maanantaina, helmikuuta 28, 2022

Revontulet *** Aurora Borealis

 


Scroll down for English please.

Kaappeja siivotessa löytyi pussillinen blokkeja, joista oli joskus ollut tarkoitus tulla "jotain". Visio oli jo silloin aloittaessa vähän hukassa, joten niistä ei syntynyt sitä "jotain", eikä sitten yhtään mitään.
Niitä oli kuitenkin niin paljon, että päätin hyödyntää ne ja aloin sommittelemaan niitä uudelleen. 
Mukana oli myös oransseja blokkeja mutta ne eivät oikeen sopineetkaan sen hetkiseen mielenmaisemaan ja jätin ne pois. Tässä on lopputulos mitä niistä sain aikaiseksi.

Tein hyvän kasan lisää blokkeja ja kaikki kankaat löytyi tilkkulaatikosta. 

Tausta on aika vaalea ja neutraali, eikä hyppää silmille, jos se käännellessä vilahtaa. 

Blokki koostuu viidestä palasta, jotka ovat kaikki saman kokoisia  1 1/2" x  3 1/2" . Ensin ompelin kolme keskeltä yhteen ja sitten päätypalat, toki sarjana, eikä yhtä blokkia kerrallaan.

Ehkä alunperin valmistuminen tyssäsi sommitteluun ja sen idean puuttumiseen. Kun ryhmittelin värejä ja laitoin palat lomittain, niin homma alkoi toimia. Se toimisi toisin päinkin ladottuna, kuten tiiliseinä. Päätyihin vain tasaus.

Tein pelkkää suoraa tikkausta paininjalan leveydeltä saumasta. Kuvasta, missä on tausta, näkyy miten se asettui. Peitto on ollut jo hyvän aikaa valmiina mutta jonkin sortin kuvausjumi on estänyt kuvien ottamisen. Nyt se on valmiina käyttöön, mihin sitten joskus päätyykään. 



                                                                         ****

While cleaning my sewing room, I found these blocks that were supposed to be "something". They didn't turned out "something" then but I thought to give them a new new change. I had made quite a few of 
them, so it's finally good to put them to use. There were some orange blocks as well but they didn't fit my new plan so they'll have to wait for their turn. 
I made big bunch more blocks and all fabrics were scraps. 
The backing is quite neutral so it won't jump out to you.
The block consists of the five same size pieces 1 1/2" x 3 1/2" . First I sewed the three middle ones together and then the end pieces. 
Perhaps when I tried making a quilt out of these the first time, the issue was with the layout. This time I laid blocks like a brick wall and evened out the ends. The colors are also grouped.
The quilting is simple straight lines, presser foot width from the seam. 
This quilt has been ready for a while but some sort of photography block has kept me from taking pictures. Now it's ready to be used.



maanantaina, helmikuuta 21, 2022

Kaksi kaverusta

 

Scroll down for English please.

Elmo tässä ihmettelee tätä selkeää virhettä, sillä tämä koira ei ole cockeri ollenkaan. Se pitää paikkansa. perinteinen paperimalli on ostettu matkatuliaiseksi New Yorkista, missä olimme Tyttären kanssa jokunen vuosi sitten. Kun tytär näki mallin, hänellä oli haave omasta mäyräkoirasta ja siksi halusi siitä peiton itselleen. Peittoa en luvannut tehdä mutta ainakin tyynyn tekisin. Vihdoin sain sen aikaiseksi ja matkan varrella oma mäyräkoirakin vaihtui cockeriksi. 

Malli on Elisabeth Hartmanin. Olen tehnyt hänen malleistaan vuosia sitten kani- ja kettupeitot. Ne ovat kyllä tosi söpöt mutta muistan, että niissä piti olla tarkkana palojen leikkaamisen ja ompelun kanssa. Eivät  ne olleet vaikeita tehdä mutta osat olivat pieniä ja kaikki eri kokoisia, kuten tässä koirassakin. 

Villapaidan väri on valittu petroolinsiniseen sängynpeittoon sopivaksi. Tyynynpäällinen on ollut valmiina jo pitkään mutta sopivan sisätyynyn sain hankituksi vasta äskettäin. Vaikka tytär ei mikään taaperoikäinen enää ole, vaan ihan aikuinen, niin aihe ja malli sopii silti hyvin kenelle vaan koirien ystävälle. 

