keskiviikkona, helmikuuta 26, 2020

Herringbone tyyny



Scroll down for English please.


Tänään on toisen kirjan vuoro, jonka "Book Tourissa" saan olla mukana. Se on Patchwork Gifts ja tekijänä Elise Baek. Kirjassa on 20 pientä lahjaideaa toteutettuna kauniilla kukkakankailla. Minua puhutteli ensimmäisenä tämä Herringbone tyynymalli. Valitsin kuitenkin tällaiset ei niin romanttiset kankaat, sillä ne sopivat hyvin meille tämän okran keltaisen sohvatyynyn kaveriksi.

Tein vielä tupsut kulmiin, vaikka ne tuppaa jossain vaiheessa käyttöä irtoamaankin. Keskiosa on myös tikattu, vaikka sitä ei oikein huomaakkaan. Reunoihin ihan vaan suoraa tikkausta.

Ohjeessa pienet palat oli tarkoitus ommella yhteen käsin English paper piecinginä. Vähän fuskasin                         siinä ja ompelin palat koneella mutta sehän ei vaikuta lopputulokseen.

Tein taustan myös ohjeen mukaan ja se on minusta tosi kiva näin, vaihteeksi ilman vetoketjua.
Kaapista löytyi vielä mustaa pilkullista nauhaa, joka passaa tähän hyvin.

Tältä kirja näyttää. Nuo kannen neulatyynysienetkin on tosi herttaisia.


Olen tyytyväinen tähän tyynyyn. Malli on hyvä ja lopputuloksesta tuli mielestäni tosi kiva.

                                                                           ****
Today's "Book Tour" book is Elise Baek's Patchwork Gifts. There are 20 small and cute gift ideas made with pretty fabrics. Herringbone Cushion Cover caught my eye right away. I chose these black/white/orcher colors because they fit well with this solid cushion.
I made the tassels to the corners even though they'll usually fall off when in use.
Quilting is straight lines on the edges and very invisible in the center.
This is an English paper piecing pattern but I decided to speed up the sewing and I used sewing machine. It works well this way too. Using bigger blocks this pattern would make a great matching quilt.
I really like the backing with ribbons. It's easy to make and a good option if you don't like to sew a zipper. I'm so happy how nice this cushion turned out, it's a good pattern. Thank you Elise for a beautiful book.


24 kommenttia:

  1. Onpas kiva malli ja hyvät kankaat ole siihen valinnut:) Tyynyn taustapuolem kiinnitys on kiinnostava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tykästyin tuohon taustaan ja sitä tulee käytettyä varmaan toistekkin!

      Poista
  2. Tyylikäs aina värejä myöten. Tausta on paitsi kaunis, myös mielenkiintoinen.

    VastaaPoista
  3. That pillow is gorgeous! I'm thinking I might have to go find the book and make one of the pillows. I like your ribbon backing also. Well truth be known, I love all the projects you post.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much, very kind of you! There are some other projects too which are on my to do list :)

      Poista
  4. Onpa kiva malli! Enkä osaa kuvitella, että olisit sen tehnyt romanttisista kukkakankaista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Vaikka niistä paljon tykkäänkin, ei ne tosiaan ihan ominta omaa ole :)

      Poista
  5. Wow! What a beautiful pillow! Lovely colours and fabrics you have choosen. The book looks interesting. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Yes, I like it a lot, many good small projects :)

      Poista
  6. Oi että tykkään tästä! 😍 Kiva malli ja ihanat värit.

    VastaaPoista
  7. The backing and the tassles are the perfect details!

    VastaaPoista
  8. Upea tyyny! Ja hienoilla kankailla! (ps. minun bougainvillea on luopunut lähes kaikista lehdistään :( )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En tiennytkään tämän kukan nimeä. Näytti vähän muratilta mutta ei kuitenkaan. Kiitos tiedosta!

      Poista
  9. En ole oranssin ystävä, mutta sitä tarvitaan usein antamaa 'ytyä' työlle. Upea tyyny. Tekstitilkut sopii tällaiseen hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Oranssi on kyllä hyvä ’yty’ kangas :)

      Poista
  10. Great pillow and tassels nicely decorated.Marie

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)