perjantaina, tammikuuta 27, 2017

Sydämellisesti

Scroll down for English please!

Heart pouch
Vaikka en sen ihmeemmin ystävänpäivää vietäkkään, niin ainakin yksi pikku lahja on tehtynä. Ystäviään ei voi muistaa koskaan liikaa!
Sydän on tehty paper piecingillä ja malli on ihan yksinkertainen. Mallin löysin Piecemeal Quiltsin blogista, jossa oli paljon muitakin malleja. Siellä on myös tutorial miten paper piecingiä tehdään. Sellaista systeemiä en ole käyttänyt mutta voisihan sitäkin kokeilla. Käytän aina läpinäkyvää, pois revittävää kuitukangasta. Pienensin kaavaa tähän pussukkakokoon sopivaksi.

DSC08524
Kehykset on Japanin tuliaisia ja sen pakkaus sisälsi myös kaavan. Kaava onkin tosi hyvä, sillä se istuu just sopivasti kehykseen. Mukana oli myös pätkä paperinarua, joka painelin tuonne kehyksen ja kankaan väliin. Se ei olisi ollut niin tarpeen, sillä käytin puuvillavanua päällisen ja vuoren välissä ja se paksunsi reunaa muutenkin.
Sitten vielä kuva yhdestä keskeneräisestä työstä, siitä on nyt puolet yhdistettynä. Tästä tulee niin suuri, ettei se mahdu suunnitteluseinällekkään, joten lattia on täynnä leikeltyjä paloja. Yksi blokki on 47x47cm. Malli kirjasta Quilt with Tula And Angela. Taidanpa illalla ommella sitä hieman eteenpäin.
Mukavaa viikonloppua!
                                                                       ****

Valentine's day is coming up! Here in Finland we call it friends day, so I'm going to celebrate my friends. I made something little for one of them.
The heart is made with paper piecing and the pattern is very simple. I found the pattern from Piecemeal Quilt's blog. There is a lot more patterns and a tutorial for how to make paper piecing. My style for paper piecing is little bit different. I made the heart smaller to fit this pouch.

The frame is souvenir from Japan. The package included a pattern which was perfect so I got the right size pouch for the frame. Along came also a piece of paper yarn which I put between the frame and the fabric. It wasn't necessary since I used cotton batting and it made the edge already thicker.

The one more picture of something that I'm working on. It's going to be so big that it doesn't fit on my design wall. My floor is covered in fabric pieces. One block is 47x47cm. The pattern is from Quilt with Tula And Angela. Have a nice weekend! Linking up with Finish it up Friday .

45 kommenttia:

  1. Kaunis sydän. Keskeneräinen työ näyttää mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Keskeneräisestä tuleekin aikas värikäs :)

      Poista
  2. Ihana pussukka! Ja modernia tilkkupeittoa taas tulossa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, millaiseksi jättimäinen tilkkupinta muodostuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Muutamia uusia värejä vielä, monenkirjavaa siis tulossa :)

      Poista
  3. Söpöinen pussukka! (: Tulipa hyvä mieli tästä postauksesta. On sulla niin ihania ompeluksia aina, niin pienet kuin isotkin.

    VastaaPoista
  4. Ihana pussukat ja suurestakin tilkkutyöstä on tulossa hieno.

    VastaaPoista
  5. Lovely present :-)
    I can see that your new quilt is going to be another beauty,
    xx

    VastaaPoista
  6. Ihana sydänpussukka! Missä ihmeen välissä sä taiot aina nuo isot tilkkutyöt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Itselle on paljon aikaa, kun lapset eivät ole enää pieniä. Käytän paljon sitä "omaa aikaa" ompeluun ja jälkeä syntyy. Yleensä mallit on kohtuu nopeita, niiden tekemiseen ei montaa viikkoa mene :)

      Poista
  7. Wonderful heart and pouches. A beautiful quilt ypu are doing! :-)

    VastaaPoista
  8. Sinulla on sitten silmää selkeille, mutta erikoisemmille tilkkutyömalleille. Tula (Pink) ja Angela (Walters) luovat jatkuvasti uutta ja mielenkiintoista tilkkumaailmaan. Hieno peitto tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Ihan on luomisen tuskaa kun ei ehdi kaikkea tehdä mitä haluaisi :)

      Poista
  9. Kaunis pikkukukkaro lahjaksi! Mielenkiintoinen peitto tulossa jälleen...:D

    VastaaPoista
  10. Hei Saija! Tama pussi On. Niin. Ihana! Super sydamellinen! Tuli mieleen etta jos kaytat sellaista kuitukangasta, eiko sen voisi jattaa pussukoissa antamaan tukea vai tuleekohan liian jaykka. Hyvaa viikonloppua! x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! En aina revikkään sitä "kangasta/paperia" pois, riippuu vähän työstä. Välillä tuntuu, että se menee vähän kasaan silityksessä ja silloin se on otettava pois :)

      Poista
  11. Niin kaunis kukkaro <3. Tai mihin käyttöön se ikinä päätyykään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkaroksi varmaankin, niin pikkuinen se on!

      Poista
  12. The little pouch is so cute, your friend will love it.
    Have a nice weekend
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  13. Very nice bag with heart. Nice pattern for future quilt. Marie

    VastaaPoista
  14. Joku saa todella kauniin ystävänpäivälahjan <3. Kiitokset tuosta blogilinkityksestä, täytyy mennä katsomaan, mitä muuta siellä on. Wau, siellä onkin iso työ tuloillaan, kiva nähdä se varmasti pian valmiina :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Krista! Uusi työ etenee hyvää vauhtia kun sitä on niin kiva tehdä :)

      Poista
  15. Voi miten suloinen sydänkukkaro. Ja kukkaron kehyksetkin on erityisen ihanat. Sinä se aina löydät kivoja blokkeja! Tuokin tulossa oleva on viehättävä. Niin, ja väritys myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kehykset kyllä tekee paljon ilmettä kukkarolle, yhdet tälläiset taitaa olla vielä varastossa :)

      Poista
  16. Mielenkiintoiselle näyttää tuleva työsi! Näitä on niin ihana katsella. Sydänpussukka varmasti ilahduttaa saajaansa, se on kaunis :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla :) Tuleva työkin on jo edistynyt tästäkin hyvän matkaa!

      Poista
  17. On muuten nätti pussukka, kauniit värit❤ Ja kiitti vinkistä! Laitoinkin heti testaukseen yhden sydämen, tilkkutyö on enää kanttausta vaille valmis❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Onpa kiva nähdä, mitä sulta on valmistumassa :)

      Poista
  18. Love that pattern/quilt from the Tula book.

    VastaaPoista
  19. Очень милый сердечный кошелек !

    VastaaPoista
  20. Tosi kauniita molemmat työt. Pidän niin kovin tyylistäsi.

    VastaaPoista
  21. Niin soma pieni kukkaro! Ihana lahja. Kelim-tyyliseltä näyttävä kuvio on hieno. Ja värit tietysti just niin hienot ku voi sinulta odottaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Jotenkin mielessä on ollut, että tuolle kuviolle on nimitys mutta Kelimhän se on! Matoissa niitä olen nähnytkin.

      Poista
  22. Kaunis sydän pussukka ja nuo nupit on aivan ihanat.
    Keskeneräinen työ on kivan näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olisi pitänyt tuoda reissusta useammat tällaiset kehykset, ne on niin kivoja!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)