maanantaina, toukokuuta 29, 2023

Kelimi peitto

 

Scroll down for English please.


Tervehdys pitkästä aikaa! En ole lopettanut blogin kirjoittamista mutta nyt on tullut aikas pitkä paussi edellisestä postauksesta. Olen kuitenkin ommellut mutta tahti on hieman hidastunut, kun on ollut paljon muuta aktiviteettiä.
Tämä työ on ollut valmis jo tosi pitkään. Sain jossain vaiheessa tämän Katarina Rocellan Kelimi ohjeen ja koska se oli kiva, niin päätinpä sitten tehdä sen. Lisäsin reunoihin pari extra kierrosta, joten tuli vähän lisää kokoa (197cm x 211cm). 
Kankaat eivät ole minun tyypillistä väriskaalaa mutta vaihteeksi oli mukava kokeilla tämmöistä yhdistelmää. Tykkään kyllä kovasti lopputuloksesta. Tikkaus Soilen käsialaa Töölön tilkkupajasta.

Kuvausavustajan homma on raskasta ja se vaatii kunnon levon, tosin voi joutua salakuvatuksi :))
Tässä näkyy lainehtivat tikkaukset hyvin. 

Tässä työ alkutekijöissään. Värien suunnittelu tapahtui poikkeuksellisesti työn edetessä. 
Elmo on kultainen, kun se osaa kiertää palat hienosti. Jos ovikello soi, niin silloin kyllä mennään suorinta reittiä ovelle ja palat saa kyytiä.

Yli puolet riveistä on tässä vaiheessa ommeltu yhteen ja alkaa jo näkemään miltä palat koottuna näyttää.

Tausta on kuvassa aika levottoman näköinen mutta oikeasti se on ihan ok. Kaapissa oleva taustakangas oli hiukan liian pieni, joten ompelin lisäksi tuollaisen ison blokin.
Olen ommellut työ taakse ripustuskujan, sillä työ on menossa esille Tilkkumessuille Mäntyharjulle.
Messut on tänä vuonna 30.6-1.7 ja tuon linkin takana lisää tapahtumasta. Muutama muukin työ on sinne lähdössä. Viime vuonna tapahtuma oli oikein kiva ja tein sieltä hyviä kangaslöytöjä ym.
Kevät on vaihtumassa kesäksi mutta vielä on ihania kevätkukkia kuvattavaksi. 
                   
                                                                              ****

Hi everyone! It has been a long time since I wrote a blog post. I haven't stop blogging though.
I have been sewing but not as much as usual. 
This quilt was finished over nine months ago but now I have taken photos of it. 
I got this Kelimi pattern from Katarina Rocella and it seemed so good that I had to make it.
The fabrics are not my typical color scale but I wanted to make something different. I like the final result a lot. 
A quilt holder's job is exhausting, so it requires a proper rest. However, you might be eavesdropped :))
Wave quilting is made by Töölön tilkkupaja. It looks really good.
One picture is about how I started planing on the design floor. I decided most of the colors as I was making a quilt. 
Elmo is a good boy, he doesn't mess pieces but when a door bell rings he goes the most direct route to the door and then pieces fly.
The backing looks quite wild in the picture but in real it's not, it's ok. The backing fabric I had was a little too small so I made a big block to the center. 
This and some other quilts are going to Mäntyharju this summer. There is a quilting event the same as last summer.
Spring is turning into summer but there are still lot of spring flowers to photograph.




sunnuntaina, tammikuuta 22, 2023

Isoja ja pieniä ruutuja

Scroll down for English please.


            
Ruutupeitto valmistui viime vuoden lopulla. Irish Chain on perinteinen malli ja tämä versio on yksi siitä. 
Äitini kysyi ennen joulua, olisiko minulla peittoa, jossa on harmaan sävyjä, sillä hän haluaisi antaa ystävälleen joululahjaksi peiton. Eipä tarvi paljon vihjata peiton tarpeesta kun leikkuupöydällä alkaa tapahtua. Loppujen lopuksi lahjaksi päätyi värikkäämpi,  jo valmiina oleva peitto. 

               
Tähän upposi taas mukavasti tilkkulaatikon sisältöä. Etenkin harmaan sävyisiä tilkkuja oli kertynyt aika paljon. 
   
               
Tausta on kahdesta keltaisesta, puolet ja puolet. 

