sunnuntaina, huhtikuuta 28, 2024

Ruudukko ruuduista


Scroll down for English please.

Tämä peitto on aloitettu jo kesällä 2022 mutta on ollut jo pitkään valmiina. Kuinka se onkin jäänyt kasaan unohduksiin. Blokkimalli on Economy block ja koko 3 1/4". Värikkään neliön taustan tummuus vaihtelee ja se muodostaa kuvioita.
Näin kauempaa katsottuna kuvio näkyy kivasti mutta lähempää se ei erotu ja pinta näyttää vain sekalaisilta neliöiltä. Ei ihan minun suosikkitöitäni mutta onpa nyt yksi tällainenkin tehty. 
 
Taustan kokosin sekalaisista kankaista. Kuvasta huomasinkin, että olen tikannut vain yhteen suuntaan suoraan, kun alkunperäinen tarkoitus oli tikata ruudukkoa. Täytyy vielä ottaa peitto työn alle ja tehdä tikkaus poikittainkin. 

Tässä ensimmäisiä blokkeja suunnitteluseinällä. 

En halunnut tehdä liian suurta kontrastia palojen välille ja sitä piti välillä pysähtyä katsomaan ja tuumaamaan. 
Ihan kiva tätä oli ommella ja suunnitella, joten siinä mielessä tykkäsin työstä.


                                                                  ****

I started this quilt in summer 2022 but it has been finished for a long time ago. I wonder how I have forgotten it. This block is called Economy block and size is 3 1/4" (unfinished). 
When I look the picture I can see those black squares but when the quilt is on the sofa it just looks like a lot of random squares. 
The backing is made of fabrics from my stash and it's as wild as the top. 
I didn't want to make too strong contrast between dark and light squares, so I had to stop and think for a moment as in the last picture. Even though this quilt is not one of my favorites, it was fun to sew. 

keskiviikkona, huhtikuuta 10, 2024

Elmon uusi peti

 

Scroll down for English please.


Uudistin Elmon vanhaa kulahtanutta petiä tekemällä siihen uuden päällisen. Lisäsin myös täytettä, että siitä tulisi pehmeämpi. Täytettä tuli ehkä vähän reilusti, joten lopputulos on iso tyyny. Täytteet kuitenkin laskehtii käytössä, mikäli pedistä tulee mieleinen. 

Elmo on nykyään innokas poseeraaja joka kuvassa, sillä kun se näkee kameran kädessä, on luvassa herkkuja. Laitoin vetoketjun taakse, niin pesuun laitto on helpompaa. 

Yhteen kolmioon laitoin pienen merkin. Tikkaukset on ihan yksinkertaiset ilman mitään konstailuja. 

Lentävät hanhet on kiva malli, jota en ole tehnytkään pitkään aikaan. Käytin värejä, jotka sopii meidän makuuhuoneeseen, sillä siellä peti tulee suurimmaksi osaa olemaan. 
Katsotaan kuinka käy, nukkuuko Elmo uudella petillä, tilkkupeitolla vai lattialla. 

                                                                       ****

Elmo's old bed was worn out, so I made a new cover for it. I also added some filling to make it softer and  the bed turned out like a big pillow. Elmo likes to pose in every picture because when he sees a camera it means goodies. Flying Geese is a nice pattern and I haven't used it for a long time. To the back I added a zipper so the cover is easy to wash. I usually forget to use my fabric labels but now I remembered this cute one.               The bed will be mostly in our bedroom. We'll see if he use it or will he sleep on his own quilt or on the floor.