torstaina, maaliskuuta 21, 2019

Lämmintä ja kylmää


Scroll down for English please.

Keväällä tulee mahdoton into siivota ja päästä kaikesta turhasta tavarasta eroon. Vaikka tein jonkin sortin siivouksen jouluksi, en kuitenkaan käynyt kaappeja läpi. Ajattelinkin tehdä tilkkulaatikoihin uudelleenjärjestelyn ja poistaa sieltä kaikki kankaat, jotka eivät miellytä eli ovat siis rumia. Mistä mahtaa rumat kankaat sinne päätyä, en ymmärrä, sillä hankin vain kauniita.
Opiston torstaikurssilla yksi aiheista oli kaitaleet ja se innosti tähän työhön.
Palani ovat hyvin eri muotoisia ja aika pieniä. Ensin leikkelin eri levyisiä kaitaleita, vähintään  5" pituisia. Ompelin niitä väreittäin toisiinsa ja leikkasin lopuksi 4 1/2" levyisiksi blokeiksi. Alkuun blokit olivat pitempiä mutta aloin tekemään myös lyhyempiä, jotta väreillä voisi pelata paremmin.

Warm & Cold
Ladoin niitä suunnitteluseinälle ja tässä on idea mihin päädyin: ylös pinkkejä ja alas sinistä. Näyttää aika kivalta. Nyt leikkaan lisää paloja ja tarkoitus on häivyttää värejä keskustaan päin. Malli muodostuu tässä samalla kun ompelen.

QA0A4473
Säilytän tilkut näissä laatikoissa jokseenkin väreittäin. Pinkkien joukossa on violetit, sillä niitä on vähän. Oranssit ja keltaiset samassa, siniset ja mustat omassaan, valkoiset ja harmaat samassa isossa laatikossa. Lisäksi epämääräisten laatikko, jotka ovat kirjavia, eivätkä varsinaisesti mitään tiettyä väriä. Tässä on suurin osa kankaista, ehkä joitain pikku jemmoja löytyy jostain.
Tavoite on saada kaikki mahtumaan noihin pahvisiin laatikoihin. Jos teen vielä toisen peiton ja pienen karsinnan, ollaan aika hyvällä mallilla ja kaapissa väljyyttä.
Tästä on hyvä jatkaa.  Mukavaa tulevaa viikonloppua!

                                                                         ***
Every spring I want to organize my sewing room. I have too many boxes scraps and it's time to make a scrap quilt(or two) of pretty ones and get rid of ugly ones. Here is what I have been making. Those blocks are 4 1/2" wide and length varies.
I laid blocks on the design wall and ended up for this idea. Pinks on top and blues on the bottom.
Here are my scrap boxes. I try keep them in color. Some colors are in the same box like pink and purple, orange and yellow because for some reason I don't have many of those scraps.
This is so fun to sew and at the same time clean the sewing room.
Have a nice weekend!

30 kommenttia:

  1. Ei vitsit että on lupaavan näköinen alku työlläsi! Yksinkertainen on kaunista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Ihan lupaavalta näyttää ja mukava on suunnitellakkin :)

      Poista
  2. Hallo Saija!
    Wieder einmal bewundere ich Deine Farbauswahl für diesen Quilt. Das wird ein wunderschöner Farbverlauf. Bin sehr gespannt, wenn Du mit dem Quilt fertig bist. Bin immer ganz begeistert von Deinen Arbeiten.
    Ganz herzliche Grüße, die Bildersammlerin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielen herzlichen Dank! Ich mag diese Farben sehr und es ist schön zu nähen :)

      Poista
  3. Hieno tapa hävittää tilkkujen jämiä. Itse pitäisi kehitellä jotain vastaavaa. Minunkin kankaat ovat värien mukaan lajiteltuina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on joskus jämät olleet kaikki samassa kasassa ja sekös on ollut hankalaa. Näin niitä on edes hieman helpompi hallita :)

      Poista
  4. Oletpas keksinyt kivan kohteen jämätilkuille, hyvältä näyttää!!
    Väreittäin laatikoissa on omatkin kankaiden jämäpalat. Jotkut leikkaavat ne heti sopiviksi suikaleiksi tai neliöiksi, sekin olisi varmaan hyvä idea;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Valmiiksi leikkaaminen olisi hyvä vaihtoehto mutta mietin, että leikkaisinko kuitenkaan sopivia suikaleita.

      Poista
  5. Hieno idea! Tilkkupinnasta tulee hieno! Minullakin on silppujen järjestely käynnissä ja niille sopivan säilytysratkaisun kehittely menossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, alku on lupaava. Silput on niin hyvää materiaalia, että eihän niitä voi poiskaan heittää mutta kunhan pysyvät määrällisesti kurissa :)

      Poista
  6. Wau, tämä näyttää tosi hyvältä! Mielenkiinnolla jään odottamaan lopputulosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla. Ei muuta kuin palojen leikkuuseen :)

      Poista
  7. Kaunista tulee. Mulle on kertynyt nyt 1 pussillinen silppuja. Kun ope käskee tekemään silpuista, olen ns. kädetön. Marlelle ja Lealle ovat menneet aiempien vuosien silput. Niitä sitten kivasti putkahtelee heidän töihinsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että palat tulevat käyttöön. Minäkin laitan joutavat kiertämään. Toisten palat on aarteita.

      Poista
  8. Aikamoinen laatikosto sinullakin noita tilkkuja on. Jännittävää seurata, minkälainen peitto tuosta tulee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla aika moinen kasa kaikilla tilkkuilijoilla :)

      Poista
  9. Hieno peitto tulossa jämäpaloista, näyttää jännältä! Kyllä noista jämistä syntyy kaikenlaista kivaa:)
    Pitäisi itsekin tehdä tilkkujen siivousurakka ja laittaa kaikki värettäin laatikoihin, ehkä kesällä sitten sitä hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tästä jo hieman edennyt ja ihan kiva tulee. Siniset kankaat ainakin hupeni kiitettävästi :)

      Poista
  10. Mistä se johtuukin että omat vanhat tilkut eivät inspiroi oikein mihinkään :) Upea työ tulossa ja tuohon saa todella upotettua paljon jämätilkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia. Omia tilkkuja on katsellut niin pitkään, että ne kyllästyttää. Pitäisi tehdä vähän vaihtokauppaa kavereiden kesken :)

      Poista
  11. a great idea with recycling tissue residue

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)