Pinnan rakentelu oli mukavaa puuhaa. 
Ison ruudun koko on    3 1/2" x 3 1/2"            ( 3" x 3" valmiina) 
Pieni ruutu on                     2" x 2"                  (1 1/2" x 1 1/2" valmiina)

Tikkasin tällä kertaa itse, sillä tähän pintaan sopii hyvin ihan perusruudut.

Olin jo leikannut valmiiksi mustavalkoisen raitakantin, joka olisi sopinut myös hyvin mutta jotenkin tämä violetin sävyinen alkoi miellyttää enemmän. 
Pari uutta työtä on jo tekeillä, joista toinen on jo hyvällä mallilla. Mukavia ompeluhetkiä kaikille!

                                                                         ****

I finished this quilt at the end of last year. It's a version of traditional Irish Chain quilt. 
My mom asked before Christmas if I have a quilt which she could give as a gift to her friend. I din't need a lot of encouragement to start a new quilt. Her friend has a lot of grey in her home so I thought to use different shades of grey with bright colors. In the end mom didn't end up giving this one but another quilt with green, blue and turquoise colors.
This project was a great scrap buster. I specially got rid of lot of grey scraps.
I decided to do quilting myself this time because simple squares works well with this pattern. 
I had already cut a black&white striped binding but I changed my mind and I ended up using this pink one. 
They both work well but this time the colorful one took the win. 

Sizes of those squares are:
Big      3 1/2" x 3 1/2"   (3" x 3" finished)
Small         2" x 2"         (1 1/2" x 1 1/2" finished)

This was fun to make and maybe I'll make another one later. Now I'm working on two new quilts, but more on that later. 




maanantaina, tammikuuta 02, 2023

Deco


Scroll down for English please.


Hyvää alkavaa vuotta 2023! Vuoden ensimmäinen työ on peitto, joka on valmistunut jo yli vuosi sittenmutta se on jäänyt kuvaamatta. Se on nimeltään Deco quilt ja mallin ostin Lo & Behold Stitcheryltä.
Malli miellytti, joten sehän piti tehdä.

Koska valmistumisesta on jo sen verran kauan, en muista tarkemmin miten päädyin juuri näihin väreihin. Mustaa ja valkoista ainakin oli tarkoitus tehdä ja on joukkoon vähän väriäkin valikoitunut. 
Huomaa joutsen, joka sattui lipumaan kuvaan.

Tikkaus on Töölön tilkkupajan tekemä ja oikein sopiva tähän työhön.

Tässä paloja seinällä. Tein ajatuksissani noita ruutuja muutaman ylimääräisen mutta hyödynsin ne takaosassa. Harmillisesti toisesta puolesta ei ole kuvaa. 

Kallio oli kivan huurteinen mutta kovin liukas. 
Pari ajatusta uudesta työstä on mielessä mutta saapa nähdä koska saan ne aloitetuksi. Ainakin Elmolle on takki valmistumassa. Enpä ole varma tuleeko siitä kovinkaan tyylikäs :)


                                                                     ****

Happy New Year 2023! This quilt has been finished already a year ago but now I took some pictures. 
The quilt pattern is called "Deco quilt" and it's made by Lo & Behold Stitchery. I liked the design so much that I had to buy the pattern and make a quilt.
Because the quilt is made long time ago, I'm not sure how I chose colors. At least I wanted black and white but there is some green also. I made some extra blocks accidentally but I used them to the back. Unfortunately I forgot to take a photo of it. 
Töölön tilkkupaja made this beautiful quilting. 
I have a couple quilt ideas in my mind but lets see when I'll start. At the moment I'm making a coat to Elmo dog. I'm not sure if it looks cool... :)


maanantaina, joulukuuta 05, 2022

Joulutyyny vuosimallia 2022 & tutorial

 



Jo useampana jouluna on tullut tehtyä kuusiaiheinen tyyny ja niinpä tänäkin jouluna tein sellaisen. Tänä vuonna uutena värinä siihen tuli ripaus pinkkiä. Koska instagramin puolella tuli kyselyä kuinka tuo keskusta tehdään, niin tässä alla siihen muutama kuva. Todella yksinkertainenhan se on. 
Tähän "Holiday Spruce" #holidayspruce tyynyyn tarvitset vain haluamasi värisiä kaitaleita kuusiosaan ja jäännöspalathan sopii tähän erinomaisesti. Taustaan ja reunuksiin mieleisen väristä kangasta riippuen kuusen ja tyynyn koosta.