                                                                                 ***

Elmo is wondering how Saija has made such a big mistake because this dog is not a cocker at all. That's true!
I bought the pattern from New York some years ago. At that time my daughter was dreaming of her own dachshund. She saw the pattern and I promised to make pillow, not a whole quilt. Starting to make the pillow took few years and the dachshund changed to a cocker during that time. 
The pattern is Elisabeth Hartman's. I have made her rabbit and fox quilts some years ago. They weren't difficult to make but I had to be careful with cutting and sewing. The pieces were small and they all were different sizes, much like this pattern. 
The dog's pullover is oil blue, the same color as daughter's coverlet. She is not a toddler anymore but this pattern works equally well for adults and for dog lovers. 

keskiviikkona, helmikuuta 09, 2022

Pikakolmioita ja tilkkumessut

 

Teen aika usein pikakolmioita, alias kolmioneliöitä tai alias HST blokkeja ja olen löytänyt niiden tekemiseen nyt pari uutta välinettä, joita piti tietysti kokeilla. Lopussa on myös infoa tulevasta messutapahtumasta, joten kurkkaa ainakin sinne, ellei neliöt kiinnosta. 
Tässä meneillään viimeisin työni, johon pitää ommella aika kasa blokkeja, joten mitä kätevämmin niitä saa tehtyä, sitä parempi.  

Tällä systeemillä olen aina ommellut pikakolmioita. Piirrän viivan kulmasta kulmaan, ompelu viivan molemmin puolin paininjalan etäisyydeltä ja leikkaus viivaa pitkin. Piirrosviivan voi korvata silittämällä taitoksen mutta se tuntuu jotenkin vaivalloiselta. Hyvin toimiva tapa tämä perinteinenkin.

Soilella Tilkkupajassa oli tällainen Omnigridin viivainsetti, jonka avulla piirretään tikkausviivat. Saumanvaroiksi jää 1/4" kun palat leikataan erilleen. Laitoin tuollaiset liukuestopalat viivaimen alle, sillä muutoin se lipeää helposti. Pitempi viivain on isommille blokeille. Varsin kätevä systeemi ja piirrosviivaa pitkin on helppo ommella. Niin tässä kuin edellisessäkin, tulee tietysti vielä samanlainen neliö vastakappaleeksi ommellessa. Soile kertoi teipanneensa viivaimen alustaan ja sujauttaa kankaan sinne alle. Tosin silloin täytyy olla hieman korkeammat liukuesteet kuin mitä nämä minun on. 

Diagonal seam tape on teippiä, jota hankin Sentistä&Tuumasta. Se asetetaan ompelukoneeseen niin, että tuo punainen viiva kulkee samassa suunnassa neulan kanssa. Katkaisin teipin tuosta tarvikelaatikon kohdalta ja kiepautin sen sinne alle, sillä välillä pitää päästä ottamaan jotakin laatikosta.

Ompelu aloitetaan paininjalan etäisyydeltä kulmasta ja toinen kulma osuu oikealla olevaan mustaan viivaan. Ommellessa seurataan, että kulkee mustaa viivaa pitkin. Samalla systeemillä toinen reuna. Teippiä voi myös käyttää apuna mm. lentäviin hanhiin. Kattavammat ohjeet ja kuvat löytyy täältä.
Tämä systeemi tuntui aluksi hieman oudolta, kun piti seurata tuota kulman kulkua, eikä neulan kohtaa mutta kun pääsi vauhtiin, ompelu oli tosi nopeaa ja kätevää. 

Trimmaamiseen on omia viivaimia mutta itse käytän tätä 6" x 6" neliöviivainta, joka on näppärä ja tukeva. Tykkään tehdä neliöistä aina vähän reiluja, että niissä on trimmausvaraa.
Toimivia tapoja nämä kaikki merkitsemiskeinot. Ainakaan tällä hetkellä en osaa sanoa mikä olisi suosikkini mutta varmasti käytäntö tulee sen näyttämään. Nämä pinkit blokit oli tarkoitus tulla työn keskustaksi mutta se ei näyttänytkään kivalta, joten niitä on nyt kasa odottamassa johonkin toiseen tarkoitukseen.


