tiistaina, marraskuuta 01, 2016

Korento

Scroll down for English please!

DSC07747nimfl
Kun näin mallin tästä korennosta, se kiilasi heti "must do" listan kärkeen. Siinä se nyt on valmiina odottamassa joulupakettiin pääsyä. Se on lahja vanhemmilleni, eikä mikään yllätyslahja taaskaan, sillä äitini on ahkerista ahkerin blogini lukija. Ohje löytyi Flying Parrot Quiltsilta. Värit taitaa olla enemmän omia suosikkejani mutta uskoisin, että ne on heillekkin mieleen.

DSC07753nimfli
Malleja oli kolmea eri kokoa ja tämä oli niistä suurin 18". Sisälle meni sopivasti noin 40cm tyyny. Tein ylä- ja alasiivet samoilla väreillä, vaikka ne olisi olleet varmaan kivat erilaisinakin. 

DSC07750Flinim
Tikkaukset tein vain taustaan ja korento-osan jätin kokonaan tikkaamatta. 

QA0A7783
Tällainenkin kangas on joskus tullut hankittua ja sehän sopi taustaksi paremmin kuin hyvin. Vetoketjun olisi voinut toki ommella siististi piiloon mutta tällä kertaa se on näkyvissä.

Malli on paper piecingiä, jossa on monta osaa. Palasten yhdistelyssä saa olla tarkkana, jotta kaikki osuu kohdalleen. 
Tästä tuli kyllä yksi kauneimmista tekemistäni tyynyistä. Korennot ovat vaan niin ihania!!!
                                                                                   
                                                                              ****
When I saw the pattern of this dragonfly I put it to the top of my "must do" list. Now it's ready and waiting for Christmas. The pillow will be a Christmas precent for my parents. Well, it will not be a big surprise because my mother reads my blog.
I bought the pattern from Flying Parrot Quilts. This block is 18" and it's the biggest one of the three patterns .
I quilted only the background and the dragonfly looks good without quilting. I found this backing fabric from my stash and I think it's the perfect match. 
This is one of the prettiest pillows I have made. Dragonflies are just so beautiful!!!
Linking up to Finish it up Friday.

QA0A7793nimfli

68 kommenttia:

  1. Your pillow is gorgeous! The colours you used to make the wings are just perfect!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I'm really pleased how it turned out :)

      Poista
  2. Wow! So beautiful!!! I like this technique!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you!! Paper piecing is one of my favorite techniques too :)

      Poista
  3. Totta, tyyny on todella kaunis! Upeat, niin rauhalliset värit myös sointuvat hyvin yhteen. Mukavaa keskiviikkoa sinne, saa nähdä saadaanko lumipeite tänne etelään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni. Väritys onnistui todellakin hyvin! Näkyy olevan lunta maassa, ei paljon mutta heti on valoisampaa.

      Poista
  4. Aivan huikea! Kauniit värit ja korennon herkkyys tulee hienosti esille. Malli menee to-do-listalle, joka on kyllä taas venynyt, kun ei kovin paljon nyt ehdi ommella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tekemättömien töiden lista se tosiaan vaan venyy mutta hyvä mukava niin :)

      Poista
  5. Great colours, great pattern, I love it! Thanks for sharing.

    VastaaPoista
  6. Tämä on varmastikin maailman kaunein tyyny! Värivalinnat ovat huikeat, ei voi kuin huokailla ihastuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Heh..maailman kaunein... :)) no tykkään siitä kovasti itsekkin ja ehkä teen joskus tämän mallin itsellekkin.

      Poista
  7. Hei Saija! Tama on todella upea! Sudenkorennot ovat ihania ja nain tehtyna todella vaikuttava! Onnekas loyto tausta kankaaksi. Tassa sen nakee etta kaikki kangas hankinnat ovat tarpeen ja jonain paivana loytavat sen taydellisen paikan. Tykkaan kun vetskari tekee 'raidan'. x Teje

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Teje! Näin juuri perustelen kangashankintoja...tarpeen jonain päivänä...ja nythän se tuli taas todistettua! :)

      Poista
  8. Oi, mitkä värit. Kimaltelee kuin oikeat korennot kesäisin.

    VastaaPoista
  9. Super ! Очень красиво и аккуратно исполнено !!!