Now for several previous Christmases I have made a Christmas tree pillow so this year I made one too. I added a new color this year, a hint of pink. Some people on Instagram asked how the tree is made so I decided to make a little tutorial. The tree is really simple to make. 
For the "Holiday Spruce" #holidayspruce you need strips for the tree part and scraps are very good for this project. The background fabric requirements depend on how big your tree and pillow are.
 
Tässä toisessa kuvassa on viime vuotinen tyyny kaverina. Ne sopivat yhteen väreiltään sekä tyyliltään ja laitoin tähänkin nuo huopapompulat kulmiin. Ohje viime vuotiseen #festivespruce paper piecing kuuseen löytyy sivupalkista "free patterns" ja kaksi vuotta aikaisempaan #evergreentreequilt ohje löytyy sivupalkin Etsy kaupasta.

In this other picture you can see my last year pillow as well. These two make a nice couple together. I added felted green poms to the corners so they match even more. The pattern for the last years #festivespruce pillow you find on the side bar under free patterns and for the #evergreentreequilt pillow two years ago in my Etsy shop.

 1. Piirrä paperille kolmio, sen pituinen ja paksuinen kuin haluat kuusen olevan. Käytin tässä ns. lihakääreen vahvuista paperia mutta esim. kopiopaperikin on ok. Piirrä viiva keskelle alhaalta ylös. 
Nro 1 viivat ovat apuviivoja, kun ompelen ensimmäiset kaitaleet. Haluan että kaitaleet kulkevat suurin piirtein samaan suuntaan molemmissa puoliskoissa. 
Nro. 2 on merkki latvaa varten. Se ei ole ollenkaan tarpeellinen mutta itse halusin että viimeiset palat alkavat jokseenkin samasta kohtaa, niin merkkasin sen. 

 1. Draw a triangle the size you want the tree to be on a paper. I used paper which was as thick as freezer paper but copy paper works as well. Draw a straight line through the triangle. 
No. 1 lines are just guidelines to sew first strips. Both strips are supposed to run roughly in the same direction in both halves. 
No. 2 is mark for the last pieces. It's not necessary but I want the last pieces start from the same point.

2. Leikkaa palat irti.

2. Cut out the pieces.

3. Leikkaa eri levyisiä kaitaleita maun mukaan. Tähän kuuseen käytin noin 1 - 1 1/2 tuuman levyisiä kaitaleita.

3. Cut strips of different widths. My strips for this small tree were 1"- 1 1/2" wide. 

 4. Aloita ompelu laittamalla kaksi kaitaletta oikeat puolet vastakkain ja katso että apuviiva kulkee kaitaleiden suuntaisesti. Kaitaleiden pitää olle riittävän pitkiä, jotta ne peittävät paperin kunnolla molemmista reunoista. Ompele kaitaleet kiinni. Käytä tikin pituutta 2, niin paperi on helpompi repiä irti.
Käytän tilkkutyöjalkaa, josta tulee 1/4 tuuman saumanvara.

 4. Start by sewing two strips together with their right sides facing each other and make sure that the guideline runs along the strip. The strips need to be long enough to cover both edges of the paper. It should be exceeded by at least 1/2". Use stitch length 2 so the paper is easier to tear off. I recommend to use 1/4" quilting presser foot. 

 5. Avaa kaitaleet. Paina sauma kynnellä litteäksi tai silitä. 

 5. Open the strips and press with the fingernail or iron.

 6. Lisää seuraava kaitale ja ompele. Ompele molemmat puolikkaat tällä tavoin valmiiksi.

 6. Add the next strip and sew. Sew both halves this way.

 7. Silitä palaset hyvin. Leikkaa 1/4 tuuman saumanvara ympäriinsä. 

 7. Iron both halves well. Cut 1/4" seam allowance on each side using the paper as a guide.

8. Ompele keskisauma yhteen.  Silitä sauma.

8. Sew the pieces together in the middle and iron.

 9. Halutessasi voit lisätä kaitaleet ympärille. Omat kaitaleeni ovat 1" levyisiä ja reilusti pidempiä kuin sivut, jotta niihin jää hyvin tasausvaraa. 

 9. If you want, you can add strips around the tree. Mine are 1" wide and I cut them significantly longer to have enough fabric to trim it even. 


 10. Lisää tausta. Tässä vaiheessa revin paperit varovasti pois. Lisään vielä reunakaitaleet ympärille, niin kuusi ei tule ihan kiinni reunakanttiin ja on vähän ilmavampi.

 10. Add the background. Now you can carefully tear off the papers. I'll add borders around it so the tree is little more airy and it doesn't touch the binging. 