                                                       
Olen seurannut useamman vuoden ajan tilkkuilijoiden postauksia Mäntyharjun kansalaisopiston kesäkursseilta ja siellä on vaikuttanut olevan erityisen hauskaa ja opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä. Tulevana kesänä toiminta laajenee ja siellä pidetään ensimmäiset tilkkumessut 1-2.7.2022. Opisto järjestää tapahtuman ja Sanna Paranko, monelle tuttu opettaja, on mukana tapahtuman järjestelyissä . 
Tarjolla tulee olemaan kädentaitajia tuotteineen, monenlaisia tilkkutyötarvikkeita, kankaita, työpajoja, luennoitsijoita, esittelyitä ja muita aiheeseen liittyvää. Myyntipaikat ovat maksuttomia kaikille näytteilleasettajille, joten luulenpa, että tarjonta tulee olemaan sen vuoksi yltäkylläistä. Tässä olisi myös oiva tilaisuus lähteä myymään omia tuotteitaan ja pitämään pop-up kauppaa. Minunkin on tarkoitus pitää siellä jonkinlainen "juttutuokio" omasta tilkkuilustani. 
Majapaikkakin on jo varattuna ja sellainen löytyi Villa Aurorasta.
Hienoa, että tällainen tapahtuma järjestetään, niitähän ei ole meillä ollenkaan liikaa. Kannattaa merkata jo nyt kalenteriin tuo päivä ja varata siihen pari lomapäivää, että ei vaan mene ohi koko lysti. 
Lisätietoa ja yhteystietoja löytyy täältä. 
 

tiistaina, tammikuuta 25, 2022

Usva **** Haze

 

Scroll down for English please.


Jälleen yksi työ, joka on ollut jo hyvän aikaa valmiina mutta sen kuvaus on vaan kestänyt. 
Kankaat ovat pääosin tilkkulaatikon sisältöä mutta joitain värejä olen täydentänyt isommista paloista. 
Muutama kangas on pyörinyt jo niin monessa eri työssä, että ne alkavat vähän kyllästyttää. 
Aika hyvin nekin tänne uppoavat, ellei ala tarkastella kovin tarkkaan.

Tikkasin itse ja perinteistä suoralla tikillä tällä kertaa. 

Kivipoikaa näyttää pitkästyttävän kuvausapulaisena olo, eikä tuo tyttökään paljon kiinnostuneempi ole. 
Reunakantti on ollut jo vuosia kaapissa. Se on yksi niistä ostoksista, jota mietin, miksi se tuli ylipäätään hankittua. Nyt sillekkin tuli käyttöä ja sehän on oikein hyvä.  

Leikkasin kantin niin, että musta pisterivi tulisi taitteelle. Elmo osaa nauttia peitosta. Silmät meni heti kiinni, kun kävi siihen pitkäkseen.

Tässä suunnitelma vasta muokkautuu. Kaitaleen koko on 2" x 7 1/2". Ompelin viisi kaitaletta yhteen, joista tuli 7 1/2" x 7 1/2" kokoinen blokki. Toisessa päässä tummempia ja toisessa vaaleampia kankaita. Leikkasin kulmasta kulmaan halki mutta en kaikkia samoin päin, vaan osa toisesta kulmasta toiseen. Ompelin ja leikkasin niitä sitä mukaa kun näin, mitä tarvii ja miten päin pitää leikata. Yhdistelin niistä tummempia ja vaaleampia blokkeja. Ladoin joka toisen rivin raidat pystyyn ja joka toisen vaakaan. Silittäessä ja käsitellessä on syytä varoa, ettei reunimmaiset rivit veny, etteivät reunat alkaisi aaltoilla.

Taustan kokosin yhdestä vähän isommasta, eli harmaasta palasta ja muutamasta pienemmästä, jotka sopivat päällisen väreihin. 
Siinäpä taas yksi sinisen sävyinen peitto valmiina, vaikka onhan tässä mausteena muutakin väriä.


                                                                        ****
This quilt has been waiting to be photographed for a long time. Most of the fabrics are scraps but I also used few pieces from my stash. Few of the fabrics have been in so many quilts that I'm getting bored of them. Here they blend in quite well. 
I quilted this myself with straight lines.
The fabric for the binding has been in my closet for years. It was one of those purchases that I wonder why I bought it in the first place. Finally it got some use and it looks very good. 
Each strip is 2" x 7 1/2". I sewed five strips together that made 7 1/2" x 7 1/2" block. One end is dark and the other is light. I cut the block from the left corner to the right corner and for half of the blocks I changed the direction from right to the left to get the different order of the strips. I sewed and cut them couple at a time so I could see what colors I needed and how to cut them. 
The backing is made of one bigger grey fabric and few smaller colorful fabrics.
Ones again a blueish quilt is ready but this time with a sprinkle of other colors. 








maanantaina, tammikuuta 10, 2022

Kipinä *** Spark


 Scroll down for English please.


