torstaina, marraskuuta 03, 2022

Melkein valmista

 

Scroll down for English please.


Uusi päällinen on valmiina ja se on aika erilainen mitä olen tottunut tekemään mutta onhan se makee, vaikka itse sanonkin. Osallistuin Papper Sax Stenin Hexibore online workshoppiin ja siitä tämä idea. Alkuperäinen malli on hieman erilainen. Se on yksi iso kukkanen, jossa on kaksi kerrosta terälehtiä enemmän. Koska täytyy aina vähän kikkailla, niin tein siitä tällaisen neljän kukan version. 
Jälleen hehkutan tuota Singerin Ironing & Crafting stationia, sillä tuo suorakaidelauta on niin hyvä tilkkutyön silityksessä.

Iso blokki koostuu neljästä palasta. Tämä ei ole malli ihan aloittejijalle, vaikkei mikään mahdottoman vaikeakaan mutta tarvi opastusta. 

Hieman skeptisesti olen suhtautunut tämän silityslaudan ruudutuksen tarpeellisuuteen, sillä en juurikaan käytä leikkuualustankaan ruudutusta apuna. Olin väärässä, sillä tässä siitä osoittautui kuitenkin olevan iso apu.  Raidoituksen saaminen osumaan kohdalleen kulmissa ja etenkin noissa keskusympyröissä ei ollut mikään yksinkertainen homma. Muutaman kerran manasin, että pitikin valita näin vaikea kangas. Neulaamalla kankaan alustaan viivoja apuna käyttäen ja silittämällä siihen ompeluviivat, sain kulmat just eikä melkeen kohdistettua.

Lopuksi vielä kunnollinen mutta hellä silitys, varoen venyttämistä. Tikkausta täytyy vielä miettiä. Tekisi mieli viedä Tilkkupajaan mutta mahtaako tähän sopia toistuva tikkaus vai pitäisikö sen mukaella kuvioita. Tätä täytyy pohtia. 

Tässä näitä mallineita, minkä avulla kaaria on ommeltu tähän työhön. Pidemmät ovat long ovaleita ja pienemmät tavallisia neljäsosa ympyröitä.  Oikealla on isompia kokoja ja niissä on suojamuovi kiinni, kun en ole niitä vielä käyttänyt. Tykkään kovasti näistä, ovat käteviä. Tietoa näistä samaisilta Jennyn sivuilta.
Seuraavaksi taustan etsintään. 

                                                                             ****


I have joined to Papper Sax Sten's Hexibore online workshop and this is my version of the pattern. The pattern is one big flower but because I always have to make something different so I made four smaller ones. 
I haven't used solids often but this turned so good that for sure I'm going to use them more in future. 
This is not the first pattern for a starter quilter but not too difficult either. Jenny is a good teacher and 
she explains clearly. 
I don't know why I chose striped fabric to the center and edges because it was really tricky. I have a grid on my Singer ironing & crafting station so it helped a lot to make matching seams. I needled corners and ironed the sewing lines so they turned out very good.
Those templates are also from Jenny. I used those six ones for this quilt, long ovals and drunkards paths. 
I haven't used those big ones yet and that's why there are still white plastic cover. 
I'm not yet sure how to quilt it. The easies way is to take it to the long arm quilter but I have to think about that. 
The next step is to search backing fabric.


torstaina, lokakuuta 06, 2022

Hiillos **** Embers



Scroll down for English please.

Instagramissa minua seuraavat saattavat muistaa tämän työn. Tästä on ollut vaihekuvia jo lähes vuosi sitten mutta vihdoin kuvia valmiista työstä. Nimi "Hiillos" on jatkumoa "Kipinän" ja "Hehkun" teemaan.

Töölön Tilkkupajassa tikkautin ja hyvähän siitä tuli. Näiden värien tilkkulaatikot tyhjenivät mukavasti. Muutamista isommistakin paloista leikkasin. 

Blokin koko on 4 1/2" eli 11,5cm.  Leikkelin hyvin ohuesta kaavapaperista neliöitä, joiden päälle ompelin kaitaleita lähtien keskeltä kulmiin edeten. Lopuksi silitys, paperit pois ja tasaus sopivaan kokoon. 

Tausta löytyi jälleen omista jemmoista. Hieman vaikea kangas mielestäni mutta oikein mainiosti värit sopivat juuri tähän työhön.

Tässä hieman tekovaihetta. Tällä kertaa lähdin etenemään reunoilta sisään päin.

