torstaina, syyskuuta 15, 2016

Karuselli

Scroll down for English please!

Tyynysarjani kasvoi taas yhdellä uudella yksilöllä. Tyyli on kokolailla sama kuin parissa edellisessäkin, joten kaikki sopivat yhteen! Malli on Better off threadin. 
Kangasvarastoa joutui kaivelemaan melkoisesti, että löysin mieleiset kankaat. Etenkin keskusta tuotti päänvaivaa, sillä siihen ei tuntunut sopivan mikään. Hassua, vaikka kangasvarasto on kohtuullisen suuri, siltikään mitään sopivaa ei meinaa löytyä. Koko on 58cm x 58cm, eli aika suurihan se on sohvalle.

DSC06987fli1nim (1)
Keskusta sakaroineen on nimeltään New York beauty ja sitä kiertää lentävien hanhien rivistö.
Tämäkin on tehty paper piecingillä, muuten näin ohuiden sakaroiden ja kaarevien hanhien ompelu olisi aika hankalaa!

DSC07016flinim
Tähän työhön olisi voinut hyvin harjoitella vapaata tikkausta mutta en taaskaan uskaltanut. Tikkasin vain kaikki kuvioiden reunat ja ympyrän reunoille muutaman tikkauskerroksen. Toisaalta tykkään, että se ei ole ihan täynnä tikkiä, vaan jää sileitäkin kohtia.

DSC06863
Ympyrä koostuu neljästä palasta. Tässä näyttää kuin ne olisivat ommeltu yhteen mutta irrallaan ne vielä ovat. Jokaiseen palaan ompelin ensin keskustan ja kulmapalan, sitten ne ommeltiin yhteen. Taakse laitoin reunasta reunaan vetoketjun, jotta sisätyyny on helppo laittaa sisään.
Tyynyjen ryhmäkuva on tulossa jossain vaiheessa, ehkä sitten uuden kodin sohvalta.

                                                                          ****

My pillow collection grew once again with another member. The style is quite similar than the other ones I have made. Paper piecing pattern is by Better off thread.
I had to dig my fabric stach quite a lot to find right fabrics. Especially the middle caused trouble since  nothing seemed to fit. The size is 58cm x 58cm. Well, it's quite big to go on to the couch.
The middle pattern is called New York beauty and it's surrounded by flying geese.
The circle consists of four parts. In the last picture the middle parts and the corners are still missing.
I used very long zipper because I wanted it to be easy to use.
One day I will show you a group picture of my pillows. Maybe on the couch of our new home.

47 kommenttia:

  1. Upea tyynykokoelma kyllä sinulla. Tämäkin uusin tulokas on niin raikas ja taitavasti ommeltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun koti on täytetty tyynyillä, siirryn mökille, lasten koteihin.... :)

      Poista
  2. Oi hyvät hyssykät,niin kaunis että ei voi kuin ihastella sekä ihmetellä!

    VastaaPoista
  3. Ja taas yksi ihana tyyny. Odottelen yhteiskuvaa! :)

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis malli tässä tyynyssä, pidän kovasti! Tässä on aika paljon eri sävyjäkin mutta niin Saijamaisen harmonisesti olet ne saanut taas aseteltua ettei mikän pomppaa liikaa esiin tai jätä muita varjoonsa! Onpa tyynyllä kokoa, mun miehen mieleen olis varmaan tuollainen isompi tyyny :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! On tosiaan paljon värejä ja sävyjä, sellainen sateenkaari! Iso tyyny sopii hyvin pienten joukkoon :)

      Poista
  5. Ihana ja niin kaunis tyyny! Ja kuinka saatkaan nuo monet sävyt sulautumaan niin hyvin yhteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Hyvästä kangasvarastosta oli taas hyötyä, kun tarpeeksi kauan etsii, sopivat löytyy :)

      Poista
  6. Kaunis! Tätä karuselliä on kiva katella, kun se ei vilistä silmissä. Rauhallinen karuselli, vähän niin kuin Linnanmäen Maailmanpyörä.Pyörii hitaasti ja nautiskellen. Kauniit värit olet tähän taas valinnut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Maailmanpyörä tuli minullekkin mieleen, se oli toinen nimivaihtoehto. Tälläinen hidas vauhtinen sopii minulle, ei ala huimaamaan :)

      Poista
  7. The new pillow looks good on all the pictures!
    KATRIN W.

    VastaaPoista
  8. Aivan saijamaisen upea! Tyylikäs ja kaunis.

    VastaaPoista
  9. This is such an adorable pillow! Fantastic!

    VastaaPoista
  10. Tyyny on tosi kaunis ja oikeaa värien harmoniaa, kaikki värit sopii taas niin hyvin yhteen!! Tykkään☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon on värejä mutta kummasti ne vaan sopii :)

      Poista
  11. This is sooo cute ♥

    summerdaisycottage.blogspot.com

    VastaaPoista
  12. Jännän näköinen tuo kuvio! Tosi kiva tyyny ja loistavat väri valinnat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Niinpä, ei mikään ihan perusmallityyny :)

      Poista
  13. Nyt on kyllä ollut näperreltävää. Hyvät värit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No pikkusen on ollut joo....mutta näpertely on mukavaa! Kiitokset:)

      Poista
  14. Tosi hauska kuvio. Hienosti tehty.

    VastaaPoista
  15. Kyllä kannattaa kerätä hyvä kangasvarasto kun sieltä sitten syntyy näin silmiähiveleviä töitä! Ei voi muuta kuin huokailla taas, kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on se vaan mukavaa kun on 'kolleegoita', jotka ymmärtävät kangasostosten päälle:))

      Poista
  16. Wonderfull!!
    You made a great job!!
    Yours
    Julia

    VastaaPoista
  17. Upea yksilö:) Malli antaa tosiaan mahdollisuuden käyttää vaikka kaikkia väriympyrän värejä. Mutta että miten kokonaisuudesta saa näin kauniin ja tasapainoisen, tarvitaan tarkkaa suunnittelutyötä ja värisilmää, jota sinulta kyllä löytyy:) Ihana nähdä tyynykokoelma kokonaisuudessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!!! Malli muuntuu tosiaan aika moneksi, myös tummalla taustalla voisi olla hieno. Taas on tulollaan uusi yksilö tyynykokoelmaan :)

      Poista
  18. Hienosti tehty tyyny. Hurjasti ollut työtä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Paljon meni aikaa värien miettimiseen, sitten se alkoi sujua!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)