Tässä on yksi, jo pitkään valmiina ollut työ. Se on tehty kolmioneliöistä, joihin käytin tilkkulaatikon sisältöä. Siitä tuli varsin pirteä ja nimeksi annoin "Kipinä"

Peitto toimii miten päin vain, joko keltainen ylhäällä tai alhaalla.

Tikkaus on teetetty Töölön Tilkkupajassa. Kuvio on lieskoja ja lanka vaaleanpunainen. Ajattelin, että vaaleanpunainen lanka sulautuu paremmin keltaisen päälle kuin esim. keltainen tai oransi noiden tummien kohtien päälle. 
Tykkään lopputuloksesta kovasti. 

Pinkin taustakankaan olen ostanut joskus varastoon, kun sattui sopivasti kohdalle ja oli mukava kun se
oli nyt valmiina ja kävi tähän työhön. Sitä jäikin vähän jäljelle ja on nyt jo toisenkin peiton taustassa.

Aloin kokoamaan paloja lattialle, sillä suunitteluseinä oli tälle liian pieni tai sitten se oli täynnä, enpä muista enää. Mielessä oli jonkin sortin visio, joten uskalsin ommella neliöistä jo pareja tässä vaiheessa, niin niitä oli helpompi käsitellä. Neliön koko on 3" eli ommeltuna 2 1/2" (6cm). Nyt kun Elmo on ollut melkein viikottain meillä hoidossa, niin lattialle kokoaminen on hankalaa tai se pitää tehdä todella nopeasti. Jos jotain on lattialla, se nappaa palan ja juoksee pöydän alle minulta karkuun. 

Kun pinta näytti hyvältä, ompelin palat riveiksi. Aika paljon se kutistui ommeltuna, kun saumoja on niin paljon. Se yllättää aina.

Hennon violetti kantti sulautui parhaiten kaikkiin väreihin, sillä en halunnut sen tekevän voimakkaita kehyksiä. 

Olipa taas kiva työ tehdä. Tälle on tulossa saman tyylinen pari, sisko tai veli, jonka pinta on valmis ja se odottaa tikkausta. Hyvä talvisää on houkuttanut ulkoilemaan, joten ompelutahti on hidastunut mutta niin se vain nyt menee. 

                                                                         ****


This quilt has been finished for a long time. It's made of HST blocks size 3" unfinished and 2 1/2" finished. Almost all fabrics are scraps. I can use it both ways, yellow up or down.
Quilting is made by Töölön Tilkkupaja . I chose light pink thread because it looks better on the yellow part than yellow or orange on the dark parts. Quilting pattern is some kind of flames and because of that and colors I gave this the name "Spark".
I designed this on the floor because the design wall is too small. Since I had some kind of vision about the design I made pairs, so it was easier and faster to play with pieces on the floor. I have to be always very quick because Elmo comes weekly to visit and he is very keen on those pieces. 
When I was happy about the placement I sewed rows and then two rows together.
I didn't want dark frames so I used light purple as a binging. 
I really enjoyed making this and it felt good to get rid of some scraps. I have made another quilt which is waiting for quilting. It will be a pair, sister or brother for this.
We have great winter weather here so I have been outside a lot and sewing has been put on the back burner a little bit but I know, the weather won't last forever.






keskiviikkona, joulukuuta 22, 2021

Joulutyynyt vuosimallia 2021



Scroll down for English please.


Kaikki joulutyynyt rivissä ja ojennuksessa perinteisessä yhteispotretissa. Nyt niitä on yhteensä kahdeksan ja todennäköisesti perinne jatkuu. Onneksi meillä on kaksi sohvaa :)

Oikein hyvää ja leppoisaa joulunaikaa kaikille!

 
                                                                             ***
Here is the traditional Christmas tree pillow photo. Now there are eight of them and probably the tradition continues. Luckily we have two couches :)

I wish you Merry Christmas and Happy Holidays!
 

keskiviikkona, joulukuuta 01, 2021

Festive Spruce / Juhlava kuusi

 

Scroll down for English please.




Perinteinen joulun kuusityyny vuosimallia 2021 on valmis. Ajattelin jo jättää tämän vuoden väliin, sillä inspiraatio oli hieman hukassa. Kun idea tuli, tyynykin valmistui nopeaan. Koska joulutyynyjä on ennestään jo monta, tein tästä normaalia pienemmän. Sohvilla pitää mahtua istumaankin.
Jos innostut kokeilemaan tätä #festivespruce paper piecing kuusta, sen voi ladata sivupalkista "free patterns" kohdasta. Yhden kuusen valmis koko on 3 1/2" x 8" .

