lauantaina, maaliskuuta 24, 2018

Ympyröitä ja raitoja

Scroll down for English please.


DSC03517Koska sohvaamme piristää uusi edellisen postauksen värikäs tilkkutyö, ajattelin tehdä sille kaveriksi pari uutta hillittyä tyynyä. Tällä kertaa en tehnytkään niitä tilkkutöinä, vaan kokeilin uuden koneeni koristeompeleita. Tyynyistä tuli mielestäni varsin kivat, pienellä vaivalla ja nopeasti.

DSC03521

DSC03507
Musta tyyny on tehty ympyräohjaimen avulla ja valkoinen ihan normaalisti suoraan ommellen. Osan ompeleista suunnittelin itse koneessa olevan Stitch Creatorin avulla. Osa on erikoisleveitä ompeleita ja loput koneen valmiita kirjontakuvioita. Kaikkia halusin kokeilla.
Ompelulanka valikoimani ei ole kovin suuri, enkä erityisemmin välitä kovin kiiltävistä kirjontalangoista, joten valkoisen tyynyn tein ihan tavallisella ompelulangalla. Siihen tuli ihan just tarpeeksi voimakas kuvio, se ei hyppää sieltä liiaksi esiin. Mustaan käytin hieman tavallista vahvempaa valkoista lankaa, mikä oli hyvä valinta siihen.

                                                                                                      Yhteistyössä Pfaff

Tässä tuo ympyränompeluohjain, jonka avulla näitä ympyröitä saa tehtyä. Nasta laitetaan kankaan läpi ympyrän keskipisteeseen ja kiinnitetään sitten tuohon metalliosaan. Asteikosta voi säädellä säteen pituutta, sitten vain pyöritellään kangasta ja ommellaan. Uloimman ympyrän alku- ja loppupään kohtaan tuli pienehkö hammas, kun seurasin sivusilmällä telkkaria. Taisin siinä sitten hieman kangasta liikuttaa mutta riittävän hyvä lopputulos silti. Paininjalkana käytin erikoiskoristelujalkaa, sillä siinä on hyvä näkyväisyys ja tuo pieni väkänen oli hyvä apu pitämään ommelriviä suorassa.
Kankaat on paksuhkoa ryhdikästä puuvillakangasta. Suunnittelin ensin käyttäväni pellavaa mutta en löytänyt mieleistä. Mustan tyynyn taakse silitin tukikankaan mutta valkoinen ei sitä tarvinnut.

DSC03536 (2)


DSC03531
Musta tyyny kaipasi jotan lisää, joten tein nuo tupsut. Nehän oli super helpot. Kieputin tilkkuviivaimen ympärille virkkauslakaa, irrotin ja sidoin kiinni tupsuksi. Saas nähdä kuinka ne käytössä pysyy paikallaan. Samaa lankaa löytyy myös valkoisena, joten ehkä teen siihenkin tupsut.

DSC03505
Olipa mukava tehdä välillä jotain muuta kuin tilkkuilua ja hyödyntää koneessa olevia hienouksia.
Pari näyttää sohvalla varsin tyylikkäältä ja sopii myös pääsiäiseen!

                                                                          ****
For a change I wanted to make something else than quilting. These two pillows are a good match with my latest colorful quilt. My new sewing machine has many different decorative stitches. I wanted to try them and also a circular attachment.
I used thickish black and white cotton fabric. My intention was to use flax but I didn't find anything suitable. The black thread is normal sewing thread but the white one is little thicker.
I made those tassels myself by wrapping the yarn around the ruler. They are a quite nice detail.
The pillows turned out stylish and they were really easy and fast to make.





45 kommenttia:

  1. Kyllä onkin tyylikkäät! Minulla on tuo sama ympyräohjain. Tosi kätevä. Välillä on kiva tehdä jotain tilkkuilusta poikkeavaa, vaikka vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin onkin, ehkä kesäksi pyöräytän jonkin vaatteen :)

      Poista
  2. Ootpa tehnyt tosi tyylikkäät tyynyt! ❤Tuo ympyräohjain on kyl hauska. En oo itse sillä tehnytkään vielä kuin vain alikeompelujuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Alikeompelua oliskin sillä kiva kokeilla!

      Poista
  3. Ihanat, ja nuo hapsut kruunaa kaiken! :) Tosi kivat tyynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minustakin tupsut on piste iin päälle :)

      Poista
  4. Tyylikkäät tyynyt ja mustassa tyynyssä tupsut kruunaavat kokonaisuuden. Pitäisi omasta koneesta ottaa myös monipuolisemmin lisälaitteita käyttöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos !Harmillisesti erilaiset jalat ja vempaimet tahtovat jäädä käyttämättä, vaikka niillä saisi kaikkea kivaa tehtyä.

