sunnuntai, huhtikuuta 28, 2024

Ruudukko ruuduista


Scroll down for English please.

Tämä peitto on aloitettu jo kesällä 2022 mutta on ollut jo pitkään valmiina. Kuinka se onkin jäänyt kasaan unohduksiin. Blokkimalli on Economy block ja koko 3 1/4". Värikkään neliön taustan tummuus vaihtelee ja se muodostaa kuvioita.
Näin kauempaa katsottuna kuvio näkyy kivasti mutta lähempää se ei erotu ja pinta näyttää vain sekalaisilta neliöiltä. Ei ihan minun suosikkitöitäni mutta onpa nyt yksi tällainenkin tehty. 
 
Taustan kokosin sekalaisista kankaista. Kuvasta huomasinkin, että olen tikannut vain yhteen suuntaan suoraan, kun alkunperäinen tarkoitus oli tikata ruudukkoa. Täytyy vielä ottaa peitto työn alle ja tehdä tikkaus poikittainkin. 

Tässä ensimmäisiä blokkeja suunnitteluseinällä. 

En halunnut tehdä liian suurta kontrastia palojen välille ja sitä piti välillä pysähtyä katsomaan ja tuumaamaan. 
Ihan kiva tätä oli ommella ja suunnitella, joten siinä mielessä tykkäsin työstä.


                                                                  ****

I started this quilt in summer 2022 but it has been finished for a long time ago. I wonder how I have forgotten it. This block is called Economy block and size is 3 1/4" (unfinished). 
When I look the picture I can see those black squares but when the quilt is on the sofa it just looks like a lot of random squares. 
The backing is made of fabrics from my stash and it's as wild as the top. 
I didn't want to make too strong contrast between dark and light squares, so I had to stop and think for a moment as in the last picture. Even though this quilt is not one of my favorites, it was fun to sew. 

13 kommenttia:

  1. Что так задумчив был твой взор?
    Шикарный вышел же узор!
    Остатки в дело все пошли!
    От нас ты похвалы прими!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you very much. I’m thinking hard what is the next step :))
      Greetings, Saija

      Poista
  2. Kiva ja värikäs peitto tuo on!
    Joissain omissa töissäni olen huomannut saman jutun, kauempaa katsottuna kuvio näkyy hyvin mutta läheltä aivan toisenlaiselta;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Juu, kyllä ne kuviot sekoittuu lähietäisyydeltä.
      T.Saija

      Poista
  3. Moc pěkná deka. Tvá práce je vždy nádherná. Posílám pozdrav. Marie

    VastaaPoista
  4. Tyylikästä ruudukkoa, vaatii kyllä silmää ja kokeilua, että ruudukko erottuu, mutta ei liikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, tarvi muutaman kerran paloja vaihdella :)
      T.Saija

      Poista
  5. Ihanaa suunnittelua! Peitosta tuli raikas ja kaunis! Ihan karkki 😀

    VastaaPoista
  6. Upea ja hillitty. Vähäeleisenä ei ole levoton, tyylikäs.

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja harmooninen väritys, hieno peitto!

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)