting stitches from my new sewing machine. Have a nice week.
Linking up with Finish it up Friday.



perjantaina, lokakuuta 19, 2018

Moderni kuusi


Scroll down for English please.

Kuusi
Ehkä tätä voisi kutsua jo perinteeksi, sillä tämä on viides kuusiaiheinen joulutyyny, jonka olen ommellut. Pääsin testaamaan mallia kuin tilauksesta, sillä olin juuri miettinyt mistä löytyisi kiva kuusimalli tälle joululle. Malli on Jenny Haynesin, instagramissa @pappersaxsten ja se tulee löytymään täältä.

kuusi
Tykkään tästä modernista ilmeestä tosi paljon. Kuusenoksat on tehty kaariompeluna. Blokin koko on 21,5" x 21,5". Halusin laittaa tyynyyn kehykset, joten leikkasin blokkia reunoista hieman pienemmäksi, jotta tyynystä ei tulisi liian suuri.

Kuusi
Mallissa oli ehdotus, kuinka kuusta voi koristella kirjomalla. Tein vain tuollaisen kevyen kirjonnan, sillä halusin tyynyn pysyvän selkeänä. No, eikä se kirjonta ole muutenkaan ihan minun parasta osaamista. Alkuun tarkoitus oli tehdä vain muutama kierros tikkausta kuusen ympäri. Niin vaan kierrokset lisääntyi ja pian oli koko tyyny tikattu.

Kuusi
Kuusi ja takaosa on tehty Marimekon kankaista. Yleensä en laita vetoketjua noin keskelle mutta kangas oli kapeaa suikaletta ja se riitti juuri taustaksi.

Kuusi
Kerrankin olen saanut jotain valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Varmasti joitain pieniä lahjoja teen mutta sen suurempaa joulusuunnitelmaa ei ole. Mukavaa viikonloppua!

                                                                              ****

This is my fifth Christmas tree themed pillow. Maybe you could already call this a tradition. This pattern came just at a right time because I was searching what to make for this Christmas. Pattern is Jenny Haynes's @pappersaxsten in Instagram and you will find it here.
I like this modern simple look a lot. The block size is 21,5" x 21,5". I cut the block little smaller so the pillow wouldn't be so big since I wanted to add frames to it.
The pattern had a suggestion for embroidery. I made some but not much because I wanted it to be simple and embroidery is not my speciality.
All fabrics except the frames are from Marimekko. Usually I don't put a zipper in to the middle of the pillow but now the fabrics were such narrow pieces so had to.
In the begining I was only supposed to sew around the tree few times but suddenly it just kept building and I ended up with the whole pillow quilted.
For once I have managed to do something well before Christmas. I'm sure I'll make some small gifts but I don't have any bigger Christmas plan. Have a nice weekend!



torstaina, lokakuuta 11, 2018

Kesämuisto


Scroll down for English please.


Swan
Tällä kertaa olikin erittäin mieluinen mallintestausprojekti, sillä aihe on niin ihana ja niin suomalainen. Andrea Tsang Jacksonin joutsenmalli on osa isompaa työtä, joka löytyy täältä.
Tykkään lopputuloksesta tosi paljon, tästä tuli kaunis tyyny.

Pää ja kaula on tehty paper piecingillä, muut osat normaalisti mittojen mukaan leikaten.

swan
Tuohon kulmaan halusin jonkin kivan jutun ja muistin, että jemmassa on pala kangasta, jossa on perhosia ja samat sävyt. Aika kivasti kuviokangas muihin sulautuu kun viereiset värit vaalenevat vähitellen.

swan
Taustaan yksinkertainen vetoketjukiinnitys.

QA0A1092

swan
Blokin koko on 52cm x 52cm (20,5"x 20,5") ja se on sopiva koko reiluksi tyynyksi.
Vien tyynyn mökille rantasaunan sohvalle.

swan
Mökkirannassa uiskentelee joka kesä joutsenpariskunta ja se sopii sinne väriltäänkin kuin nenä päähän. Nuo alimman kuvan joutsenet ovat kuitenkin kuvattu kesällä Helsingissä Töölönlahdella.
Mukavaa viikonloppua!

                                                                      ****

Testing this pattern was a pleasure because I love swans. A swan is also Finland's national bird.
Pattern is is made by Andrea Tsang Jackson and it's part of bigger quilt. You can find both patterns here. I really love how this turned out, it's a beautiful pillow.
A head and a neck parts are paper pieced.
I found this butterfly fabric from my stash and it fits to the corner quite well. A block size is 20,5" x 20,5" and it's a good size for a pillow.
Our summer house is by the see and there are swans every summer. The pillow looks nice on couch of sauna building. This picture of swans is taken from the center of Helsinki.
Have a nice weekend!

swan



perjantaina, lokakuuta 05, 2018

Kurssilla tehtyä


Scroll down for English please.



Syksyn tilkkukurssi on alkanut ja harmi kyllä, kohtahan se jo loppuukin. Tänä syksynä se onkin vain kuusi iltaa entisen kahdentoista sijaan. Kurssilla on yleensä jokin teema mutta jos mielessä on jokin muu aihe tai keskeneräinen työ meneillään, voi niitäkin tehdä. Valitsin tämän paper piecingillä tehdyn Economy blokin siksi, että niitä voi ommella sarjassa ja illan lopuksi ne voi kerätä kassiin ja jatkaa seuraavalla kerralla.

Economy block
Kotona vähän levitin blokkeja suunnitteluseinälle, jotta näen mitä sitä on tullut tehtyä. Oikealla on yksi ladontavaihtoehto, joka näyttää ihan kivalta sekin. Vasemmanpuoleiset blokit on kulma alaspäin ja lisäsin niihin yhden ylimääräisen kierroksen. Taidan valita tuon vasemmanpuoleisen vaihtoehdon, sillä se näyttää ilmavammalta ja blokkejakaan ei tarvitse tehdä ihan niin montaa.
Hassua kuinka kärjellään olo vaikuttaa siihen, että palat näyttävät isommalta vasemmalla kuin oikealla.
Tämä peitto ei valmistu tällä kurssilla, vaan siirtyy kotiompeluksi.  Mukavaa viikonloppua!

                                                                            ****

In this autumn our quilting group meets only six times instead of twelve. Usually we have a theme but everyone can also sew what they want. I decided to sew Economy blocks because they are easy to sew, carry and don't need a design wall. Blocks are paper pieced.
At home I put blocks on the wall to see what I've done. Right side looks nice too but I like the left side more. I added those corners and now it looks airy and light.
It's funny when blocks are on their point, they look bigger than the ones on the right.
Have a nice weekend!