maanantaina, marraskuuta 26, 2018

Sugar Pop vauvalle


Scroll down for English please,

#sugarpop
Tässä tämä Sugar Pop vauvanpeitto, joka on tehty samalla mallilla kuin edellisen postauksen tyyny. Vaikka malli on sama, värit ja koko tekevät siitä aika erilaisen. Vaikka sinistä pidetään perinteisesti poikien värinä, niin ehkä tämä sopisi tytöllekkin. Vauvoja on syntymässä kaksikin lähipiiriin, joten katsotaan nyt, kummalle se lähtee.
Suzy Quiltsin malli ilmestyy tänään ja se löytyy täältä.

#sugarpop
Tikkasin ensin kaitaleet molemminpuolin paininjalan leveydeltä reunasta. Keskelle jäi kuitenkin niin suuri rako, joten ompelin siihenkin vielä tikkauksen.

QA0A2470
Tausta löytyi varastoista ja onneksi leveys riitti juuri ja juuri, ettei sitä tarvinnut tehdä useammasta palasta.

Reunakanttiin löytyi hyvä sävy, sopivasti siniharmaa.


QA0A2123
Koska kaitaleet ovat pitkiä ja osat kolmioita, on riski, että reunat alkaa lerpattamaan. Ommellessa ja silittäessä ei saa yhtään venyttää. Kokeilin ensimmäisen kerran suihkutettavaa silitystärkkiä. Se on jännä tuttavuus ja jämäköittää hieman kangasta. Päällisestä tuli just hyvä, eikä mitään aaltoilua ollut havaittavissa. Vaikka valmis työ on ihanan pehmeä, on pesu ennen lahjaksi antamista paikallaan, etenkin kun kyseessä on vauvan käyttöön menevä peitto.

#sugarpop
Tämä oli kiva ommeltava. Valmistui nopsaan ja kuvio on moderni ja näyttävä.

                                                                       ****

Here is the Sugar Pop baby quilt. The pattern is by Suzy Quilts and it will be available today here. It's the same pattern as the pillow I made a week ago. Even though the pattern is the same they look quite different. The size and the colors make a big difference.
Usually blue color is for boys but I think this goes for girls also. It's quite light and there is little yellow too.
I quilted every stripe twice at first. It looked little empty and I decided to add one row more to the middle of the stripe.
Because stripes are long and there is a potential to stretch, I used a little sprayed starch. I have never used it before but it worked well and the quilt top turned out perfect. Because the quilt is for a baby I'll wash it before gifting.
This quilt was fun and fast to sew and I really love the modern style.

#sugarpop

17 kommenttia:

  1. Очень современный дизайн.Одеяло отличное! Как подарок - великолепно!:)

    VastaaPoista
  2. Kiva, erilainen peitto! Hauskaa, miten peiton ulkonäkö muuttuu riippuen siitä miten sen taittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Totta, tyynykin näyttää erilaiselta toisella kyljellä!

      Poista
  3. Kylläpä näyttääkin erilaiselta isommassa koossa ja eri väreillä.. En tiedä olisinko itse hoksannutkaan että malli on sama kuin edellisessä.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kankailla leikkiminen onkin mukavaa, kun aina tulee erilainen lopputulos:)

      Poista
  4. Moderni vauvanpeitto. Kaunis ja raikas!

    VastaaPoista
  5. Ensin peitto, sitten leikkialunen. Tämän jälkeen majanrakennuksessa ja lopuksi rakas muisto lapsuudesta.
    Kaunis ja seesteinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tällainen elinkaari olisi juuri se paras:)

      Poista
  6. You have elegant and modern quilt. And you used a wonderful combination of colors. Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Blue and yellow is always a good color combination.

      Poista
  7. Ihana peitto ja sopii kyllä niin tytölle kuin pojallekin!

    VastaaPoista
  8. Mielenkiintoinen moderni malli! Kauniit on värit - kenelle tahansa!

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)