maanantaina, helmikuuta 06, 2017

Ananas

Scroll down for English please!


DSC08672nim
Taas löytyi niin kiva paper piecing malli, että sehän oli tehtävä välittömästi. Malli on Jitka Designin, Kokeilin miten malli toimisi mustavalkoisena ja ihan hyvinhän se toimii. Vihreät osat tein kuitenkin vihreinä, että tulisi jotain väriä. 
DSC08671nim
Käytin jälleen ohuthuopaa päälliosan alla, siihen on niin kiva tikata. Tikkailin kuvaosasta ainoastaan ääriviivat ja hieman mustalla langalla mustia osia. Reunat surautin ihan vaan suoralla tikillä. Koko on 37cm x 39cm, sillä juuri sen kokoinen sisätyyny sattui olemaan joutilaana.

Mustavalkoisia kankaita on kahdeksaa erilaista. Vain pieni pala tarvittiin kutakin. Tausta on tumma, lähes musta. Siitä ei ole nyt kuvaa, kun kuvasta tuli jotenkin kummallisen kalpea.

PicMonkey Collage-3Tässä värisuunnitelmani, joka näyttää varsin epämääräiseltä ja sitä se hieman onkin. Kuvan värittäminen olisi ollut varmasti järkevää. Etenkin lehdyköissä on muutamia niin pieniä paloja, että oikeiden kankaiden hahmottaminen olisi ollut varmasti sillä konstin helpompaa. 


DSC08660nim
Tosi kiva tätä oli tehdä, varsinkin siinä vaiheessa kun se alkoi näyttää jo vähän ananakselta. Tarkkuutta ja keskittymista vaativa malli, joten purkuhommiakin välillä tuli. Mahtaako olla sellaista ompelusta, että ratkojalla ei olisi töitä, ei minulla ainakaan:)


                                                                            ****
This pineapple pattern looked so fun that I had to make it right away. Pattern is by Jitka Design . I wanted to try how would a black/white pineapple look and it looks good. Green parts look better when they are green, I think.
I quilted only outlines of the pineapple and few black quiltings on the black part. The size is 37cm x 39cm.
I used eight different black and white fabrics. Only small piece of each was needed. Backing is dark, almost black. I don't have a picture to show you because the photo was so bad.
Here you can see my color plan which is kind of messy. I should have colored the picture so it would have been easier to follow and choose the right fabrics.
This was very fun project especially when I had done few pieces and it started to look like a pineapple. This needs a little bit more concentration so you don't have to redo seams so much as I did :)

DSC08684

64 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä niin ihana! Juu, tuo värittelyhomma varmasti helpottaa työn kokoamista. Sen sain myös kokea ruusua kootessani, kun ompelin liikaa pinkkejä osia ja ratkojaa pääsin käyttämään minäkin. Nyt tuli taas uusi into ompelujuttuihin. Mukavaa viikonalkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Niinpä, yleensä on niin kiire ompelemaan, että ei mihinkään värittelyihin kerkiä :) Keväistä ompeluinnostusta täälläkin!

      Poista
  2. Upea lopputulos tuli väritystekniikkamietinnöistäsi huolimatta. Varsin eloisan naatin teit. Tuosta tuoreesta ananaksesta voitkin ottaa naatin ja laittaa ruukkuun kasvamaan. Suorat tikkaukset sopivat hyvin graafisen ananaksen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, olen kyllä kovasti tyytyväinen lopputulokseen! En ole koskaan istuttanut ananaksen naattia, olisipa hauska katsoa kuinka sen saa juurtumaan. Voisin vaikka kokeilla kun multapussikin on olemassa.

      Poista
  3. Pp-työ on monasti yhtä näpertämistä pikkupalojen kanssa, mutta tulos on vaivan arvoinen, pirteä ananas, musta valkeanakin.irmeli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on, näpertämistä oikein todella. Mutta ihan kivaa sellaista :)

      Poista
  4. Huikeen ihana ananas-tyyny. :D Jos osaisin, tekisin tällaisen ananaksia etenkin sisustuksessa rakastavalle ystävälleni, mutta nostan käteni (ainakin toistaiseksi) ilmaan tällaisen näpertelyn kohdalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! No ei varmasti se helpoin tapa alkaa ompeluharrastusta ja paper piecing ompelua :)

      Poista
  5. It is a wonderful paper piecing you have done! :-)

    VastaaPoista
  6. Tama on todella hieno, Saija ja upea valkoisella tuolilla ja sohvalla! Kylla teilla on tyylikasta! Kiva kun naytit tekovaiheen kuviakin. On siina pala poikineen! Vaikken juuri kayta mustaa niin tama on kylla paljon ihanampi kuin keltainen olisi. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje! Kerrankin muistin ottaa tekovaiheen kuvia, yleensä on vauhti päällä ja ne unohtuu. Kyllä meille keltainenkin sopisi mutta tämä väritys menee paremmin muiden tyynyjen kanssa :)

