keskiviikkona, marraskuuta 03, 2021

Poreilua

 

Scroll down for English please.

Voitin viime keväänä Kate Spainin batiikkisen Jelly Rollin instagramin kilpailussa. Ajattelin käyttää sen heti, jotta se ei jäisi kaappiin vuosiksi pyörimään. Lisäksi käytin erilaisia yksivärisiä noihin "ympyröihin.
Tietysti Elmo on mukana siellä missä tapahtuu.  

Tikkaus on Soilen, Töölön Tilkkupajasta tekemä. Se on tosi nätti, siellä täällä näkyy kukkaketjua.

Taustan harmaa kangas oli kaapissa odottamassa juuri tällaista pientä peittoa.

Malli on "Bow Tie" ja se onkin hyvä malli käytettäväksi Jelly Rollille. Kaikki isot neliöt, kuviolliset ja yksiväriset, ovat 2 1/2" kokoisia. Yksivärisen kulmaan ommeltava pieni neliö on 1 1/2". Piirsin viivan pienemmän neliön halki kulmasta kulmaan ja asetin sen yksivärisen neliön päälle yhteen kulmaan. Ompelin piirosviivaa pitkin. Leikkasin ylimääräisen pois jättäen normaali saumanvaran. Tätä oli kiva rakennella ja suunnitella värejä. 

Tässä pinta koottuna odottamassa tikkausta. Koko ei ole kovin suuri mutta en halunnut yhdistää tähän ns. tavallisia kankaita, niin tein sen kokoisen mihin kaitaleita riitti ja muutama jäi poiskin. Harvemmin tulee batiikkeja käytettyä mutta tässä oli mieleiset värit, niin oli kiva tehdä poikkeus. 
Peiton nimi voisi olla vaikka "Poreilu", sillä kupliltahan nuo pallot näyttävät.

Siinä sitä istutaan ihmismäisesti, tassu rennosti käsinojalla poseeraten. Pieni ihana ilon tuoja.

   
                                                                                ****

Last spring I won Kate Spain's Confection Jelly Roll and I decided to use it right away. I also used matching solids for the "circles".  Long arm quilting is made by Töölön Tilkkupaja
The grey backing is from my stash and it has been waiting for a small quilt for a long time. 
The pattern is called Bow Tie and the Jelly Roll is perfect for this pattern. If you want a bigger quilt, you have to use two rolls. All big squares are 2 1/2" and the small squares are 1 1/2".  I drew the sewing line to the smaller square from corner to corner. I sewed it on the corner of the solid square. 
I don't use batiks often but this was an exception because the colors are so pretty.
Elmo dog is always there when something happens. In the last picture he sits like a human holding his paw on the arm rest. He brings so much happiness to our lives. 

25 kommenttia:

  1. Kaunista poreilua. Värit sointuvat hyvin toisiinsa ja keskellä työtä erottuu vaaleampi kaistale antamassa ilmettä peitolle. Hyvää alkanutta marraskuuta.

    VastaaPoista
  2. It's not a complicated block, and it's not long to sew, and the combination of colors is associated with a puddle in the rain, pierced by a ray of light :) A shaggy friend is interested in playing with bubbles :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! True, it's not complicated. Your description sounds lovely :) Yes, he is always ready to play!

      Poista
  3. Kaunis! Sinulla on kyllä taito saada kirjavatkin kankaat rauhoittumaan kauniisti. Ja Elmo osaa olla oikein kuvauksellinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla! Elmosta on kehkeytynyt linssilude silloin kun ei tarvitse olla kuvassa, muulloin on vaikea saada kuvattua :)

      Poista
  4. Kaunista poreilua! Tuossa edellä Kati on sanonut olennaisen: Sinä todellakin saat rauhoitettua kirjavatkin kankaat. :)

    VastaaPoista
  5. Kuten Katikin totesi, olet taitava käyttämään värejä. Kiva peitto tämäkin ja Elmo tosi söpö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Onnilla ja Elmolla saattaisi olla hyvät leikit :)

      Poista
  6. Voi mahoton! Ihana! Väri on kyllä messevä, kuvio näyttävä ja tikkaus.
    Joko sanoin, suloinen Elmo?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kehuista ja kyllä, Elmo on suloinen :)

      Poista
  7. another beauty. You can't go wrong with Kate Spain fabric.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! That's true, they are really pretty :)

      Poista
  8. Osuva nimi, todellakin poreilee. Kaunis.

    VastaaPoista
  9. Another nice piece in great colors. M.

    VastaaPoista
  10. On kyllä tosi kaunis peitto ja niin kiva nimi! Hienot värit ja kaunis tikkaus.
    Suloinen Elmokin ihastelee peittoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Elmo käy ihastelemassa kaikkia peittoja ja on varsinainen tilkkutöiden asiantuntija :))

      Poista
  11. Kaunis peitto, aivan ihana! Sinulla on hyvä värisilmä. Elmo on ihan ammattimalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Elmo osasi toimia ihan ammattimaisesti :)

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)