torstaina, huhtikuuta 09, 2015

Kevätkassi

          Ompelin kevätkassin ja reilun kokoisen kehyskukkaron vaihteeksi Marimekon kankaasta. 
          Kangas on hieman normaalia puuvilaa paksumpaa mutta ei kuitenkaan markiisia.
          
          Kehyskukkaro puhelimen ja lompakon ym. säilytykseen. Vuori samaa kuin kassissa.  
   
           
          Aikas pinkiltä sisus näyttää, hui! Ihan oikeaa, hieman hillitynpää väriä en saanut ikuistettua.        
          Kassi oli ensin liian vetelä mutta kun laitoin tueksi ohuthuopaa, niin siitä tuli sopivan
          tukeva.
          Kaavapaketissa on näin herttainen kassi mallina. Ohjeet tilattu Signoriinasta. Aika eri 
          ilmeen saa erilaisella kankaalla. Teen varmasti toisenkin version mutta tätä kangasta 
          sattui olemaan kotona. Kesäkassiin on jo idea valmiina. 
          
          Tuossa edelisessä postauksessa ihmeteltiin sitruunapuuta. Se on tosiaankin ihan oikea ja 
          hedelmät ovat olleet siinä ostettaessa. Puu ei ole minun, vaan kaverini omistaa sen 
          ihanuuden. Kiitos niistä kommenteista!
          
       

16 kommenttia:

  1. Kyllä tuolla kassilla kehtaa lähteä minne tahansa. Ihana marimekon klassikkokangas.

    VastaaPoista
  2. Ihanat! Nuo kankaat itsessäänkin ovat jo niin kauniita. Näppäränkokoinen kassi :)

    VastaaPoista
  3. Ooh, mikä herkku! Tuohon mahtuu koko elämä ja loput söpöön kukkaroon. Kätevää.

    VastaaPoista
  4. Onpa kätevää, kuten tyttärenpoikani 3-v sanoo! Upeat kassi ja kukkaro, ihanat kankaat! Kiva malli:)

    VastaaPoista
  5. Kaunis kassi ja kivan mallinen!

    VastaaPoista
  6. Mainio kassi ja kankaathan on tietty ai-van huippuja! Niin tyylikästä!

    VastaaPoista
  7. Ihana kassi! Pinkki sisusta sopii hyvin. Saisiko joskus nähdä kuvaa siitä mustasta pussukasta, mitä tikkasit kurssilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompelin sen vasta eilen kasaan. Jep, laitan kuvaa!

      Poista
  8. Bags always seem to need some stiffening (I keep forgetting that.) There is a product called "Soft and Stable" by Annie that is used. Otherwise, a stiffer batting can help. I look forward to seeing your summer fabric. This set in Marimekko fabric is very pretty.

    VastaaPoista
  9. Onpa hieno "pariskunta" ja kankaanvalinta on niin Yes!
    Mukavaa viikonloppua

    VastaaPoista
  10. Ihan mahtavan nami tuo kehyskukkaro! Olen kade - en osaa tehdä tuollaisia! Mutta kiva että joku osaa! Kassikin näytti kyllä tosi hyvältä. Pitäisikö itsekin ostaa tuo kaava...?

    VastaaPoista
  11. Hyvän mallinen kassi. Vetskaritonkin toimii käytössä. Itse kuljen yleensä laukku ammollaan, on helpompi ja nopeampi kaivella kassin pohjalta tarvitsemaansa. Ja siellähän on yleensä vaikka mitä rullamitasta huulipunaan.

    VastaaPoista
  12. Hyvät väriparit. Toimii aina.

    VastaaPoista
  13. ♥vaude miten kioja!♥ ha-haa..miten hauskasti kävi; mullakin pukettia postauksessa :) Ihana Marimekko♥

    VastaaPoista
  14. Oi, oot ehtinny tällaisiakin tehdä! Tiesin, että kehyskukkarot syntyy sulta jo ihan itsestään, mutta laukkukin! Ihana malli.

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)