Koska ympyröitä en ollut vielä tehnytkään, niin niihin päädyin tänä vuonna.
Koska en halunnut ihan tavallisia ympyröitä, niin tein noihin reunoihin kukkivat palaset. Niistä tulikin ihan hauskat. Toki tuo ylin olisi voinut olla vain yksi kukka pystyssä mutta en jaksanut ruveta temppuilemaan sen kanssa, niin laitoin kaksi rinnakkain. Kukka-, tausta- ja kehyskangas on Tilkkusesta ostettu tätä varten, muut ihan kaapista löytyneitä.
Laitoin ympyröiden kokoisen lisävanun jokaisen ympyrän taakse, jotta se olisi hieman taustaa pulleampi.
Ympyröiden leikkaamisessa käytin Papper Sax Stenin mallineita. Näin pienet kaaret on vähän konstikkaita ommeltavia mutta rauhallisella otteella menee nekin.
Jätin ne tikkaamatta, niin kyllä ne hieman pullistuivatkin.
Täytyypä ottaa taas ryhmäkuva tyynyistä lähempänä joulua. Alkaa olla jo hankalaa saada kaikki kymmenen samaan kuvaan.
Usein olen jättänyt tyynyn ilman kehyksiä mutta nyt halusin siihen vähän väriä reunoihinkin. Koska en ole mikään supertikkaaja, niin tikkasin varsin simmppeleitä kuvioita.
Täytyypä ottaa taas ryhmäkuva tyynyistä lähempänä joulua. Alkaa olla jo hankalaa saada kaikki kymmenen samaan kuvaan.
***
Sorry, no English text this time. There is translator on the sidebar.
О, еще одна подушка для Рождества! Браво-браво!:)
VastaaPoistaБольшое спасибо!
PoistaPitkästä aikaa täällä blogissa katsomassa ja miten kauniita töitä olet tehnytkin 💛 Olet taitava 🤗
VastaaPoistaKiva kun kävit, kiitos paljon!
PoistaOlen jo odottanut sinulta kuusityynyä. Hienon tyynyn oletkin ommellut. Ylimääräinen vanu ympyröiden alla antaa kivan lisämausteen. Kukkivat oksat ovat kauniit. Itse olen ommellut yhden kuusityynyn ja työn alla on pallotyyny.
VastaaPoistaKiitokset! Mukavaa pallojen ompelua sinnekin :)
PoistaTämä on kiva! Selkeä ja ihanan pullea.
VastaaPoistaKiitos! Tykkään myös tuosta selkeydestä!
PoistaOnhan taas kiva idea joulutyynyyn:) Se on raikas, kaunis ja nykyaikainen:)
VastaaPoistaKiitos. Kaariblokeilla saa kyllä modernia ilmettä!
PoistaTosi ihana!
VastaaPoistaKiitokset:)
PoistaAivan ihana! Innolla odotan sitä ryhmäkuvaa. :)
VastaaPoistaKiitos, kiva kuulla:)
PoistaUpea joulutyyny!
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaOpět krásné tvoření. Jsi moc šikovná. Přeji krásné vánoční svátky. Marie ( Makra)
VastaaPoistaKaunis! Hieno kuusi-idea!
VastaaPoistaKiitos Kati:)
Poista