tiistaina, joulukuuta 17, 2019

Nordic Gem 2.0


Scroll down for English please.

Jalokivipeiton toinen väriversio on nyt valmiina. Pinkkisävyinenhän löytyy täältä. Näitä molempia oli tosi kiva tehdä ja suunnitella noita värejä. Kun käytin tummia, vaaleita ja keskisävyisiä kankaita, kivet alkoivat tuikkimaan. Simppeli ohje löytyy sivupalkin yläosasta "my patterns".
On kyllä ollut ihan mahdotonta kuvata mitään töitä, kun on ollut niin pimeää. Ja sen kerran kun on ollut vähän valoa, niin en ole ollut kotona kuvailemassa.
Tässä tikkaus on ruudukkoa. Se on nopea tehdä ja sopii tähän kuvioon hyvin.

Koska päällisen yleissävy on niin vaalea, halusin taakse värikästä. Tätä kangasta olen hillonnut kaapissa jo hyvän tovin mutta nyt se löysi paikkansa. 

Olin syksyllä reissussa ja löysin sieltä tällaisen "Binding babyn". Olen ajatellut niiden olevan vain söpöjä koristeita mutta yllätykseksi se onkin ihan hyvä apuväline. Kantti rullataan siihen ympärille ja   laitetaan baby pystyyn lankatappiin. Siitä kantti juoksee mukavasti ompelun mukaan, eikä pyöri sylissä, eikä takerru mihinkään. No, olen pärjännyt ilman tähänkin asti mutta ihan hauskahan se on. 

Kantiksi valitsin vaihteeksi ruutua ja tein siitä aika ohuen. 
Tämä taitaa olla vuoden 2019 viimeinen valmistunut peitto. Yksi tuossa on viimeistelyä vaille mutta saattaapi olla, että joulun aika menee ihan muissa touhuissa. 
Toivotan oikein hyvää ja rentouttavaa joulua teille kaikille :)




                                                                        ***

Here is the other version of Nordic Gem Quilt in another color. The pink one you can find here
For this version I used mainly scraps but also some new fat quarters. 
You can find a simple pattern in the top of the sidebar under "my patterns".
I used dark, medium and light fabrics for the gems. That way they started to sparkle.
It has been unbelievably dark here and it has been impossible to take good pictures. When sun comes out I'm not at home taking pictures. 
I made a grid quilting because it's easy, fast and looks nice. 
This fall I traveled in USA and I bought there a "Binding baby". Our fabric shops don't sell this kind of things here. I was a little skeptical at first but it's not only cute it's also handy. This time I used checkered fabric for binding. 
I'm quite sure this is the last finished quilt this year. I have another almost ready quilt but it's so much more to do in Christmas time. I wish you Merry Christmas and Happy Holidays :)


26 kommenttia:

  1. Upea peite tämäkin - Hyvää, rauhallista joulua sinullekin ❤️

    VastaaPoista
  2. Kauniisti hiottuja timantteja, ne suorastaan säihkyvät. Oletko laskenut, kuinka monta peittoa ompelit tämän vuoden aikana? Tunteellista joulunaikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! En ole laskelut, sen voisi kyllä tehdä:)

      Poista
  3. Tavattoman kaunis! Ihanat värit 💙💚! Ja vihreä vuori loistava valinta! Hyvä, että hillosit, tuon parempaa ei olisi voinut löytyä. Rentouttavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon. Niin se on, vuori on tämän peiton pari :)

      Poista
  4. Kaunis peitto! Montako peittoa sait tehtyä tämän vuoden aikana? Minä otan ensi vuodelle tavoitteeksi yhden. :) Tänä vuonna en tainnut tehdä ensimmäistäkään. :)
    Onnellista joulun aikaa Sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. En ole laskenut niitä, täytyy varmaan käydä ne läpi ihan mielenkiinnosta. Yksi on ihan hyvä tavoite, etenkin kun teet niin paljon kaikkea muuta ompelua. Kaikkea ei kerkeä:)

      Poista
  5. Замечательное одеяло! Стежка сеткой только подчеркивают эти бриллианты:)
    Счастливого Рождества! Хороших дней! Вдохновения и творческих успехов!:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Большое спасибо! Счастливого вам Рождества и нового вдохновения на следующий год :)

      Poista
  6. Piti katsoa muistinvirkistyksesi tuo aiemmin ompelemasi. Molemmat todella kauniita, mutta pidän punasävyisestä enemmän. Väri on täyteläinen. Olet ommellut upeita töitä, ihaillen huokailen, kuka nämä kaikki saa.
    Hyvää joulun aikaa sinulle❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minäkin pidän ehkä enemmän punasävyisestä. Olen alkanut antamaan peittoja useammin lahjaksi mutta taitaa niitä jäädä riittävästi myös perinnönjakoon :)

      Poista
  7. Upea peitto taas! Taustakangas on kyllä todella sopiva ja apuväline oikein kätevän oloinen.

    VastaaPoista
  8. Kaunis on tämäkin näillä väreillä! ❤️ Näppärän oloinen apuväline.. Mukavaa joulun aikaa ja käsityörikasta uutta vuotta! 😍

    VastaaPoista
  9. Obie wersje śliczne. Spokojnych Świąt Saija.

    VastaaPoista
  10. Another beauty! :-)
    I like coming her to see your creations, all your work looks so bright and "clean".
    I have never seen "Binding Baby", interesting. There is tool out there for everything!
    xx

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Yes, there are so much tools...quilting is a big business :)

      Poista
  11. Kaunis on tämäkin versio! Tuikkii todellakin! Nappivalintoja taustakangas, tikkaus ja reunakantti. Binding babykin on niin sävyyn :) Pimeys on ollut useimpina päivinä ihan sietämätön. Onneksi tänään on sentään tasauspäivä! Voidaan alkaa odottamaan valoa. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Voi kuinka odotankaan valoa. Täällä on niin mustaa ja sade tekee kaikesta vielä pimeämpää. Kiva, huomenna jo hitusen valoisampaa :)

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)