Nopsaanhan tämän vuoden tyyny syntyi ja sitä oli kiva tehdä :)

This year's pillow was fun and fast to make :)









torstaina, marraskuuta 03, 2022

Melkein valmista

 

Scroll down for English please.


Uusi päällinen on valmiina ja se on aika erilainen mitä olen tottunut tekemään mutta onhan se makee, vaikka itse sanonkin. Osallistuin Papper Sax Stenin Hexibore online workshoppiin ja siitä tämä idea. Alkuperäinen malli on hieman erilainen. Se on yksi iso kukkanen, jossa on kaksi kerrosta terälehtiä enemmän. Koska täytyy aina vähän kikkailla, niin tein siitä tällaisen neljän kukan version. 
Jälleen hehkutan tuota Singerin Ironing & Crafting stationia, sillä tuo suorakaidelauta on niin hyvä tilkkutyön silityksessä.

Iso blokki koostuu neljästä palasta. Tämä ei ole malli ihan aloittejijalle, vaikkei mikään mahdottoman vaikeakaan mutta tarvi opastusta. 

Hieman skeptisesti olen suhtautunut tämän silityslaudan ruudutuksen tarpeellisuuteen, sillä en juurikaan käytä leikkuualustankaan ruudutusta apuna. Olin väärässä, sillä tässä siitä osoittautui kuitenkin olevan iso apu.  Raidoituksen saaminen osumaan kohdalleen kulmissa ja etenkin noissa keskusympyröissä ei ollut mikään yksinkertainen homma. Muutaman kerran manasin, että pitikin valita näin vaikea kangas. Neulaamalla kankaan alustaan viivoja apuna käyttäen ja silittämällä siihen ompeluviivat, sain kulmat just eikä melkeen kohdistettua.

Lopuksi vielä kunnollinen mutta hellä silitys, varoen venyttämistä. Tikkausta täytyy vielä miettiä. Tekisi mieli viedä Tilkkupajaan mutta mahtaako tähän sopia toistuva tikkaus vai pitäisikö sen mukaella kuvioita. Tätä täytyy pohtia. 

Tässä näitä mallineita, minkä avulla kaaria on ommeltu tähän työhön. Pidemmät ovat long ovaleita ja pienemmät tavallisia neljäsosa ympyröitä.  Oikealla on isompia kokoja ja niissä on suojamuovi kiinni, kun en ole niitä vielä käyttänyt. Tykkään kovasti näistä, ovat käteviä. Tietoa näistä samaisilta Jennyn sivuilta.
Seuraavaksi taustan etsintään. 

                                                                             ****


I have joined to Papper Sax Sten's Hexibore online workshop and this is my version of the pattern. The pattern is one big flower but because I always have to make something different so I made four smaller ones. 
I haven't used solids often but this turned so good that for sure I'm going to use them more in future. 
This is not the first pattern for a starter quilter but not too difficult either. Jenny is a good teacher and 
she explains clearly. 
I don't know why I chose striped fabric to the center and edges because it was really tricky. I have a grid on my Singer ironing & crafting station so it helped a lot to make matching seams. I needled corners and ironed the sewing lines so they turned out very good.
Those templates are also from Jenny. I used those six ones for this quilt, long ovals and drunkards paths. 
I haven't used those big ones yet and that's why there are still white plastic cover. 
I'm not yet sure how to quilt it. The easies way is to take it to the long arm quilter but I have to think about that. 
The next step is to search backing fabric.


torstaina, lokakuuta 06, 2022

Hiillos **** Embers



Scroll down for English please.

Instagramissa minua seuraavat saattavat muistaa tämän työn. Tästä on ollut vaihekuvia jo lähes vuosi sitten mutta vihdoin kuvia valmiista työstä. Nimi "Hiillos" on jatkumoa "Kipinän" ja "Hehkun" teemaan.

Töölön Tilkkupajassa tikkautin ja hyvähän siitä tuli. Näiden värien tilkkulaatikot tyhjenivät mukavasti. Muutamista isommistakin paloista leikkasin. 

Blokin koko on 4 1/2" eli 11,5cm.  Leikkelin hyvin ohuesta kaavapaperista neliöitä, joiden päälle ompelin kaitaleita lähtien keskeltä kulmiin edeten. Lopuksi silitys, paperit pois ja tasaus sopivaan kokoon. 

Tausta löytyi jälleen omista jemmoista. Hieman vaikea kangas mielestäni mutta oikein mainiosti värit sopivat juuri tähän työhön.

