keskiviikkona, elokuuta 17, 2016

Good Luck Star

Scroll down for English please,
Tämä tähti tuikkii kaikissa sateenkaaren väreissä. Minusta se näytää vähintään yhtä paljon kukalta kuin tähdeltäkin. Paper piecing malli on nimellä Good Luck Star ja sen ohje löytyi Craftsysta

tähtifli
Ohjeen mukana oli printattava piirros mallista, johon tein värisuunnitelman. Se oli ehdottoman tärkeä, sillä muutoin olisi värit menneet ihan sekaisin. Virheitä tuli siltikin, sillä samalla täytyi seurata olympialaisia ja ajatus harhautui. Tähti koostuu 24 pitkulaisesta kappaleesta, jossa jokaisessa on neljä väripalaa. Kuulostaa monimutkaisemmalta kuin onkaan.
Tähteen tein tikkauksia jokaisen sakaran vaaleampaan puoleen. Käytin sakaran väristä lankaa, sillä en halunnut tikkauksen erottuvan niin selvästi.

Tähtinimfli
Blokista tuli juuri sopivasti tyynyn kokoinen, kun lisäsin siihen reunat. Tyynykokoelma kasvoi siis jälleen yhdellä yksilöllä. Tämä sopii hyvin pariksi aikaisemmin tekemälleni hanhityynylle.
Vaikka itse sanonkin, tästä tuli tosi nätti!
Linkattu Quilt Storyyn ja Sew Fresh Quiltsiin.


                                                                              ****
This star twinkles in rainbow colors. I think it looks like a flower as much as a star. The paper piecing pattern is called Good Luck Star and I found it from Craftsy.
With the pattern there was a printable picture and I made my color plan on that. The plan was very important because otherwise the colors would've got all mixed up. I made some mistakes because I had to follow the olympics at the same time and I got distracted.
The star is made out of 24 long pieces in which there is four different color pieces. It sounds more complicated than it really is. I quilted only the light colored side of the points.
The block turned out to be the perfect size for a pillow. I only added the borders. My pillow collection grew with another member. Even though I say it myself I think this turned out pretty.
Linking up with Quilt Story and Sew Fresh Quilts.

Tähtinimflic

57 kommenttia:

  1. Tämä on mielettömän hieno! Ihanat värit hienosti aseteltuna. Tuo näyttää tosi vaikealta, joten en edes unelmoi tekeväni. Sinulla on loistava kokoelma tyynyjä, saisiko niistä joskus ryhmäkuvan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marle! Ei se ole vaikea mutta monesta osasta koostuva. Ryhmäkuva, mikä ettei, sen joskus voisi ottaakkin :)

      Poista
  2. Hopped over from let's be social to say love your cushion!

    VastaaPoista
  3. Hieno malli ja ihanat värit. Paper piecing näyttää olevan hyvin hallussasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaikka en etsi paper piecing malleja, niin jotenkn huomaan tekeväni niitä tasaiseen tahtiin (:

      Poista
  4. I knew it would be perfect for a pillow. What a beauty!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  5. Kauniit värit ja upea tyyny! Kuvio näyttää niin pyöreältä vaikka ei taida olla muuta pyöreää kuin keskipala.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Ihan samaa katsoin, ihan kuin sakaraan tulisi kaarta. Hyvin suunniteltu malli!

      Poista
  6. Your star pillow is just stunning! Love it.

    VastaaPoista
  7. Wow!!! It's fantastic! As usually your work is perfect and amazing!

    VastaaPoista
  8. Se on niiin kaunis. (: Malli ja väri ja kaikki. Iihana.

    VastaaPoista
  9. Jälleen kerran, täydellistä!

    VastaaPoista
  10. Gorgeous! Love the design and it makes a great pillow!

    VastaaPoista
  11. Dear Saija,
    your Good Luck Star is amazing, I love your color choice. You can be proud of your new and extraordinary looking pillow! Martina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Yes, I'm very happy with my new pillow :)

      Poista
  12. Mikä ihana tyynynpäällinen ja täydellinen todellakin!
    Sinulla on hyvä värisilmä, löydät harmonian, vaikka värit olisivat kuinka kirkkaita, taitavaa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niin, ehkä nuo kankaat ovat jotenkin saman tyylisiä, vaikka osa on vanhaa ja osa uudempaa. Hyvin ne passaa silti yhteen :)

      Poista
  13. I'm deeply impressed, Saija ... wonderful colours, wonderful design ... great combo ... =D

    VastaaPoista
  14. Tämä on kyllä taas niin upea, niin kuin kaikki tilkkutyösi!

    VastaaPoista
  15. Very pretty! I like how it swirls!

    VastaaPoista
  16. No, WOW! Ihan mahtava taas! Tuo näyttää ihan sellaiselta pyörivältä hyrrältä, kun sitä katsoo kauan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se tosiaan näyttää siltä kuin pyörisi. Kankaillakin voi tehdä ihmeellisiä juttuja :)

      Poista
  17. Wow.. Your (flower) star is beautiful. Fantastic!!! :-)

    VastaaPoista
  18. Tämä on todella loistava 👍 Sinulla on kyllä tosi hyvä värien yhdistely taito 😊👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kaapista löytyy paljon kankaita mistä valita :))

      Poista
  19. Wunder- wunderschön, eine wahre Augenweide!!!
    Liebe Grüße
    Steffi

    VastaaPoista
  20. Olkoon kukka tai tähti, aivan uskomattoman kaunis. Kauniit värit ja täydellistä työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Väritys osui kyllä kohdalleen, tykkään itsekkin kovasti :)

      Poista
  21. Ooh la laa - eihän tässä muuta voi sanoa, niin upea työ jälleen!! :)

    VastaaPoista
  22. No mäkin sanon, että tuli tosi nätti!

    VastaaPoista
  23. En helt fantastisk kudde och du komponerar färgerna så skickligt.Ytterligare ett mästerverk av dig.Har du utställning någon gång i Finland?
    Ha en trevlig helg.
    Hälsningar Gudrun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack så mycket Gudrun :) Nej, jag har inte tänkte utställning. I don't have so many quilts for that. Most of my quilts have been presents :)

      Poista
  24. En ole koskaan oikein ihastunut tähtiin näissä tilkkutöissä. En tiedä miksi. Mutta tämä hieno KUKKA on aivan ihana ja värit ihan ylivetojuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse tykkään kovasti tähdistäkin ja tietysti kukistakin :)

      Poista
  25. Pitkästä aikaa kunnon vierailulla.. Voi mahdotonta, mitä kaikkea upeaa olet kesän aikana tehnyt!! Japanin reissu vaikutti oikein mielenkiintoiselta ja kokemisen arvoiselta :)
    Tämäkin työ, ihana! Mainiot väri valinnat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerkesin kesällä tehdä vaikka mitä, ommella ja reissata :) Meni vaan aika liian nopeaan, niin kuin kesät aina :)

      Poista
  26. Vau, niin upea tyynu. Ihanat värit ♥♥

    VastaaPoista
  27. Wau! Tähti suorastaan pomppaa tuosta tyynystä! Vaatii todellakin taitoa tuo värien valinta ja niiden asettelu, jotta saadaan kolmiulotteinen vaikutelma. Siinä sinä olet kyllä mestari<3 Kerrassaan upea työ!

    VastaaPoista
  28. Kiitos! Täytyy kyllä myöntää, että kolmiulotteisuus tuli vähän vahingossa. Parin sakaran väriä matkalla vaihdoin, kun ne ei näyttäneet toimivan. Tykkään tästä tyynystä kovasti!

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)