      Poista
  7. Nää sun tilkkutyöt on niin upeita! :)

    VastaaPoista
  8. Oi että on ihana jälleen kerran! Melkeinpä syötävä :). Oot sä melkoinen mestari!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitosta. Se on kyllä aikas hyvän mallinen, ihan ananaksen pyöreys :)

      Poista
  9. En helt fantastisk ananas-kudde,superläcker!! Du
    måste ha stort tålamod med alla småbitar som skall sitta på rätt ställe.
    (Glöm inte det jag skrev till dig igår:-))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack Gudrun! Det är fint att du tycker :)

      Poista
  10. Tyylikäs ananas. Lehdet on ihan aidon näköiset. Heti kun on monta palaa, niin tulos on upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, monella palalla saa tehtyä sitä muotoa, vaikkakin se on työläämpää! Kiitos :)

      Poista
  11. Ei ole totta! Miten kaunis ♡♡♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkään kyllä tosi paljon itsekkin :)

      Poista
  12. Alkoipa taas tehdä mieli ommella joku paper piecing-työ. Kiva kuva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paper piecing vaihteeksi on ihan hauskaa :)

      Poista
  13. Valtavan hieno! En ole edes ajatellut että tilkuista voisi tehdä kaikkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tilkut on kyllä niin mainio materiaali, niistä voi tehdä "melkein" mitä vaan :)

      Poista
  14. Voi kuinka hauska ja tyylikäs! Ihan huippu idea muuttaa ananaksen väritystä, teit siitä ihan omannäköisen version, joka on kyllä ihan mahtava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sen ilme tosiaan muuttui ihan erilaiseksi eri väreillä, mikä onkin ihan kiva juttu, ettei tullut kopiota! Olen kyllä tosi tyytyväinen :)

      Poista
  15. That's a fantastic pillow! My pineapple loving daughter already asked me, whether I could make one like that for her too... :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! So...I think you have to make one for her. My daughter also likes this very much :)

      Poista
  16. Voi ananasakäämä!
    Ihana tyynynpäällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Heh...ajattelin laittaa otsikoksi ananasakäämä mutta mietin mahtaako kukaan muu muistaa mitä se tarkoittaa, no sinä ainakin :)

      Poista
  17. Saija, again a wonderful pillow. Beautiful stitching across the paper. M.

    VastaaPoista
  18. Another fabulous finish - I love this in the black, could almost develop a love of pineapple accessories if they all looked like this. I would love a virtual tour of your home one day - it alwausys looks like the perfect place for a photo shoot. Have a fabulous weeekend.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Julie! The pineapple looks really good on my couch. Maybe one day I'll make a home tour. Before that I must clean up a lot :) Have nice weekend!

      Poista
  19. I loved this on IG and still do! Beautiful job!

    VastaaPoista
  20. Upea ja sopii ympäristöönsä hienosti. Tyyny on kuin viherkasvi mustavalkoisessa ympäristössä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alkuun se on ollutkin ikkunalaudalla, hoitamassa viherkasvin virkaa :)

      Poista
  21. Oh WOW!!!! That is absolutely stunning, and I love the idea of turning it into black and white, what a brilliant match :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I didn't want to make similar so that's why I used different colors :)

      Poista
  22. Wow, what a great design; and it looks so beautiful on white background :-)
    xx

    VastaaPoista
  23. Oi että, on se kyllä niin kaunis ja tyylikäs! Mustavalkoinen ananas on just meikäläisen makuun:) Näyttää mielenkiintoiselle tuo värisuunnitelma, siitä ei olisi ihan heti osannut arvata, että siitä on tulossa ananas:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Mustavalkoinen toimii aina. Värisuunnitelma on todella epämääräinen ja ilmavirta liikutteli paloja ympäri pöytää mutta koottua se tuli :)

      Poista
  24. Näissä on sellainen näpertäminen, mutta lopputulos kyllä palkitsee! Upealle näyttää mustavalkoisenakin. Vihreä tuokin kivasti siihen väriä. Kiva oli nähdä tuota suunnitteluvaihettakin, ei nämä mitään "yhdellä istumalla valmista" juttuja ole :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, on näpertämistä mutta tykkään kyllä tämmöisestä touhusta, kunhan ei liian usein sitä tee :)

      Poista
  25. Hallo Saija,
    I found your blog via instagram. Now I'll follow you here, too.
    Best wishes
    Beate

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. That's nice to hear! Wellcome to follow my blog :)

      Poista
  26. Huikean hieno ananas! (enkö ollutkaan sitä vielä huomioinut - tai siis olin, mutta en ollut jättänyt jälkeä, sorry!) Upeita malleja löydät! Värisuunnitelmasi on aivan häikäisevä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eipä kuule mitään haittaa, eikä toki aina tarvi kommentoidakkaan :))

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)