Tässä hieman tekovaihetta. Tällä kertaa lähdin etenemään reunoilta sisään päin.

Oikein hauska työ tehdä ja kiva lopputulos mielestäni. Tänään ulkona näyttääkin niin myrskyiseltä, että on kiva kääriytyä peittoon ja pysyä sisällä. 

                                                                             ****

Those who follow me in Instagram might remember this quilt. It has been half finished for months but now it's finished and photographed. 
It's called "Embers" and the name goes well together with other quilts of this theme "Glow" and "Spark".
Quilting is made by Töölön Tilkkupaja
The unfinished block size is 4 1/2" ( 11,5cm). I used mainly scraps but I also cut some strips from bigger pieces.
I have very thin pattern paper so I cut squares of it and used that as a base for strips. I started sewing from the middle. Iron, remove the papers, trim to 4 1/2" and the block is ready. 
The backing is from my stash. It has been waiting for a quite a long time because it's kind of too wild but for this top it's really good.
Very fun quilt to make and I like the final result. It's rainy and stormy day here so it's better to stay home and hide under the quilt.



maanantaina, syyskuuta 19, 2022

Hehku **** Glow

 

Scroll down for English please.


"Hehku" peitto on odottanut kuvausvuoroaan jo kesästä asti. Se on ollut kyllä jo näytillä kesällä Mäntyharjun messuilla. Idea siihen lähti valitsemastani nipusta kankaita, joita olin ostanut Tilkkusesta. Keltaista eri sävyissä, oransseja, roosaa ja kaikkea niihin sopivaa lisäksi omista varastoista. Oikeastaan se sopii yhteen seinällä olevan Capella työn kanssa, joten taidan jättää sen tuohon sängyn päälle parin harmaan tyynyn kanssa.

Lainehtiva tikkaus on tehty Töölön tilkkupajassa ja sehän sopii tähän vallan mainiosti. 



Tausta on parista eri keltaisesta rakennettu. Kantiksi halusin jotain, joka ei ole liian tummaa muttei liian vaaleaakaan. Hennosti raidoitettu kangas näyttää kauempaa lähes yksiväriseltä. 

Tässä kyykitään lattialla. Välillä taas ommellaan ja sitten taas kyykitään. Tiesin jo etukäteen, ettei peitto tule mahtumaan suunnitteluseinälle, joten laitoin sen suosiosta lattialle. 
Tein testiblokin, jossa olisi sopivassa suhteessa keskustaa ja reunaa ja päädyin seuraavaan.
Palaset 4 1/2" x 4 1/2" kokoiseen blokkiin: 
-Keskusneliö          2 1/2" x  2 1/2"  
-Lyhyet sivupalat   1 1/2" x  2 1/2"
-Pitkät sivupalat     1 1/2" x  4 1/2" 
Asettelin blokkeja pystyriveihin vuorotellen eri sivu toisiaan vasten, niin vältyin saumojen osumiselta kohdikkain. 

Tässä paloja on jo hyvä kasa. Kannustimena päällisen valmistumiselle on yleensä Elmo koiran hoitoon tulo. Vaikka se aika hyvin kiltisti kiertää palat, niin välillä innostuessaan asia unohtuu ja silloin palat lentää.

Tätä työtä oli tosi kiva tehdä. Nythän se sopii hienosti sävyiltään syksyn ajankohtaisiin väreihin.



                                                                               ****


The "Glow" quilt was already finished during the summer but now it's also been photographed. I bought a bundle of fabrics from a local quilt shop Tilkkunen. For it I chose a different shades of yellows, oranges and light pinks. The rest of the fabrics are from my stash. The wavy quilting is made by Tilkkupaja and it looks really great on this quilt. 
For the binding I wanted grey but not too dark or not too light. This narrow striped fabric looks almost solid when looking from further away.
I couldn't use my design wall because I knew that the quilt would be too big for it. 

I made a test block to see what size looks good. Here are the pieces I used for block size 4 1/2" x 4 1/2" :
-A center square   2 1/2" x 2 1/2"
-Two rectangles   1 1/2" x 2 1/2"
-Two rectangles   1 1/2" x 4 1/2"
In the picture I'm arranging the blocks to straight rows and different sides of the blocks face each other. In this way I avoid that the seams do not meet.

When I use a design floor I have to be fast because Elmo dog comes and visits almost every week. 
The Glow quilt looks good with the Capella quilt on the wall so I'll leave it on the bed. 
This was a very fun quilt to make once again and now it's perfect for the autumn colors.