keskiviikkona, syyskuuta 03, 2014

Tähtösiä



Kesällä alkunsa saanut torkkupeitto valmistui. Jotkut kankaat ovat Karnaluksin tuliaisia, muut pääosin Eurokankaasta. Karnaluksin kankaat ovat riittoisia, kun niitä täytyy ottaa se metri. Seuraavaankin projektiin niitä olen tunkenut, eikä loppua näy. Öhöm...tikkaus hieman niukkaa mutta en halunnut valkoista värillisten päälle ja lankojen vaihtokaan ei innostanut joka tähteen. Kasassa kuitenkin pysyy.
Sakarat tein Hex N More viivaimella (vai malline?). Leikkaaminen sujuu nopeaan sopivan levyisestä kaitaleesta. Valkoiset kolmiot on viivaimen kärjestä. Ostin omani Ruotsalaisesta Lapp-Elisa nettikaupasta. Vauvanpeiton (löytyy vauvanpeitoista) hexagonit olen tehnyt myös tällä viivaimella.
                           
Halusin jättää reunat sik sakiksi. En ole koskaan ommellut reunakaitaletta sisäkulmiin ja sepä vasta olikin hankalaa. Varmaan siihen on oma niksinsä mutta en saanut valaistusta, joten liika kangas on vain survottu kaitaleen sisään. Kiva ja nopea työ tehdä, koitan ehkä joskus pienemmillä sakaroilla.

9 kommenttia:

  1. Hieno peitto ja reuna ovat peiton se jokin!
    Blokkimalli on kiva ja hyvät värit olet valinnut peittoon. Pirtsakka.

    VastaaPoista
  2. Kaunis peitto! Viivain/mallinneesi näyttää tosi käyttökelpoiselta. Minulla sama ongelma/mietintä siksak-reunan kanssa kaitaliinassa.

    VastaaPoista
  3. Tosi kiva työ tämä? Olenkin äskettäin vähän miettinyt, millaisista paloista tämmöinen kootaan, ja nyt se selvisi. Että ihan oma viivain, ajatella!

    VastaaPoista
  4. Niin ja kysymysmerkin tilalla piti olla huutomerkki! Tosi kiva työ tämä!

    VastaaPoista
  5. Iloinen työ ja erityiseksi sen tekee tuo sik sak reuna. Voin kuvitella, että on sisäkulmien teko ollut hankalaa.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihana! Kesäinen, mutta kiva piristys pimeneviin iltoihin. Minusta nuo reunat on todella onnistuneet, suora reuna/boordi olisi sotkenut idean.

    VastaaPoista
  7. Ihana työ! Sä oot vaan saanut tämän näyttämään helpolta ja nopealta.
    Sulla se ei viivain pölyynny laatikossa, todellakaan.

    VastaaPoista
  8. Kauniit kankaat,kuvio,ihan riittävästi. värit ja hieno kokonaisuus. Siksak-reunat kiva piristys. Tikkauksia

    VastaaPoista
  9. Helppo ja nopea ;) Ei siltä näytä, mutta kun tarkasti katsoin, aloin tajuta. Upea ja mielenkiintoinen lopputulos

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)