torstaina, joulukuuta 03, 2020

Ikivihreä kuusi * Evergreen Tree Quilt



Scroll down for English please.


Olen muutamana jouluna tehnyt kuusiaiheisen tyynyn ja sellainen syntyi täksikin jouluksi. Käytin kuuseen pääasiassa paloja tilkkulaatikosta. Tein siitä paper piecing kaavat ja ne löytyvät Etsystä. Tyynyn koko on   n. 45cm x 45cm eli tuumissa 18" x 18".
Käytin samoja värejä kuin viime vuoden tyynyssä, niin ne ovat nyt kiva pari. 

Kivoimmista kankaista säilytän pienimmätkin palat ja ne tulevat käytetyksi tässä. Malli on aika nopea tehdä, joten hyvin se kerkisi valmistua jouluksi.
Tikkasin ruudukkoa ja taustan saumat jäivät sopivasti tikkauksen alle. Kuusiosaan en halunnut tikkausta ollenkaan. Suunnittelin kirjovani lumihiutaleita taustaan ja kirjoinkin kokeeksi pari mutta visioni ei sitten käytännössä kohdannutkaan.  

Tausta tuli ihan vahingossa samalla vihreällä kankaalla kuin viime vuonnakin. Vetskarin ompelen melkein aina näin, ihan hyvä ja nopea tehdä.

Tämä valmis tyyny on kaksi tuumaa kapeampi kuin ohjeessa. Olin jo ehtinyt ommella nämä palaset, kun päätinkin lisätä ylös ja alas kaitaleet. En viitsinyt enää ommella uusia paloja, kun joitain kankaita ei ollut enempää. Ohjeen halusin kuitenkin olevan ihan neliö.

Kiva kun kerkesin kuitenkin tekemään perinteisen joulutyynyn, vaikka ensin ajattelin, että tulee välivuosi.
Joukoristeita ei juurikaan ole vielä kaivettu esille mutta viikonloppuna sitten.

                                                                       ****
For few Christmases now, I have made a Christmas tree pillow. This year's pillow is mainly made of scraps. I made a paper piecing pattern out of it and you can find it on Etsy. The pillow is 45cm x 45cm or 18" x 18".  I used the same colors as for the last year's one so now they make a nice pair.
I save even the smallest pieces of my favorite fabrics so I can use them for projects like this. The pattern is quick to make so you can get it done by Christmas.
I quilted squares and that helped hide the background's seams. I didn't want any quilting on the tree. My plan was to embroider some snow flakes on the background and I tried out few but they didn't really match my vision.
I accidentally used the same green fabric for the backing as in the last year's pillow. I almost always sew the zipper like this because it is easy and convenient. 
This ready made pillow is two inches narrower than the pattern because I had already sewn these tree parts when I decided to add a strip to the top and bottom. I didn't want to start new ones because I already used some nice scraps. However, the pattern is square.
I'm glad that I ended up having time to make a Christmas pillow because I thought that I'd have to skip this year. I haven't taken out my Christmas decorations and other pillows yet but hopefully this weekend!



30 kommenttia:

  1. Kaikki kapeista kaitaleista tekemäsi paper piecing työt ovat todella herkullisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen tainnut jäädä vähän jumiin näihin kaitaleisiin :)

      Poista
  2. Nämä joulutyynysi on aina niin kovin ihastuttavia:) Tämäkin on tosi kaunis.

    VastaaPoista
  3. Beautiful pillow again. I will always find inspiration in you. Marie

    VastaaPoista
  4. Kiva, taas uudenmallinen tilkkutyöpuu. Oikein viehättävä tyyny.

    VastaaPoista
  5. Sopivasti taas kaikki värit tyynyssä, eikä liian jouluinen💚❤️, itse laitan vetoketjun päälle "läpän" niin ei poskessa ole lukon kuva ku herää päikkäriltä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se läppä olisi hyvä ja viimeistelty, eikä edes vaivalloinen mutta jotenkin iskee laiskuus vetoketjun kohdalla :)

      Poista
  6. Kiva kuusimalli! Miten mones kuusityyny tämä jo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olisko seitsemäs tai kahdeksas...kun otan kaikki esille, tulee tarkka luku :)

      Poista
  7. Oi, perinne jatkuu! Ihanan värikäs kuusi. :)

    VastaaPoista
  8. Perinteet jatkukoon, kun valmistuu näin kaunista. Valkoinen pohja nostaa kuvion kauniisti esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä se jatkuu ainakin toistaisksi. Tausta on todellisuudessa vaalean harmaa, vaikkakin kuvassa näyttää kovin valkoiselta :)

      Poista
  9. Minä vähän odottelinkin, tuleeko sinulta kuusityynyä tälle joululle. Ihana on taas! Sopivat varmaan kaikki samalle sohvalle kivasti, kun teema yhdistää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Olen tyytyväinen, että sain sen tehtyä, eikä tullut välivuotta ::)

      Poista
  10. Hieno perinne! Sinulla on jo komea kuusikko sohvalla. Kelpo malli! Saa käytettyä niitä kallisarvoisia pikku jämiä ja tulevat arvokkaalle paikalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Jossain vaiheessa on pidettävä harvennus mutta vielä mahtuu joukkoon muutama yksilö :)

      Poista
  11. Niin kaunis kuusityyny! Raikas ja komia.
    Samoin minä teen läpän vetskarille, että on hiukan piilossa, mutta olen myös joskus tehnyt näinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eihän se läppä iso homma olisi, pitää kokeilla ens kerralla :)

      Poista
  12. Kaunis! Mulla on ollut ajatuksissa kuusityyny, mutta en kyllä millään ehdi täksi jouluksi.. :)

    VastaaPoista
  13. Dear Saija, good health and satisfaction until the new year 2021. I look forward to your new products. Marie

    VastaaPoista
  14. Mahtoikohan äskeinen kommentointi onnistua?
    "kiitos kommentistasi" -tekstin lisäks näytti samaan aikaan särkynyttä Bloggerin logoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaaha, katosi siis varsinainen kommenttini, kun äskeinen meni läpi...

      Poista
  15. Jotain tähän suuntaan alunperin kirjoitin:
    Upea!
    Samalla mallilla (isompana?) voisi toteuttaa adventtikalenteriseinävaatteen, lenkit pakettien kiinnitystä varten lisättyinä. Pupunen toivoi tänä vuonna suklaakalenterin sijasta omatekoista joulukalenteria (ei saanut), ehkä jo hänen lapsilleen ehtisin tehdä. Tällä mallilla saisi kauniin ja ajattoman tyylikkään kalenterin!

    VastaaPoista
  16. Saapa nähdä kuinka monta vastausta lopulta tulee näkyviin, ei toimi kunnolla tämä vastaaminenkaan... Hyvä idea tuo kalenteri, voisin toteuttaa jos tulee joku pikkuinen avaaja :)

    VastaaPoista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)