Ompelin kolme kuusta rinnakkain ja lisäsin 2" leveät kaitaleet ympärille, niin siitä tuli hieman kokoa lisää.

Pompulat kulmissa ovat huopaiset. Katsotaan maistuvatko ne Elmolle liian hyvin vai pitääkö ne ottaa pois.

Mietin, lisäisinkö jotain pistoja, helmiä tai tähtiä kuusiin tai taustaan mutta päätin mennä ihan yksinkertaisella tyylillä. Taidan ommella vielä yhden kuusen ja tehdä siitä jonkun koristeen. 

                                                                            ****


My traditional Christmas pillow for 2021 "Festive Spruce" is finished. This year the pillow is paper pieced. Because I have quite many Christmas tree pillows already, I wanted to make a smaller one this year. There has to be space to sit on the couches. 

If you want to try this #festivespruce pattern, you can download it from the sidebar under the "free patterns" button. One spruce block finished size is 3 1/2" x 8". I added 2" strips to all edges to make it a little bigger. 

Pom poms in the corners are felt. I think Elmo dog might be too interested in those and I have to remove them. I thought to add pearls, stitches or stars but decided to keep it simple after all. 

keskiviikkona, marraskuuta 03, 2021

Poreilua

 

Scroll down for English please.

Voitin viime keväänä Kate Spainin batiikkisen Jelly Rollin instagramin kilpailussa. Ajattelin käyttää sen heti, jotta se ei jäisi kaappiin vuosiksi pyörimään. Lisäksi käytin erilaisia yksivärisiä noihin "ympyröihin.
Tietysti Elmo on mukana siellä missä tapahtuu.  

Tikkaus on Soilen, Töölön Tilkkupajasta tekemä. Se on tosi nätti, siellä täällä näkyy kukkaketjua.

Taustan harmaa kangas oli kaapissa odottamassa juuri tällaista pientä peittoa.

Malli on "Bow Tie" ja se onkin hyvä malli käytettäväksi Jelly Rollille. Kaikki isot neliöt, kuviolliset ja yksiväriset, ovat 2 1/2" kokoisia. Yksivärisen kulmaan ommeltava pieni neliö on 1 1/2". Piirsin viivan pienemmän neliön halki kulmasta kulmaan ja asetin sen yksivärisen neliön päälle yhteen kulmaan. Ompelin piirosviivaa pitkin. Leikkasin ylimääräisen pois jättäen normaali saumanvaran. Tätä oli kiva rakennella ja suunnitella värejä. 

Tässä pinta koottuna odottamassa tikkausta. Koko ei ole kovin suuri mutta en halunnut yhdistää tähän ns. tavallisia kankaita, niin tein sen kokoisen mihin kaitaleita riitti ja muutama jäi poiskin. Harvemmin tulee batiikkeja käytettyä mutta tässä oli mieleiset värit, niin oli kiva tehdä poikkeus. 
Peiton nimi voisi olla vaikka "Poreilu", sillä kupliltahan nuo pallot näyttävät.

Siinä sitä istutaan ihmismäisesti, tassu rennosti käsinojalla poseeraten. Pieni ihana ilon tuoja.

   
                                                                                ****

Last spring I won Kate Spain's Confection Jelly Roll and I decided to use it right away. I also used matching solids for the "circles".  Long arm quilting is made by Töölön Tilkkupaja. 
The grey backing is from my stash and it has been waiting for a small quilt for a long time. 
The pattern is called Bow Tie and the Jelly Roll is perfect for this pattern. If you want a bigger quilt, you have to use two rolls. All big squares are 2 1/2" and the small squares are 1 1/2".  I drew the sewing line to the smaller square from corner to corner. I sewed it on the corner of the solid square. 
I don't use batiks often but this was an exception because the colors are so pretty.
Elmo dog is always there when something happens. In the last picture he sits like a human holding his paw on the arm rest. He brings so much happiness to our lives. 

torstaina, lokakuuta 21, 2021

Lelukoppa Elmolle

 

Scroll down for English please.


"Kiva, kiitti Saija! Teit mulle tosi hyvän lelukopan. Yletyn just sopivasti ottamaan sieltä leluja ihan pohjalta asti". Näin Elmo kommentoi uutta laatikkoaan.