Oikein hauska työ tehdä ja kiva lopputulos mielestäni. Tänään ulkona näyttääkin niin myrskyiseltä, että on kiva kääriytyä peittoon ja pysyä sisällä. 

                                                                             ****

Those who follow me in Instagram might remember this quilt. It has been half finished for months but now it's finished and photographed. 
It's called "Embers" and the name goes well together with other quilts of this theme "Glow" and "Spark".
Quilting is made by Töölön Tilkkupaja
The unfinished block size is 4 1/2" ( 11,5cm). I used mainly scraps but I also cut some strips from bigger pieces.
I have very thin pattern paper so I cut squares of it and used that as a base for strips. I started sewing from the middle. Iron, remove the papers, trim to 4 1/2" and the block is ready. 
The backing is from my stash. It has been waiting for a quite a long time because it's kind of too wild but for this top it's really good.
Very fun quilt to make and I like the final result. It's rainy and stormy day here so it's better to stay home and hide under the quilt.



maanantaina, syyskuuta 19, 2022

Hehku **** Glow

 

Scroll down for English please.


"Hehku" peitto on odottanut kuvausvuoroaan jo kesästä asti. Se on ollut kyllä jo näytillä kesällä Mäntyharjun messuilla. Idea siihen lähti valitsemastani nipusta kankaita, joita olin ostanut Tilkkusesta. Keltaista eri sävyissä, oransseja, roosaa ja kaikkea niihin sopivaa lisäksi omista varastoista. Oikeastaan se sopii yhteen seinällä olevan Capella työn kanssa, joten taidan jättää sen tuohon sängyn päälle parin harmaan tyynyn kanssa.

Lainehtiva tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa ja sehän sopii tähän vallan mainiosti. 



Tausta on parista eri keltaisesta rakennettu. Kantiksi halusin jotain, joka ei ole liian tummaa muttei liian vaaleaakaan. Hennosti raidoitettu kangas näyttää kauempaa lähes yksiväriseltä. 

Tässä kyykitään lattialla. Välillä taas ommellaan ja sitten taas kyykitään. Tiesin jo etukäteen, ettei peitto tule mahtumaan suunnitteluseinälle, joten laitoin sen suosiosta lattialle. 
Tein testiblokin, jossa olisi sopivassa suhteessa keskustaa ja reunaa ja päädyin seuraavaan.
Palaset 4 1/2" x 4 1/2" kokoiseen blokkiin: 
-Keskusneliö          2 1/2" x  2 1/2"  
-Lyhyet sivupalat   1 1/2" x  2 1/2"
-Pitkät sivupalat     1 1/2" x  4 1/2" 
Asettelin blokkeja pystyriveihin vuorotellen eri sivu toisiaan vasten, niin vältyin saumojen osumiselta kohdikkain. 

Tässä paloja on jo hyvä kasa. Kannustimena päällisen valmistumiselle on yleensä Elmo koiran hoitoon tulo. Vaikka se aika hyvin kiltisti kiertää palat, niin välillä innostuessaan asia unohtuu ja silloin palat lentää.

Tätä työtä oli tosi kiva tehdä. Nythän se sopii hienosti sävyiltään syksyn ajankohtaisiin väreihin.



                                                                               ****


The "Glow" quilt was already finished during the summer but now it's also been photographed. I bought a bundle of fabrics from a local quilt shop Tilkkunen. For it I chose a different shades of yellows, oranges and light pinks. The rest of the fabrics are from my stash. The wavy quilting is made by Tilkkupaja and it looks really great on this quilt. 
For the binding I wanted grey but not too dark or not too light. This narrow striped fabric looks almost solid when looking from further away.
I couldn't use my design wall because I knew that the quilt would be too big for it. 

I made a test block to see what size looks good. Here are the pieces I used for block size 4 1/2" x 4 1/2" :
-A center square   2 1/2" x 2 1/2"
-Two rectangles   1 1/2" x 2 1/2"
-Two rectangles   1 1/2" x 4 1/2"
In the picture I'm arranging the blocks to straight rows and different sides of the blocks face each other. In this way I avoid that the seams do not meet.

