maanantaina, heinäkuuta 27, 2015

Pussukat hulpioista


Olen nähnyt niin kivoja juttuja ommeltavan näistä hulpioista, että halusin itsekkin kokeilla. Nämä pussukat oli niin mukava tehdä, että ehdottomasti kokeilen tehdä jotain muutakin.

 Tässä samat toiselta puolen. Käytin osaksi kangasta, niin ihan koko hulpiovarasto ei mennyt näihin pussukoihin.

Sininen sisus vähän pilkottaa. Tällä kertaa kehystä liimatessa en sutannut ollenkaan, mikä on aina pieni ilon aihe.

Yleensä hulpioissa ei ole kuin tekstiä ja ehkä väripalloja mutta välillä on oikeita helmiä joukossa.
Lisää näitä töppösiä, ankkoja ja sydämiä kiitos!

Vielä jäi seuraavaan projektiin ja lisäähän tulee koko ajan.

En tiedä, miten nämä yleensä ommellaan yhteen. Minä ompelin suoraan pohjakankaalle hulpion alareunan ja yläreunan, oikeat puolet vastakkain. Ainakin tämä systeemi toimi ihan hyvin. Toisaalta ne voisi laittaa ne vain lomittain, rispaanuva sauma edellisen alle ja ommella päältä kiinni. Koitan sitä ensi kerralla.
Pieni oikaisu/lisäys edelliseen peittopostaukseen... Peittoon käytin vain ne kauniit jämätilkut ja tein siinä samalla tilkkulaatikon suursiivouksen, ne rumiluskankaat sai lähteä kierrätykseen :) Kaunis kiitos peiton kommenteista! 
                                                                        **** 

I've seen so many cool things made out of selvages so I wanted to try it myself. These pouches were so fun to make that I'm definitely gonna do some more!
I didn't use selvages for the whole pouch so I would have some left for next project.
You can see the blue inside a little bit. This time I didn't make a mess when gluing the frame.
All selvages aren't that pretty but I was able to find few really cute ones. More of these socks, hearts and ducks please :)
I'm not sure how you are supposed to sew these together but I sewed them straight to the base fabric. 
Big thanks for the comments of the previous post!



31 kommenttia:

  1. Onpa hauskan näköistä hulpiotaidetta :). Täytyykin laittaa muistiin!

    VastaaPoista
  2. Voi, että! En olekaan koskaan aikaisemmin nähnyt hulpiotaidetta. Ihan mahtavaa! Nytpä pitää alkaa hulpioitakin katsomaan sillä silmällä. :)

    VastaaPoista
  3. Ihan loistoidea, enpäs ole ennen nähnytkään tuollaista konstia!! Minun mielestä nuo hulpioreunat on niin kivoja ja hauskoja, siksi yleensä jätän esim. Marimekon tyynyliinaan tai pussukkaan tekstin näkyviin reunaan tai pohjaan. Nyt on tullut ommeltuakin paljon puuvillasta, joten noita suikaleita löytyy. kiitos vinkistä:)!

    VastaaPoista
  4. Kivoja ovat molemmat. Varsinkin vinoon ommellut hulpiot pussukassa herättivät ajatuksen että pitää tehdä itsekin;)
    Jonkin aikaa olen myös hulpioita keräillyt, paljonko niitä olisikaan jos olisin kaikki koko harrastuksen ajalta laittanut talteen;)

    VastaaPoista
  5. Ai vitsit kun ihania! Nyt alan jemmata sit hulpioitakin tilkkuloodaan...

    VastaaPoista
  6. Kauniita ja hauskoja pussukoita!
    Olen näitä nähnyt, mutta kokonaan hulpioista tehtyjä ja on hyvä oivallus käyttää vain osaan pussukkaa hulpioita! Hulpiot menee säästöön:)

    VastaaPoista
  7. Ielettömän kauniit! Itse en ole noissa kehyskukkaroissa onnistunut ja muutaman yrityksen jälkeen jättänyt niiden väsäämisen taitavammille tekijöille. Mukavaa maanataita!

