Scroll down for English please.
Vähän erilaista tilkkutyötä tällä kertaa. Espadrillet ovat olleet jo pitkään tekolistalla ja nyt kun pohjat tulivat kaupassa vastaan, ajattelin kokeilla kuinka tekeminen onnistuisi. Onnistuikin yllättävän hyvin ja sain niistä ihan kenkien näköiset. Tilkkublokki antaa kivan persoonallisen ilmeen, vaikka jostain kivasta kankaastakin ilman blokkeja tulisi tosi nätit.
Näitä Prymin pohjia myydään varmaan monessakin paikkaa mutta nämä ostin Tampereella käydessäni
Ompelijanmaailmasta. Kokoni on 39 ja siksi valitsin sen kokoiset pohjatkin. Valmiit kengät ovat hieman liian reilut, joten jos vielä teen toiset (todennäköisesti teen), ostan koon 38. Paketista löytyi linkki ohjevideoon ja se olikin oikein hyödyllinen.
Lanka jolla ompelin osat kiinni pohjiin oli karhulankaakin vahvempaa, eikä sitä saa käsin poikki. En edes muista mistä se on minulle kulkeutunut.
Päälliosat ovat tilkkupuuvillaa ja vuori hieman sitä vahvempaa. Silitin päällisiin ohuen tukikankaan, koska halusin näistä ryhdikkäät.
Ompelu otti sormiin, sillä välillä joutui käyttämään voimaa. Neula kun ei voi olla ihan ohut, että langan saa sen silmästä läpi. Kankaiden paksuus vaikutti toki sekin ompelemiseen. Paikoin en ole ihan tyytyväinen tikin laatuun mutta ehkäpä sitä ei käytössä huomaa.
Mittailin kaavan päälle minkä kokoiset blokit olisivat hyvät ja tein sen mukaan.
Äitini, jolla on vähän isompi jalka, saa kokeilla olisivatko nämä hänelle sopivat. Jos ne ei hänelle käy, laitan pohjallisen ja pidän itse. Nähtäväksi jää, kuinka kestävät tällaiset itse ommellut kengät ovat. Ehkä ei kuitenkaan tanssikengiksi soveltuvat, vaan mainiot sellaiseen hillittyyn puutarhakahvitteluun.
****
I have made something new and different. Espadrilles have been on my mind for a long time and when I found Prym's soles I decided to try making them. I'm pleased because they look like real shoes. Quilt blocks give a personal touch for them.
My shoe size is 39 so I bought 39 size soles. The shoes turned out a little bit too big, so if I ever make another pair (I think I will) they will be size 38.
Sewing was quite hard on my hands and fingers because the fabric and the needle were thick and the thread was strong. I even used iron-on interfacing to get some structure to the shoes. I used quilt cotton for the topping but the lining is little thicker than that.
I'm not 100% pleased with my hand stitching but maybe it won't be noticeable when used.
My mom's feet are little bigger than mine so if shoes fit on her, she can keep them.
It remains to be seen, how durable the shoes are. Maybe they are not suitable for dancing but great for a quiet coffee break in the garden.