tiistaina, heinäkuuta 12, 2022

Vuosien varrelta

 


Liekö kukaan on näin keskellä parasta heinäkuuta koneidensa äärellä lukemassa blogeja. Teen nyt kuitenkin postauksen tästä "Vuosien varrelta" peitosta, kun se on ollut valmiina jo hyvän aikaa.  
Ne jotka kävivät Mäntyharjulla tilkkumessuilla, saattoivat bongata työn siellä ja omassa esityksessäni kerroin hieman tämän tekemisestä. Työstä siellä ottamani kuvat olivat niin huonoja, että enpä viitsi niitä tähän laittaa.
Idea tähän työhön oli käyttää pois sekalaisia blokkeja, joita oli jäänyt yli muista töistä. Joukossa testiblokkeja tai muuten hylättyjä. Olen kerännyt niitä useita vuosia yhteen pussiin, käyttääkseni ne johonkin kuningasideaan ja ehkä tämä oli nyt sellainen.

Valitsin pussin sisällöstä nipun sellaisia blokkeja, jotka kävivät värien puolesta yhteen. Levittelin niitä lattialle, otin kuvia, lisäsin, poistin ja vaihtelin paikkoja ja taas otin kuvia. Koska blokit näyttivät leijuvan hajanaisina, aloin yhdistää pienimpiä yhteen. Tämä oranssi on koottu kolmesta palasta, keskustasta ja noista kahdesta lentävästä hanhesta päissä.
Homma vähän jäsentyi, kun paloista tuli hieman isompia ja helpommin hallittavia.

Tästä paper piecing blokista piti tulla joku hieno juttu mutta siitä tulikin niin ruma, että osoite oli hylättyjen blokkien pussi. Tässähän se menee kuin väärä raha ja tuo ilmettä työhön. 

Kun minulle oli selkeytynyt suunnitelma ulkoasusta, siirsin palat seinälle ja aloin tiivistämään niitä vielä isommiksi yksiköiksi. Väliin laitoin värillisiä tai valkoisia välikaitaleita riippuen siitä kumpi näytti paremmalta. Ryhmittelin samoja värejä hieman omille alueilleen, joka rauhoitti myös työtä.

Tikkauksen päätin tehdä itse, "helpon ja nopean suoran tikkauksen". Heittomerkit siksi, että tällä kertaa se ei ollut kumpaakaan. En pitänyt tarpeeksi tarkkaa kontrollia siitä, että tikkaus lähti kulkemaan suoraan, vaan päästelin vauhdin hurmassa ja sehän meni vinoon. Kyllä harmitti purkaa puoli peittoa ja aloittaa nöyränä uudelleen. Oli paljon langanpätkää nypittävänä. 

Koska etupuolikin on kokoelma sitä sun tätä, jatkuu takaosa samalla teemalla. 

Reunakantiksi löysin kivan kirjavan kukkakankaan, jossa on etupuolen värit. 
Selkeästi väriskaalani on pysynyt varsin samana vuosien varrella, kun extrablokeista löytyy näin paljon yhteensopivaa materiaalia. Vielä pussiin jäi blokkeja, joita saatan hyödyntää esim. taustassa tai ehkä koetan tehdä niistä toisen työn, joka ei sitten olekaan yhtä harmoninen. 
Mukavaa kesänjatkoa!

                                                                         ****


Not English text this time but please, use translator on the sidebar.


21 kommenttia:

  1. Värimaailmasi ompelutöissäsi on niin selkeä että jäljelle jääneet blokitkin sopivat hyvin toisiinsa, tässä se nähdään:)
    Mietin kuvaa katsoessani että jos yhdistäisin omat kokeilu-ym. blokit toisiinsa niin olisi kyllä naurussa pitelemistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Niin minäkin ensin luulin mutta ihmeen paljon sopivia löytyi :)

      Poista
  2. Ytterligare en underbar kvilt i fräscha färger och spännande mönster!Ha en skön sommar!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket och skön sommar för dig också :) Saija

      Poista
  3. Kun sen osaa!
    Harjaantunut silmäsi ja ammattitaitosi luo tehdystä taidetta. Tämäkin on kuin tarkoituksella juuri näin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvin voisi olla suunniteltukin just näin. Saman tyyppisiä välillä:)

      Poista
  4. Kiitos! Tämä postauksesi oli hyvä kannustus käyttää tai ainakin yrittää käyttää ns. ylijäämiä johonkin isompaan. Ja jos ei mitään kunnollista synny, niin ainakin tulee harjoiteltua värien ja muotojen sommittelua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kiitos! Juuri niin ja minä olen jakanut nuorisolle picnic peitoiksi sellaisia ei niin mieluisia töitä! T. Saija

      Poista
  5. SuperWOW! Onpa mahtava idea ja vielä upeampi toteutus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, olen kyllä tyytyväinen :) Saija

      Poista
  6. Niin hauskaa palapeliä olet rakentanut ja upea lopputulos! Ihan kuin kaikki olisi alusta asti suunniteltua. Ihan blokkikirjaksi tässä on ainesta. Helppoa ja nopeaa ei pidä ajatella ollenkaan, siinä käy juuri noin. Mukavia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mikä ettei, joskus olisi hauska koota jonkinmoinen blokkikirja! Saija

      Poista
  7. Bravo! I'm amazed again! :)
    This blanket should remain at home as a relic, as the work of many years! Memories of many blankets, thoughts, fabrics, myself... Very beautiful. Thanks:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! That’s true, there are many memories :) Saija

      Poista
  8. Tutkailin tätä pitkään ihaillen Mäntyharjulla sunnuntaina, tietämättä tarinaa työn takana. Arvelin, että oli ainakin osittain testiblokeista koottu - en vaan aavistanut, että olivat osin myös hylkyjä. Hieno kokonaisuus!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kiva kun niin moni on käynyt Mäntyharjun tapahtumassa :)

      Poista
  9. Hieno ja kaunis kollaasi käyttämättä jääneistä blokeista. Sinun värimaailmasi on niin harmoninen, että kaikki sopivat yhteen ja usein käyttämäsi valkoinen toimii sitovana elementtinä blokkien välissä. Harmi, etten päässyt Mäntyharjulle. Voisitko tehdä postauksen tapahtumasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ottamani kuvat ovat jostain syystä niin huono laatuisia, että niistä ei saa kivaa postausta. Jouduin lähtemään heti esitykseni jälkeen pois, joten en saanut oikein messutunnelmastakaan kuvia. Mua taisi sen verran jännittää se esiintyminen, etten osannut keskittyä mihinkään muuhun :)). Saija

      Poista
  10. Skvělá práce , jako vždy u Tebe. Krásné barevné ladění. Jsi opravdu talent na patchworkové šití. Marie

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)