    VastaaPoista
  10. Ihana sudenkorento! Kauniit värit. Tosi mielenkiintoinen tuo sudenkorennon pää ja etujalat. Hyvä kangas tyynyn toisella puolella. Tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirja! Tämä oli kiva työ suunnitella ja toteuttaa :)

      Poista
  11. Kaunis ja ihana tyyny. Sinun kaikki työsi ovat niin upeita, että minulta loppuu jo adjektiivit voidakseni kuvailla niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti. Omasta mielestä kaikki ei onnistu niin hienosti mutta tämä kyllä on minustakin oikein kaunis!

      Poista
  12. What a beautiful dragonfly, I can understand why you had to make it. And I agree the backing fabric is simply perfect for the cushion.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I'm happy I found this backing fabric. It's souvenir from Danmark :)

      Poista
  13. Ihana taas, olet sinä aikamoinen virtuoosi tilkkuilussa, ei voi kun ihastella ja taas ihastellla!!
    Kauniin lahjan vanhempasi saavat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Äiti ehtikin jo laittamaan viestiä, että mieleinen on :)

      Poista
  14. Siellä ollaankin lahjaompelussa jo hyvällä mallilla :). Aivan ihanan lahjan vanhempasi saavat, en ihmettele yhtään että itsekin tekee mieli tuollaista samanlaista, niin kaunis ja herkkä se on. Sudenkorennot tosiaan taitavat olla suuri suosikkisi, sellainen kun lentelee nimessäsikin aina noissa valokuvissa ;).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Ainakin yksi lahja on jo mietittynä, onneksi. Kyllä, tykkään todellakin sudenkorennoista, ne kuuluvat eläinmaailman top viiteen :)

      Poista
  15. Mitähän tässä nyt sanoisi........hmm. Kun kaikenlaiset adekjtiivit kaunis-sanalle olen tainnut jo käyttää kommetoidessani töitäsi, ehkä sana lumoava on vielä käyttämättä:) No, sanotaan se:)
    Joskus olen pyytänyt Marlelta edes pientä palaa kekseliäisyydestään, sinulta voisin pyytää vähän värisilmää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista kommentista :) Sinun värisilmäsi on oikein hyvä, välillä räväkkää ja välillä harmonista, tykkään!

      Poista
  16. Det var den vackraste kudde jag sett. Vilka färger, mönster och tyger.
    Du imponerar varje gång med dina alster.
    Hälsningar Gudrun

    VastaaPoista
  17. Upea! Varmasti lahjansaajat ovat tyytyväisiä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Varmasti ovat. Äitini käsityöihmisenä ymmärtää siihen käytetyn ajan ja vaivan :)

      Poista
  18. Upea ♡ Nuo siivet on aivan täydelliset ♡

    Mulla on sulle blogissa tunnustus. Tuu kurkkaan =)

    VastaaPoista
  19. Upea ♡ Nuo siivet on aivan täydelliset ♡

    Mulla on sulle blogissa tunnustus. Tuu kurkkaan =)

    VastaaPoista
  20. So beautiful! You used the perfect colors to represent the dragonfly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I'm very pleased with these colors :)

      Poista
  21. Tässä isolla ruudulla vielä upeampi kuin instassa! Täydelliset kangasvalinnat taustaa myöten! Olen ihan iloinen tuosta taustakankaasta, että varastoistasi löytyikin täydellinen kangas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Instan kuvat on niin mahdottoman pieniä...Minäkin iloitsen tuosta taustasta, onneksi muistin ja löysin sen :)

      Poista
  22. Niin kaunis sudenkorento! Upea lahja!

    VastaaPoista
  23. Tyylikäs ja taattua Saijaa!
    Oli muuten kiva se hämyn kuvakin.

    VastaaPoista
  24. Niin kaunis tyyny! Ja tuo sinun värien käyttö on vaan niin ihailtavaa.

    VastaaPoista
  25. Vau kuinka kaunis! Todella kyllä ihailen sun ompelutaitoja <3 Sulle olis tunnustus blogissa http://unelmallinen.blogspot.fi/2016/11/makeaa-violettia-ja-blogger-recognition.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!!! Käynpä kurkkaamassa haastetta :)

      Poista
  26. Huikaisevan kaunis! Värivalinnat osuneet jälleen ihan nappiin ja kokonaisuus ihanan raikas ja selkeä. Äitisi ehtii ennen joulua käydä täällä monta kertaa ihastelemassa ja tutustumassa upeaan lahjaansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Äiti käy usein ja selailee vanhojakin töitä, sekä mainostaa kaikille tuttavilleen :))

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)