    VastaaPoista
  8. Jaaha, en ole tähän asti hulpioista kovasti innostunut, mutta pussukkasi ovat niin kivoja, että taytyy lähteä hulpioiden saksintaan.

    VastaaPoista
  9. Hienoja pussukoita, kiva kun kävit "meilläkin" kommentoimassa.

    VastaaPoista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos Kata mutta en ole myynyt, annan vaan lahjoiksi :)

      Poista
  11. Aivan mielettömän mageita! Itse olen joskus tehnyt hulpioista ripustuslenkkejä, mutta esim. kasseissa jätän hulpion näkyviin, jos siinä lukee kuosin ja suunnittelijan nimi. No, en ole kyllä aikoihin ommellut mitään ;)

    VastaaPoista
  12. Great work! The pouches look so nice ;)

    VastaaPoista
  13. Oi miten upeita! Mä olen ommellut hulpioista kaksi tyynynpäällistä ja ne on tosi kivat mutta oonkin miettinyt että mitä muuta niistä voisi. Kassejakin kun on jo ihan tarpeeksi. Mutta pussukoita tarvii aina!

    VastaaPoista
  14. I always save the selvages, but I never use them. The next batch I have will go to you, so you can make more pretty selvage projects!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  15. Kiva idea, alanpas minäkin pistämään hulpiot talteen :-)

    VastaaPoista
  16. Kauniit pussukat! Kiinnostava ja hauska idea.

    VastaaPoista
  17. Voi sun kanssa, että nuo ovat täydellisen ihania! Tuollaisia en ole ennen nähnytkään, loistava idea. <3

    VastaaPoista
  18. Tuli hauskoja kukkaroita! Hulpiot säästetään täälläkin :) En ihan alusta asti ole ymmärtänyt mutta kerran kansalaisopiston ope neuvoi. Nyt pitää kankaista katsella hulpioitakin sillä silmällä :)

    VastaaPoista
  19. Piti vielä sanomani että olen ommellut sillai pohjakankaalle että seuraava hulpio aina peittää edellisen leikatun reunan. Jos ei tarvita täytettä ja huolittelee saumat jollain, niin vuorikin on siinä jo valmiina.

    VastaaPoista
  20. Ihanat! Minäkin olen Pinterestissä hulpioideoita ihastellut, mutta en ole vielä saanut kerätttyä niitä niin paljon, että olisi päässyt kokeilemaan mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mahtaako sinulla olla blogia, en löytänyt? Tulisin vastavierailulle !

      Poista
  21. Voi että miten kiva idea! Ihan uusi juttu mulle, ja minä kun oon heittänyt hulpiot aina roskiin:))

    VastaaPoista
  22. Voi kun sinulla on hyviä ideoita. Aivan mahtavan näköisiä pussukoita. Taidan kiinnittää enemmän huomiota hulpioihin tämän postauksen jälkeen:-)

    VastaaPoista
  23. Kauniit pussukat. Kivasti ole yhdistellyt hulpiot toisiinsa ja muihin kankaisiin.

    VastaaPoista
  24. Tuli tosi hienot, persoonalliset pussukat.
    Kun kaikkea muutakin sälää säästää, niin kaipa noistakin mahtuisi muutama kaunis säilöön. Yleensä hulpiot on tylsiä ja niitä kauniita liian vähän. No täytyypä tarkkailla ja säästää parhaimmat, voihan ne sitten antaa vaikka henkilölle, joka saa aikaseksi kauniita töitä.

    VastaaPoista
  25. Kivoja hulpiopussukoita. Olen myös muutamia ommellut.

    VastaaPoista
  26. Onpa ihana idea! Alanpa laittaa hulpioita talteen :)

    VastaaPoista
  27. Kylläpä teit sievät pussukat hulpioista. Samalla tavalla minäkin ne liitän yhteen pohjakankaan kanssa. Täytyy tunnustaa, että kerran olen ostanut pätkän kangasta ihan pelkän hulpion takia.

    VastaaPoista
  28. Eipä ensiajatuksella tulisi mieleen, että hulpioista voisi tehdä jotakin kaunista. Nämä pussukat todistavat, että kyllä voi! :-)

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)