Opiston kurssilla oli yhtenä aiheena kori/laatikko. Olin juuri ostanut Tilkkusesta tämän kauniin lintukankaan, sekä tuota raidallista sinistä, joten ajattelin tehdä niistä Elmolle oman lelukopan. Mitoitus on oma, hieman muovilaatikosta katsoin osviittaa.
Tikkasin seiniin ja pohjaan sitkeä jäykiste nimistä vahviketta mutta se ei ollut yksinään tarpeeksi ryhdikästä pitääkseen seinät kunnolla pystyssä. Kun osat oli yhdistetty, pujotin tukevat pahvit yläkautta jokaiselle sivulle. Yläreunan ompelin käsin kiinni jättäen vuoriosan hieman matalammaksi. Ei ollut kovinkaan helppoa ommella sitä jäykkää pahvia vasten. 

Päihin ompelin kahvat ihan ulkonäön takia ja kokeili Elmo niitä jo pureskellakkin. Kätköistä löytyi nahkaa, jonka ompelin kaksinkertaisena. Pala kangasta piilottaa kahvan päät. 

Vuoren luukangas on vanhaa varastoa ja se sopii hyvin teemaan ja väreihin. 

Kyllä leikkiminen on kivaa ja lelutkin tuntuu ihan uusilta kun ne ottaa uudesta kopasta. Tässä ankan jalat saa uuden mallin. 

                                                                      ****

"Thanks Saija, you made me a nice toy box. It's perfect size for me to pick toys from all the way from the bottom". That's what Elmo said when he saw his new toy box, at least that's what I think he said.
I just bought this pretty bird fabric so I wanted to use it for this project. To get the box sturdy I used thick cardboard to the walls and the bottom. The handles are leather, two strips sewn together. I sewed the top edge by hand. It wasn't easy because the lining is little shorter than the outer fabric and the cardboard is very hard.
For the lining I found fun bone fabric from my stash.
Playing is fun. Here the duck gets its feet a new shape :) 







maanantaina, lokakuuta 04, 2021

Lasimaalaus

 

Scroll down for English please.


Tätä peittoa aloin tekemään jo maaliskuussa ja on se ollut jo valmiinakin hyvän aikaa. Mallin suunnittelija on Tracey Jacobsen. Näin kuvan hänen Leaded Glass työstään mutta ohjetta ei löytynyt mistään, joten kysyin ja hän lähetti sen minulle (siis ostin). Tästä on nyt jo useampi vuosi mutta kun ostin jokin aika sitten Tilkkusesta Tula Pinkin Charm pakkauksen (5" neliöitä), ne innoittivat aloittamaan. Vähän nafti tuo 5" mutta sain ne tarkalla suunnittelulla riittämään. Muitakin kankaita tarvittiin lisäksi.

Tikkaus on Töölön tilkkupajassa tehty. Nuo isot kaarikuviot sopii hyvin, kun väritkin ovat sateenkaaresta. 

Elmo oli hoidossa ja tietysti heti peitolle poseeraamaan. Hällä on useampi oma peitto petinä, joten ilmeisesti ajatteli, että tässä yksi uusi lisää.

Harvemmin tulee tehtyä ihan neliön mallisia töitä mutta ihan kiva välillä sekin. 

Tässä aloitus ja palojen sommittelua.

Taustaan laitoin vihreää ja kerrankin oli sopivasti kaksi pitkää palaa, eikä tarvinnut säveltää mitään jatko-osia. 
Näköjään joidenkin mallien täytyy muhia ja odotella sopivaa inspiraatiota. Värit ovat kesäiset mutta eipä se haittaa syksylläkään, kivahan se vaan on.

                                                                              ****

I started this quilt in March but finally it's finished and I took photos of it. The pattern designer is Tracey Jacobsen. I saw her Leaded Glass quilt but I didn't find where to buy the pattern, so I asked her and she sent it to me.
That was years ago but when I bought Tula Pink's Charm Pack from Tilkkunen I got an inspiration to make it. 5" square was little small but with a good planing it worked. I also used some other fabrics.
Quilting is made by Töölön tilkkupaja. Those curves look like a rainbow and it has the same colors too.
Elmo was visiting and he jumped on the quilt at once I put it on the floor.
I had two big pieces of green backing fabric which were big enough so I didn't have to use any small extra pieces. The colors are very summery but it doesn't matter even though it's autumn.