      Poista
  5. Tyylikästä........... kuten aina;)

    VastaaPoista
  6. Tyylikkäitä tyynyjä. Meistä harva uskaltaa käyttää koneen apuvälineitä, vaikka ne kuuluisivat tarvikevalikoimaan. Minä en ole milloinkaan keskittynyt yhteen käsityöalueeseen, mutta kaikkein rakkain on kyllä vaateompelu, jota olen harrastanut 15-vuotiaasta lähtien. Hyvää pääsiäistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla on nyt oikea apuväline inspis. Kaikkea käsityön saralta on tullut tehtyä ja kokeiltua mutta tällä hetkellä mielen valtaa vaan nuo tilkut :))

      Poista
  7. Ympyräohjain on hauska värkki. Mulla sen kanssa leikkiminen karkasi käsistä ja syntyi blokkeja kokonaiseen peittoon :D. Tyylikkäät tyynyt ovat kaunis lisäys tyynykokoelmaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hauska! Mietin myös tuota peittovaihtoehtoa mutta nyt ei löytynyt sopivia kankaita ja lankoja. Ehkä sen vielä tulevaisuudessa toteutan!

      Poista
  8. Hienoa jälkeä! Koristeompeleet toimivat hyvin sekä suorina että ympyränä. Pakko kysyä, onko tuo "se" ympyräohjain, vai jouduitko hankkimaan uuteen koneeseesi uuden?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se on se. Kiva kun se sopii näihin uusiinkin konemalleihin :)

      Poista
  9. Vilka vackra kuddar du sytt! Mycket stilfulla. Var det svårt att få mönstret att gå jämt upp på den runda kudden?Eller kunde du ställa in det med verktyget du visar?(Hoppas du förstår min svenska:-)). Hälsningar Gudrun

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack. Nej, det var inte svårt. Detta verktyg är mycket bra. Bara den min sista raden är inte så bra, eftersom jag tittade på telly samtidigt :)

      Poista
  10. Beautiful stylish pillows. You really enjoyed the help - ruler circular stitch attachment. Saija, thank you for your nice comments on my blog.
    I send greetings from Bohemia. Marie

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Marie! Yes, this was really fun project, I liked it a lot :) Greetings from Helsinki!

      Poista
  11. Such fun pillows! I love all of the different stitches!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I’m very surprised how pretty they turned out:)

      Poista
  12. Decorative stitches can be so useful, and they look really good as a circle.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! They really are and for sure I'm going to use them again :)

      Poista
  13. Vau, niin hyvännäköiset ja noinkin helposti! Kyllä kannatti kokeilla koneen hienoja ominaisuuksia!

    VastaaPoista
  14. Yksinkertaisen kaunista! Itsekin haaveilen ympyräohjaimesta. Noita koristeompeleita on niin kiva ajella. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niitä on todellakin kiva ajella, suoraan ja ympyrään :)

      Poista
  15. Tosi kivan näköiset tyynyt! Ja arvaa vaan, helpottaako täällä ompelukonekuume yhtään, kun koristeompeleet on yksi niistä uudesta koneesta haaveilemisen syistä... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Juu, ymmärrän hyvin, tuo ompelukonekuume on niin tuttua :))

      Poista
  16. Those pillows are wonderful - they look very noble! What a perfect finish!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I´m sure this is not my last decorative stitch project :)

      Poista
  17. Raikkaat ja tyylikkäät! Hienosti käytetty ompelukoneen koristeompeleita. Niitä tulee harvemmin hyödynnettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin se on, kaikkea kivaa ompelukoneesta löytyy, jota ei aina muistakkaan :)

      Poista
  18. Todella tyylikkäät tyynyt!
    Minullakin on tuo ympyräohjain ja olen sillä tehnyt yhden laukun koristelun, pitäisi kokeilla taas sitäkin käyttää, kiva laite:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laukkuun nämä kuviot sopivatkin tosi hyvin! Kiva idea :)

      Poista
  19. Voi kuinka kauniit ja tyylikkäät tyynyt teit koristeompeleilla!
    Loistava idea ja hienosti toteutettu.

    VastaaPoista
  20. Oi miten kauniit tyynyt, aivan upeat♥ Olet kyllä taitava!

    VastaaPoista
  21. On kyllä tyylikkäät tyynyt! Koneessasi onkin upeita koristeompeleita ja tuo ympyräohjain on kyllä kätevä peli. Pitäisiköhän se itsekin kaivaa laatikosta pitkästä aikaa esille 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä tuli yllättävän kivat. Mukava oli kokeilla tätäkin hommaa tämä uuden koneen myötä!

      Poista
  22. Oi että, miten tyylikkäät tyynyt! Kerrassaan mahtava idea erilaisten koristeompeleiden ja lisätarvikkeiden kokeiluun. Siitä tulikin mieleen..Minun uusimman ompelukoneen mukana taisi tulla tuo ympyräohjain. Että sitähän on kyllä pakko päästä kokeilemaan kerta sillä noin kaunista jälkeä saa aikaiseksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Ne ehdottomasti kannattaa kokeilla, lisätarvikkeet tuppaa jäämään hyödyntämättä!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)