tiistaina, kesäkuuta 05, 2018

Kolibri


Scroll down for English please.

Hummingbird
En oikein malta olla mökilläkään ihan ilman ompelua, joten kakkoskone on muuttanut kesäksi sinne. Viime viikonlopun pieneksi ompeluksi otin mukaan paper piecing mallin ja pussillisen eri värisiä tilkkuja. Tämä oli juuri sopivan kokoinen työ kuskata, sillä mukaan ei tarvinnut ottaa suurta kangasvarastoa. Vaikka Kolibri ei saariston linnustoon kuulukkaan, niin se on silti kivan kesäinen aihe. Varsin söpöhän siitä tulikin. Malli löytyi Etsystä. 


 
Blokki on 6", eli aika pieni. Viimeistelin sen kotona neulatyynyksi ja vien sitten takaisin mökkikäyttöön. Alapuolesta ei ole kuvaa mutta kangas on kirjava pinkki.


Poikkeuksellisesti ompelin tällä kertaa verannalla. Sietä on kiva katsella ulos ja kun ovi ja ikkunat on auki, on melkein kuin istuisi ulkona. Koska pöytä on ruokapöytämme, siihen ei kuitenkaan voi koko kesäksi parkkeerata. Kone on normaalisti pikkuhuoneessa, missä on telkkarikin. Ommellessa tv-kuva alkaa väpättää ikävästi, paitsi jos ompelen oikein oikein hitaasti. Mainosten aikana painelen sitten talla pohjassa. Pääasiassa aikaa vietetään kuitenkin ulkona, joten tästäkin ongelmasta on selvitty.
Mukavaa viikkoa!

                                                                       ****

I took my other sewing machine to the summer house because it's hard to be many days without sewing. This paper piecing block is just a perfect small sewing project for a weekend. I don't have to carry so much fabrics with me. The Humming bird doesn't belong to the Finnish nature but the theme is very summery.  Pattern is from Etsy.
The block is small 6". It turned out a nice pincushion.
This time I sewed on the veranda. There is lot of light and it's nice to look what happens outside. Unfortunately this is our dining table and it's impossible to be there the whole summer. Usually my sewing place is in the other smaller room.
Hopefully the weather will be good this summer and we can spend a lot of time at the summer house.



30 kommenttia:

  1. Voi, miten elävästi tulivat mieleeni muistot Minnesotasta, missä pikkuserkkuni ruokki ihastuttavia kolibreja. Kaunis malli. Olet järjestänyt hyvän ompelupaikan mökille. Mukavia ompeluhetkiä mainoskatkoille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolibrit ovat todella kauniita, olisi mukava nähdä sellainen ihan oikeasti. Niinpä, jääkaapille ei voi lähteä mainoskatkolla :)

      Poista
  2. Традиционная маленькая вещь после большого проекта:)
    Лето надо впустить в дом сквозь открытые окна и впитать его целиком, совмещая с любимым делом...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Спасибо. Слишком много красивых прыщей. :)

      Poista
  3. Ihana kolibri! :) Kolibrit ovat kyllä kauniita lintuja.

    VastaaPoista
  4. Upea! Minulla oli ilo nähdä Kolibri San Franciscossa kun oltiin siellä keväällä. Todella pieni lintu luonnossa. Valoisa paikka ompeluhommiin. Minä taidan jättää ompelukset tänä kesänä kotiin, kun reissataan kesäkodille. Tarkoitus on jatkaa remppahommia, joten ompeluksiin ei taida aikaa jäädä. Mukavaa tuulista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oi, olit onnekas! Se olisikin mukava nähdä.
      Remppahommat vie aikaa ja onhan sekin eräänlaista käsityötä.

      Poista
  5. Sievä kolibri. Tuollainen olisi kiva tehdä. Nyt kuitenkin keskityn ympyröiden ompelemiseen, että saan pimennysverhon valmiiksi. Kolibreja olen nähnyt Kaliforniassa kauan sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ympyröiden ompelu onkin syytä tehdä nyt kun on valoisaa ja verholle on tarve!

      Poista
  6. Your pincushion is so cute! Adorable! I love it! :-)

    VastaaPoista
  7. I like your summer sewing spot and the new pincushion, and I like that you only use good pins in this little beauty.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I wish I could spend much more time at summer cottage and sewing spot :)

      Poista
  8. Ihana pieni kolibri! Valoisa paikka ommella, mukavaa mökkeilyä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset. Ompelupaikka on kyllä kiva, harmi vaan kun en voi ommella siinä koko kesää :)

      Poista
  9. I love all your projects, big and small :-)
    xx

    VastaaPoista
  10. Ahkerasti ompelet, kuten kuvasi lintu. Kaunista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sitä mistä tykkää, on kiva tehdä :)

      Poista
  11. Kaunis kolibri ja niin räpyttelee siipiään että varo vaan ettei lennä pois. Ompelupaikkasi on niin kesäinen!
    Kauniita ompelupäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, täytyy varoa :) Kauniita ompelupäiviä myös sinulle!

      Poista
  12. Oi miten soma! Sulla on kyllä hienot näkymät ompelupisteeltä:) Täytyy tässä pikaisesti katsella itsellekin matkakäsityötä. Ompelukone ei kuulemma mahdu mukaan:D Mutta hyvinhän sitä pärjää neulan ja ja langankin kanssa:) Mukavia kesäpäiviä sinulle<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä kelpaa ommella. Neulalla ja langalla tekee ihmeitä :) Kiitos samoin sinulle!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)