When I use a design floor I have to be fast because Elmo dog comes and visits almost every week. 
The Glow quilt looks good with the Capella quilt on the wall so I'll leave it on the bed. 
This was a very fun quilt to make once again and now it's perfect for the autumn colors.



keskiviikkona, elokuuta 24, 2022

Työhuoneen kesäsiivous


No English text this time but you can use translator on the sidebar :)


Tervetuloa työhuoneeseeni. Kaikki tasot on järjestetty, lattia imuroitu ja mopattu, joten nyt kelpaa 
tehdä pieni kierros. Joitain pieniä uudistuksia on tehty ja joitain uudistuksia on odottamassa. 
Huoneeseen kun tullaan, näkymä on tämä. Haluan, että näkymä on sievä ja siisti, sillä se näkyy toiseen huoneeseen ja keittiöön asti. Puusohva vie tilaa mutta se saa olla siinä toistaiseksi.
Capella tilkkutyö on nyt seinällä ja ehkä myöhemmin se vaihtuu toiseen.

Näkymä huoneen keskelle. Alkukesästä sain tämän hienon Singerin silityslaudan ja -raudan blogiyhteistyönä. Olen tykästynyt molempiin kovasti niitä tässä kesän ajan testailtuani. Koska lauta on iso 54cm x140cm ja tukeva, olen laittanut siihen välillä leikkuualustan ja pitänyt sitä myös aputasona. Vieressä voi silittää blokit kätevästi. Olen käyttänyt siinä myös toista, isompaa leikkuualustaa. Singer Ironing & crafting station sh. on 345€ mikäli mietit hintaa.
Jos katsotte, että on huonosti siivottu, kun kirjoja on lattialla, niin niillä on ihan tarkoitus. Muutoin tämä Ikean paloista koottu leikkuupöytä on vallan mainio mutta kun siihen on tullut painoa, ei pyöräsysteemi kestä. Toisella puolella pöytää on kaapistot hieman jo vääntyneet, joten hakusessa olisi uusi tukevampi. Jos jollain on tietoa mistä sellaisen voisi löytää, kerro ihmeessä. Puusepällä toki voisi teettää juuri sellaisen kun tarvii. 

Lauta on löytänyt paikkansa leikkuupöydän päästä. Jos se pitää laitaa kasaan, on säilytyspaikka sohvan ja kangaskaapin välikössä. 
Takana näkyy kiinteät kaapit, joissa on vasemmalla mm. tilkkulaatikot. Oikealla kaapeissa on nauhoja, nappeja sekä kaikkea mahdollista ompeluun liittyvää nippeliä ja nappelia. Ihan reunimmaisessa on harvoin tarvittavaa, kuten työkaluja, nalletarvikkeita, virkkuu- ja neulomistarvikkeita ym.

Tässä vielä lähikuva TrueBlast 1.0 höyryasemasta (sh. 99€.) Tykkään tästäkin kun ei tarvi yhtenään täyttää säiliötä ja jos vahingossa unohtuu virrat päälle, se sammuu itsestään. Silitysjälkikin on oikein hyvä.

Leikkuupöydällä on viivaimet, joita tarvin useimmiten. Niiden teline on jostain reissusta tuotu. 
Korissa myös usein tarvittavia tavaroita kuten paperisakset, erilaisia tikkuja kulmien kääntämiseen, vaateharjat, leikkurit ja pieniä viivottimia. 

Uuteen pöytään haluan saman tyylisen lokerikon, kaappeja ja säilytyslaatikoita. Oikealla laatikoissa on saumuri- ja tikkauslankoja. Vieressä kukkaroihin kehyksiä ja vetoketjuja. Seuraavaksi muistivihkoja sekä laukkutarvikkeita. Päädyssä erilaiset mallineet ja pienemmät erikoisviivaimet laatikossa. Kaapeissa kaikkea sekalaista. 

Heti leikkuupöytää vastapäätä on ompelupöytä. Sitä on mahdollisuus nostaa ja ommella seisaaltaan mutta en ole nostanut kuin pari kertaa. Tästä on kätevä nousta leikkaamaan tai silittämään, kun kaikki toiminnot ovat lähekkäin. Seinällä olevaan reikälevyyn voisi ostaa pari lokerikkoa lisää. Pöydällä oleva kori on pieniä tilkkuja varten. Nakkaan ne siihen ja kun se on täynnä, lajittelen ne kaapissa oleviin laatikoihin. 
Ompelen Pfaffin Performance Iconilla. Iso ompeluaukko on luxusta. 

