Scroll down for English please!
Malli on Emma Jean Jansenin. Kuviolliset kankaat ovat pääasiassa Maureen Cracknellin/Art galleryltä ja muut ihan mikä vaan sävyyn sattui sopimaan.
Tikkaus on omaa käsialaa. Halusin jokaiseen pisaraan kankaan värisen tikkauksen ja niinpä tein sen kotikoneella. Ompelin ihan normaalilla paininjalalla, joten kääntyillä sai varsin ahkeraan. Pariin viimeisimpään itse tikattuun peittoon olen harsimisen sijaan käyttänyt Prymin sprayliimaa. Minusta se on niin paljon helpompaa ja nopeampaa ja osat pysyy yhdessä hyvin kiinni. Lattian olen suojannut sanomalehdillä, sillä liimaa leijuu ympäristöön ja tahmaa lattian. Suihkutan osan kerrallaan ja tasoittelen käsillä rypyt pois. Helpottaa kovasti, jos on kaveri apuna .
Taustaan löytyi kaapista kangas, jossa on pieniä perhosia. Välillä omista varastoista tekee löytöjä!
Reunakantti kankaan muistan hankkineeni joskus sillä ajatuksella, että "tuleekohan tuollekkaan koskaan käyttöä" mutta ostin sen kuitenkin. No tuli käyttöä, sillä siitä löytyy ihan samoja värejä kuin työstäkin.
Tässä vielä ideaa siitä miten lähdin liikkeelle. Silitin freezer paperin kiinni kankaaseen ja leikkasin. Pahvisen mallin avulla ääriviivojen piirtäminen ja leikkaaminen olisi ollut varmaan ihan yhtä nopeaa mutta näin tein tällä kertaa.
Työn taidan ripustaa ompeluhuoneen seinälle. Siihen tulee osittain sohva eteen mutta eipä se haittaa.
Vaikka kaarevien saumojen ompelu on minulle vähän hankalaa, niin taas siihen sorruin. Lopputulos aina palkitsee ja mutkat matkalla unohtuu.
Kiitos paljon kaikista mukavista ja ihanista kommenteista, joita jaksatte antaa :)
****
Rain and flowers...just like our spring. I started this quilt in the winter and it finished perfectly for the summer. The pattern is by Emma Jean Jansen. Fabrics are mostly Maureen Cracknell's & Art Gallery fabrics.
This time I did the quilting myself. I wanted to use the same color thread as the block is. Because I hate basting I used Prym's spray glue. It's so much easier and faster. It's also messier but I covered the floor with paper.
The backing with small butterflies was found from my stash. It was so good because it's always a big job to find something I like.
The binding fabric is also an old one but it has just the same colors as quilt.
Here is how I got started. I ironed the freezer paper to the fabric and cut it out. Even though the curve quilting is a little tricky for me I forget it afterwards. The final result is always so pretty.
I think this quilt goes to the wall of my sewing room. I can keep a changing quilt exhibition there.
Thank you so much for all nice comments! It has been very encouraging to read them! Linking up with finish it up with Friday.