perjantaina, lokakuuta 19, 2018

Moderni kuusi


Scroll down for English please.

Kuusi
Ehkä tätä voisi kutsua jo perinteeksi, sillä tämä on viides kuusiaiheinen joulutyyny, jonka olen ommellut. Pääsin testaamaan mallia kuin tilauksesta, sillä olin juuri miettinyt mistä löytyisi kiva kuusimalli tälle joululle. Malli on Jenny Haynesin, instagramissa @pappersaxsten ja se tulee löytymään täältä.

kuusi
Tykkään tästä modernista ilmeestä tosi paljon. Kuusenoksat on tehty kaariompeluna. Blokin koko on 21,5" x 21,5". Halusin laittaa tyynyyn kehykset, joten leikkasin blokkia reunoista hieman pienemmäksi, jotta tyynystä ei tulisi liian suuri.

Kuusi
Mallissa oli ehdotus, kuinka kuusta voi koristella kirjomalla. Tein vain tuollaisen kevyen kirjonnan, sillä halusin tyynyn pysyvän selkeänä. No, eikä se kirjonta ole muutenkaan ihan minun parasta osaamista. Alkuun tarkoitus oli tehdä vain muutama kierros tikkausta kuusen ympäri. Niin vaan kierrokset lisääntyi ja pian oli koko tyyny tikattu.

Kuusi
Kuusi ja takaosa on tehty Marimekon kankaista. Yleensä en laita vetoketjua noin keskelle mutta kangas oli kapeaa suikaletta ja se riitti juuri taustaksi.

Kuusi
Kerrankin olen saanut jotain valmiiksi hyvissä ajoin ennen joulua. Varmasti joitain pieniä lahjoja teen mutta sen suurempaa joulusuunnitelmaa ei ole. Mukavaa viikonloppua!

                                                                              ****

This is my fifth Christmas tree themed pillow. Maybe you could already call this a tradition. This pattern came just at a right time because I was searching what to make for this Christmas. Pattern is Jenny Haynes's @pappersaxsten in Instagram and you will find it here.
I like this modern simple look a lot. The block size is 21,5" x 21,5". I cut the block little smaller so the pillow wouldn't be so big since I wanted to add frames to it.
The pattern had a suggestion for embroidery. I made some but not much because I wanted it to be simple and embroidery is not my speciality.
All fabrics except the frames are from Marimekko. Usually I don't put a zipper in to the middle of the pillow but now the fabrics were such narrow pieces so had to.
In the begining I was only supposed to sew around the tree few times but suddenly it just kept building and I ended up with the whole pillow quilted.
For once I have managed to do something well before Christmas. I'm sure I'll make some small gifts but I don't have any bigger Christmas plan. Have a nice weekend!



33 kommenttia:

  1. Tyyny on kyllä huippuhienoista hienoin, tykkään ihan mahdottomasti! Hyvät kangasvalinnat!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Marimekko sopii tähän kuin nenä päähän :)

      Poista
  2. Смешная симпатичная подушка:)

    VastaaPoista
  3. Upea joulutyyny, ajaton ja moderni! Kankaat ovat piste i:n päälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Laitoin sen jo nyt esille, kun ei ole liian jouluinen :)

      Poista
  4. Aivan ihana! Jouluihminen on ihan sydän sykkyrällä tuosta. Ehkä haluaisin tehdä samanlaisen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä oli kiva tehdä ja se saa odotella joulua tuossa tuolilla :)

      Poista
  5. Ehkä kaunein sinun joulukuusityynyistä! Hyvät kankaat olet valinnut eli hyvin se marimekko kuuselsi taipui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Ihan hyvin se taipui, vaikka onkin hieman paksumpaa. Malli on jotenkin niin sopiva Marimekkoon.

      Poista
  6. You do such lovely work! thank you for sharing.

    VastaaPoista
  7. Kyllä on tyylikäs tyyny, tosi kaunis 😍

    VastaaPoista
  8. Ooh, ihana! Onko kaikki kuusityynyt sulla, voisiko niistä saada yhteiskuvaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! On ne mulla tuolla kaapissa. Kun otan ne esille lähempänä joulua, laitan sitten kuvan kaikista :)

      Poista
  9. Superläcker!!Så trevligt att ta del av denna svenskans design. För mig hittills okänd.
    Trevlig helg!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! Design är mycket skandinavisk, kanske för att jag gillar det så mycket :)

      Poista
  10. Tulipa tyynystä todella tyylikäs eikä ollenkaan liian jouluinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei olekkaan, vaikka siinä on tähtikin. Kiva kun voi laittaa nyt jo esille:)

      Poista
  11. Beautiful and modern Christmas pillow. M.

    VastaaPoista
  12. Onpa kyllä kivan näköinen tyyny! :)

    VastaaPoista
  13. Hilpeä kuusi =)
    Raikas ja moterni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä tosiaan hilpeä, hauskasti erilainen :) Kiitos!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)