Tässä suunnitteluseinä, joka on ihan paras. Siitä tulee usein kysymyksiä. Se on pala kapalevyä, jonka olen päällystänyt valkoisella flanellilla. Flanelli oli löystynyt käytössä, niin kiristin sitä pingottamalla takaa.. Kiinnitykseen käytin pieniä neuloja. Tarraharjalla saa langanpätkät ja pölyt hyvin pois pinnasta. Palat tarttuu pintaan tosi hyvin ilman neuloja mutta jos blokki on iso ja siinä on paljon saumoja, käytän neulaa kiinnitykseen. 
Haaveilen isommasta levystä, jonka voisi kiinnittää seinään vaikka tarranauhalla. Nyt seinällä ei ole mitään työtä, sillä keskeneräinen työ on toisen huoneen lattialla kokonsa vuoksi.

Koukuissa roikkuu saksia. Näin monia en oikeesti tarvi mutta ne on vaan niin kivoja.

Ompelupöydällä on myös nämä purkit, joissa on pientä tarpeellista ja vähemmän tarpeellista.

Pieni kärry on ompelupöydän päässä. Ompelulangat olivat pitkään tässä kärryssä ilman rasioita ja nehän pölyyntyivät ihan kamalasti. Nyt ne on järjestetty väreittäin rasioihin ja tarvittava löytyy helposti.
Alemmalla hyllyllä on paininjalkoja, puolarasia ja ompelukoneneuloja lasipurkissa. 

Ei puusohva ole ihan tyhjänpanttina ja koristeena, vaan sen sisällä säilytän erilaisia vanuja. Suurin osa on peitoista jääneitä paloja, joita on tarkoitus yhdistää isommaksi. Tällä hetkellä minulla on myös kokonainen rulla vanua ja sitä säilytän varastossa.

Tältä näyttää kiinteän kaapiston sisältä. Ylä- ja alahyllyllä on valmiita peittoja mutta ei siinä vielä kaikki...niitä löytyy viereisestä kaapista yhtä paljon, sekä toisen huoneen kaapista lisää. Tiedän, ei järkeä!
Valkoiset laatikot ovat tilkkuja varten. Tilkut on lajiteltu väreittäin, jotta jotain löytäisi kun tarvii. 
Pidän pientä varastoa taustakankaita eli ostan jos löytyy jokin mieluinen ja vieläpä mieluiseen hintaan. Useimmiten sieltä löytyykin joku sopiva, eikä tarvitse lähteä metsästämään kun työ on vain taustaa vailla.
Täällä on viikattuna myös ruskeat kankaat, joita tulee käytettyä aika vähän. Varsinaisessa kangaskaapissa on hieman ahtautta. Viereistä kaappia en esittele, sillä siivous ei ylettänyt sinne asti. 

Tykkään tästä kangaskaapista tosi paljon. Kankaat on järjestetty noin suunnilleen väreittäin. Ylhäällä yksiväriset. Tästä on helppo löytää ja valita mitä milloinkin tarvii. Käytännössä pinot eivät pysy suorassa mutta ihan niin tarkka en ole, että se häiritsisi. Vielä en ole huomannut valon tekevän raitoja kankaisiin mutta se on tietysti mahdollista. Tilkkukirjoja säilytän kaapin päällä ja muut aiheet ovat leikkuupöydän kaapeissa. 

Vanha puutuoli kuuluu myös sisustukseen ja siinä on vaihtuva tilkkutyö selkänojalla.

Ystäväni Erja tekee betonitöitä ja nuo kirjaimet ovat hänen tekemiään. 
Onpa taas ihanaa kun nurkat on siivottu. Työhuoneeseen on mukavampi mennä ja tavaratkin löytyy paremmin. Vaikka siisteys on hetkellistä, se tuo paljon iloa juuri nyt. 



maanantaina, elokuuta 01, 2022

Miami

 

Scroll down for English please.

Miami peitto on ollut valmiina jo varmaankin yli vuoden mutta sen esittely on hieman unohtunut. 
Tässä se nyt on, meidän mökkirannan Miami Beachilla. Peitto oli mukanani Mäntyharjulla tilkkumessujen esityksessä, joten joku on saattanut nähdä sen jo siellä. 

Tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa. Tällä kertaa sateenkaaren näköisiä kaaria ja sopiihan kuvio väreihinkin. Tykkään kovasti.

Taustaan laitoin ylimääräisiä etupuolen neliöitä.


Olimme jokunen vuosi sitten reissussa ja kävimme mm Miamissa. Kävelin pitkin rantaa ja otin kuvia näistä hauskoista ja värikkäistä rantavahtien kopeista. Väreissä oli monia jänniä yhdistelmiä ja näistä kuvista tulikin inspiraatio tähän peittoon.

