torstaina, elokuuta 04, 2016

Merilintu

Scroll down in English please!

Tällaista värikästä lintua veneen kaiteella ei ole ennen istunutkaan. Malli on Giuseppe Ribaudon ja ohjeet reppuun löytyy täältä . Kaikki kankaat on Marimekkoa. Värikäs lintu on pala Kukkuluuruu nimisestä kankaasta. Lintukangas on sen verran ohutta, että tikkasin sen kiinni ohuthuopaan, se antaakin hyvin ryhtiä. Muut kankaat ovatkin vahvempia.

DSC03394
Malli on oikein toimiva ja kiva selässä, vaikka onkin säkkimallinen. Nuo metalliset sirkat oli hieman haasteelliset laittaa. Ostin niitä rautakaupasta kun en viitsinyt juosta monessa paikassa. Kyllä ne kiinni pysyy mutta ehkä siistimminkin voisivat olla. Myöskin köysi on rautakaupasta.

DSC03375
Vuorina hieman vahvempi kangas, samaa kuin ulkona raidassa. 

DSC03379nimfl
Tarkoitus ei ollut tehdä linnulle siipiä mutta raidat osuivat juuri sopivaan kohtaan. Reppu lähtee lentoon!
Mieheni sanoi, että hänkin voisi käyttää tuollaista, miehistä versiota, vaikka salireissulla. Oikeasti? Koska näin suuri ihme on tapahtunut, saatan tehdä vielä toisenkin :)) 

                                                                     ****
This is the most colorful bird we have ever seen on board. This bucket bag is Giuseppe Ribaudor's pattern and you can find it here. All fabrics are Finnish design by Marimekko. The bird fabric is called "Kukkuluuruu". All fabrics are quite thick except the bird. I quilted it on the thin felt and now it's stiffer.
I like this pattern a lot. It's handy and easy to carry. I bought metal grommets and the rope from a hardware store. Unfortunately we don't have stores like Jo-ann. 
I didn't mean to make wings for the bird but by accident the colorful stripes look like big wings. Let's hope that the bag won't fly away :)
My husband said that he would like to use that kind of gym bag also but manly version. What? Really? It's such a big miracle that maybe I'll make another one! 





40 kommenttia:

  1. Love your bag and the beautiful Marimekko fabrics.I really can understand that your husband want one too.
    Riktigt läcker väska i underbara tyger och färger.
    Hälsningar från Öland och Gudrun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! This really turned out very nice and I'm sure I will use it :) My husband never want anything I make but this was different :))

      Poista
  2. Hienolta näyttää reppusi! Taas raikas ja moderni fiilis! En innostunut tästä mallista, mutta nyt kun olen nähnyt Elinan ja sinun versiosi, alkaa vähitellen kiinnostaa minuakin. Sirkkojen asennus kuulostaa kyllä vaikealta! (Vaikka omistan mini-alasimen ja kaikkea.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juu, tästä tulikin kiva! En tiedä oliko vika kyseisissä sirkoissa, sillä olen vasaroinut paljon kaikenlaisia neppareita. Saa nyt kuitenkin kelvata :)

      Poista
  3. Kivan värinen! Ja ehdottomasti Miehelle teet oman. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, värit on aikas pirteät! Kyllä se miehelle on oma tehtävä :)

      Poista
  4. Hauska reppu, voisi lentää tännekin!

    VastaaPoista
  5. Kaunis reppu! Uskonpa että se kelpais meilläkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jep, täytyypä alkaa miettimään sitä "miesversiota" :)

      Poista
  6. Kiva ja hauska reppu! Raikas ja moderni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Tuo kangas on tosiaan aika pirtsakka :)

      Poista
  7. On komea reppu, minäkin voisin haluta tuollasen.

    VastaaPoista
  8. Kiva reppu lintuineen. Tarvitisin uuden repun, joten pitänee tutustua ohjeeseen tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä aihe ainakin olisi sinulle ihan sopiva!!!

      Poista
  9. Aivan huippu hieno kassi 😊 Värit on kyllä niin raikkaat ja ihanat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia! Sininen, punainen ja valkoinen, aina tulee raikasta :)

      Poista
  10. Hauska kangas ja oikein persoonallinen lopputulos. Kassi näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
  11. I like your bag, too, and if your husband asks for one, you have to make another one.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! He never ask me to do any quilts for him...so maybe I make another one :)

      Poista
  12. Onpa veikeä ja hauska - taatusti uniikki! Täällä myös kassi tekeillä, mutta virkaten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihan hauska tästä tuli, vaikka suunnittelin siinä tehdessä! Virkattu kassi kuulostaa kivalta :)

      Poista
  13. Kaunis merihenkinen reppu. Ihanan pirteät värit päällä ja sisällä. Hyvin olet onnistunut sirkkojen kanssa, harjoittelin niitä kerran patalappuihin ja pieleen meni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niin, en oikein ymmärrä miksei se laittaminen suju. Ohjeen mukaan tein ja ihan suoraan vasaroin, silti ne ei vaan ole niin kuin pitäisi :)

      Poista
  14. I love this bag and yours is a real eyecatcher with those colorful fabrics! Wonderful!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I really like it too. It's a good pattern and it was nice to make something different for a change :)

      Poista
  15. Aivan ihana reppu ja tuo kangas yliveto. Olet niin taidokkaasti ommellutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kangas on kyllä hauska, kuvina oli kettu ja karhukin mutta lintu oli tähän sopivan kokoinen :)

      Poista
  16. Todella upea ja kauniit kankaat!! Itse olen muuten aina tykänny tosi paljon tuosta Marimekon Muija-kankaasta josta on vuori tehty☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai sen nimi on Muija, hassu nimi! Se on kyllä tosi hyvä ja moneen paikkaan sopiva kuosi!

      Poista
  17. Oi mikä ihana kommentti mieheltä upealle työlle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niinpä... ja erittäin harvinainen! :))

      Poista
  18. Tosi kiva malli, taitaa mennä taas sille loputtoman pitkälle to-do -listalle. Kangasta olen käyttänyt todella oivaltavasti, alkuperäinen hanhimalli näytti aika tylsälle sinun kassisi rinnalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ensin ei ollut mitään ideaa mutta kun näin kankaan, siinä oli! Minunkin to-do lista on ihan loputon mutta parempi niin :)

      Poista
  19. On tosiaan kaunis reppu ja hieno kangasvalinta! Ja näyttää kyllä ihan siltä, kuin olisit suunnitellutkin nuo linnun siivet sivuille:) Nyt ei muuta kuin suunnittelemaan miehelle oma kassi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voi olla, että mies joutuu hetken odottamaan kassiaan, on niin paljon uutta ideaa mielessä. No, kyllä se joskus valmistuu :)

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)