Scroll down for English please.
Keväällä tulee mahdoton into siivota ja päästä kaikesta turhasta tavarasta eroon. Vaikka tein jonkin sortin siivouksen jouluksi, en kuitenkaan käynyt kaappeja läpi. Ajattelinkin tehdä tilkkulaatikoihin uudelleenjärjestelyn ja poistaa sieltä kaikki kankaat, jotka eivät miellytä eli ovat siis rumia. Mistä mahtaa rumat kankaat sinne päätyä, en ymmärrä, sillä hankin vain kauniita.
Opiston torstaikurssilla yksi aiheista oli kaitaleet ja se innosti tähän työhön.
Palani ovat hyvin eri muotoisia ja aika pieniä. Ensin leikkelin eri levyisiä kaitaleita, vähintään 5" pituisia. Ompelin niitä väreittäin toisiinsa ja leikkasin lopuksi 4 1/2" levyisiksi blokeiksi. Alkuun blokit olivat pitempiä mutta aloin tekemään myös lyhyempiä, jotta väreillä voisi pelata paremmin.
Ladoin niitä suunnitteluseinälle ja tässä on idea mihin päädyin: ylös pinkkejä ja alas sinistä. Näyttää aika kivalta. Nyt leikkaan lisää paloja ja tarkoitus on häivyttää värejä keskustaan päin. Malli muodostuu tässä samalla kun ompelen.
Tavoite on saada kaikki mahtumaan noihin pahvisiin laatikoihin. Jos teen vielä toisen peiton ja pienen karsinnan, ollaan aika hyvällä mallilla ja kaapissa väljyyttä.
Tästä on hyvä jatkaa. Mukavaa tulevaa viikonloppua!
***
Every spring I want to organize my sewing room. I have too many boxes scraps and it's time to make a scrap quilt(or two) of pretty ones and get rid of ugly ones. Here is what I have been making. Those blocks are 4 1/2" wide and length varies.
I laid blocks on the design wall and ended up for this idea. Pinks on top and blues on the bottom.
Here are my scrap boxes. I try keep them in color. Some colors are in the same box like pink and purple, orange and yellow because for some reason I don't have many of those scraps.
This is so fun to sew and at the same time clean the sewing room.
Have a nice weekend!