Yksiväriset neliöt ovat pääosin Jellyroll kaitaleista leikattuja. Kuviokankaat ovat Tula Pinkiä. Tätä oli mukava suunnitella ja rakentaa omia "rantavahdinkoppeja". Harmaita paloja laitoin antamaan vähän ryhtiä.

               
Tässä vaihekuvassa rouva esittelee hymyssä suin valmista päällisen puolikasta, eikä syyttä, sillä kohtahan työ on valmis. 
Mukavaa elokuuta!

                                                                        ****


This Miami quilt has been finished for over a year but finally I have taken some photos of it. 
Töölön tilkkupaja has longarm quilted rainbows on it and I think it's a good choice because the quilt is so colorful. I had some extra squares so I put them to the back and they make a nice stripe there. 
I wisited Miami some years ago and there were many fun and colorful lifeguard booths. I took pictures 
of them and used them as an inspiration for this quilt. 
The solid squares are mainly cut out of Jellyrolls and the prints are Tula Pinks. Grey pieces make the other colors pop.
In the last picture I'm showing the half finished quilt top with a smile on my face. There is a good reason to smile because the top is almost done :)




tiistaina, heinäkuuta 12, 2022

Vuosien varrelta

 


Liekö kukaan on näin keskellä parasta heinäkuuta koneidensa äärellä lukemassa blogeja. Teen nyt kuitenkin postauksen tästä "Vuosien varrelta" peitosta, kun se on ollut valmiina jo hyvän aikaa.  
Ne jotka kävivät Mäntyharjulla tilkkumessuilla, saattoivat bongata työn siellä ja omassa esityksessäni kerroin hieman tämän tekemisestä. Työstä siellä ottamani kuvat olivat niin huonoja, että enpä viitsi niitä tähän laittaa.
Idea tähän työhön oli käyttää pois sekalaisia blokkeja, joita oli jäänyt yli muista töistä. Joukossa testiblokkeja tai muuten hylättyjä. Olen kerännyt niitä useita vuosia yhteen pussiin, käyttääkseni ne johonkin kuningasideaan ja ehkä tämä oli nyt sellainen.

Valitsin pussin sisällöstä nipun sellaisia blokkeja, jotka kävivät värien puolesta yhteen. Levittelin niitä lattialle, otin kuvia, lisäsin, poistin ja vaihtelin paikkoja ja taas otin kuvia. Koska blokit näyttivät leijuvan hajanaisina, aloin yhdistää pienimpiä yhteen. Tämä oranssi on koottu kolmesta palasta, keskustasta ja noista kahdesta lentävästä hanhesta päissä.
Homma vähän jäsentyi, kun paloista tuli hieman isompia ja helpommin hallittavia.

Tästä paper piecing blokista piti tulla joku hieno juttu mutta siitä tulikin niin ruma, että osoite oli hylättyjen blokkien pussi. Tässähän se menee kuin väärä raha ja tuo ilmettä työhön. 

Kun minulle oli selkeytynyt suunnitelma ulkoasusta, siirsin palat seinälle ja aloin tiivistämään niitä vielä isommiksi yksiköiksi. Väliin laitoin värillisiä tai valkoisia välikaitaleita riippuen siitä kumpi näytti paremmalta. Ryhmittelin samoja värejä hieman omille alueilleen, joka rauhoitti myös työtä.

Tikkauksen päätin tehdä itse, "helpon ja nopean suoran tikkauksen". Heittomerkit siksi, että tällä kertaa se ei ollut kumpaakaan. En pitänyt tarpeeksi tarkkaa kontrollia siitä, että tikkaus lähti kulkemaan suoraan, vaan päästelin vauhdin hurmassa ja sehän meni vinoon. Kyllä harmitti purkaa puoli peittoa ja aloittaa nöyränä uudelleen. Oli paljon langanpätkää nypittävänä. 

Koska etupuolikin on kokoelma sitä sun tätä, jatkuu takaosa samalla teemalla. 

Reunakantiksi löysin kivan kirjavan kukkakankaan, jossa on etupuolen värit. 
Selkeästi väriskaalani on pysynyt varsin samana vuosien varrella, kun extrablokeista löytyy näin paljon yhteensopivaa materiaalia. Vielä pussiin jäi blokkeja, joita saatan hyödyntää esim. taustassa tai ehkä koetan tehdä niistä toisen työn, joka ei sitten olekaan yhtä harmoninen. 
Mukavaa kesänjatkoa!

                                                                         ****


Not English text this time but please, use translator on the sidebar.