tiistaina, helmikuuta 21, 2017

Pieniä ompeluksia

Scroll down for English please!

English paper piecing pouch
Kävin viikonloppumatkalla Lissabonissa ja mukana oli käsinompelua viihdykkeeksi lentokoneeseen.
Ihan kaikkia paloja en saanut koneessa ommeltua yhteen, sillä tullessa uni vei voiton.
Aivan selkeää suunnitelmaa lopputuloksesta ei vielä ollut ompeluvaiheessa mutta valmis paneeli riitti juuri sopivasti 12cm kehyskukkaroon.

English paper piecing pouch
Sisälle oranssit vuoret. Väliin laitoin palat ohutta polyesterivanua.

English paper piecing
Tässä tämä paneeli. Piirsin siihen ensin kaavan viivat ja ompelin sen tiheällä tikillä purkautumisen estämiseksi. Sitten vasta leikkasin palan irti. Paperimallineet ovat olleet joskus Love Patchwork & Quilting lehden välissä. Kivan mallinen English paper piecing vaihteeksi.

Toinen pikkutyö on neulatyyny jonka innostuin tekemään ihan näiden neulojen takia. Tilkkuystäväni Gudrun lähetti ystävänpäivälahjaksi suloisia nappineuloja. Neulat eivät ole pelkästään sieviä, vaan erittäin teräviä ja hyviä käytössä. Niitä on ihan iso rasiallinen, kuvassa vain osa. Kiva säilyttää niitä kaikkia yhdessä paikassa. Tuhannet kiitokset Gudrun!
Malli neulatyynyyn löytyi täältä. Jostain syystä malli oli minulle hankala. Tulostimesta oli värillinen väri loppu, palat tulostui väärän kokoisina, en tajunnut reunojen laskostusta, mittasin väärin....mutta lopuksi sain kuitenkin ihan söpön neulatyynyn aikaiseksi ja hyvä niin!
Kiitos kaikille saamistani aivan ihanista ja kannustavista kommenteista, ne jos mitkä ovat motivoineet ompelemaan! Mukavaa viikkoa!

                                                                          ****
I spent a weekend in Lisbon. During the flights I did some hand sewing for my entertainment. I didn't manage to sew all of the pieces in the plane because I fell asleep. This amount of pieces is enough for 12cm frame pouch.
Inside I put an orange lining and between layers there is a thin polyester badding.  The paper piecing patterns were between the Love Patchwork & Quilting magazine. Nice English paper piecing pattern for a change.
Another small project that I've done is a pin cushion. I made it specially for these adorable pins. My quilting friend Gudrun sent them to me as a Valentine's Day gift. The pins aren't only cute but sharp and practical as well. I got a box of them so here is only a few of them. Thousands of thanks Gudrun for a nice surprise!
Pattern for the pin cushion can be found from here. For some reason this was a tricky pattern for me. Our printer was out of colorful ink, the pieces came out in wrong size, I didn't realize the pleating in the edges, I measured wrong... but in the end I finally got a cute pin cushion!
Thank you for everyone who have given sweet and cheering comments, they motivate me to sew! Have a nice week! Linking up with Finish it up Friday.

torstaina, helmikuuta 16, 2017

Tähtiä kattojen yllä * Stars above the Rooftops

Scroll down for English please!

Shine bright quilt
               
                                            "Yöllä taas mä menin parvekkeelle nukkumaan,
                                              jotta lähempänä mua ois hän.
                                              Pediltäni taivas näkyy, ryhdyin oottamaan,
                                              että näen tähden lentävän.
                                              Sanovat jos jossain huomaa tähdenlennon niin
                                              toivoa voit silloin mitä vaan."   -Jenni Vartiainen

Tähtipeitto on valmiina. Malli on lehdestä Love Patchwork & Quilting /Karen Lewis. Heti kun näin mallin, tiesin, että tämä on mun juttu. Tämä nelisakarainen on aika kiva malli, ei ihan niin perinteinen. Ohjeen tekniikalla tuli hukkapaloja jonkin verran noista sakaroiden kulmista mutta niistä voin tehdä vaikka tyyliin sopivan tyynyn. Muuten palat koostuukin neliöistä, joissa osassa on pieni kolmio kulmassa.

Shine bright quilt
Soile Töölön tilkkupajasta teki tikkaukset, ne näkyy kuvista aika hyvin. Epäröin hieman tätä tikkausmallia mutta siitä tuli ihan huippu hyvä, melkein riemusta hypin kun näin valmiin työn.
Välissä on puuvillavanua ja koko on 155cm x 192cm.

Shine bright quilt
Taustan ostin joskus Soilelta jemmaan odottamaan, kunnes tulee siihen sopiva työ ja tässähän se tuli. Erottuu huonosti mutta siinä on pientä mustaa tekstiä vaalealla pohjalla.

Shine bright quilt
Malli näyttää nopealta tehdä mutta kuitenkaan se ei valmistunut kovin nopeaan. Ehkä minulla tuhrautui suunnitellessa ja sommitellessa aikaa, eikä se siksi tuntunut nopealta. Mukava kuitenkin ommella ja kiva kun taas on yksi peitto kokonaan valmiina.

                                                                        ****

Star quilt is finished. The pattern is from Love Patchwork & Quilting magazine / Karen Lewis. When   I saw this pattern I knew immediately it's my thing. A four-pointed star is nice because it looks  modern.
I have some leftovers from the corners and maybe I'll make a pillow out of them.
I doubted this quilting pattern at first but it turned out to be super good. I almost jumped from joy when I saw it. Töölön tilkkupaja made the longarm quilting.
The backing is small black text on white background. I have bought it earlier and it has just been waiting for a right quilt. Size is 155cm x 192cm.
This was very fun to make and I'm very pleased with the result! Linking up with finish it up Friday

Shine bright quilt

maanantaina, helmikuuta 06, 2017

Ananas

Scroll down for English please!


DSC08672nim
Taas löytyi niin kiva paper piecing malli, että sehän oli tehtävä välittömästi. Malli on Jitka Designin, Kokeilin miten malli toimisi mustavalkoisena ja ihan hyvinhän se toimii. Vihreät osat tein kuitenkin vihreinä, että tulisi jotain väriä. 
DSC08671nim
Käytin jälleen ohuthuopaa päälliosan alla, siihen on niin kiva tikata. Tikkailin kuvaosasta ainoastaan ääriviivat ja hieman mustalla langalla mustia osia. Reunat surautin ihan vaan suoralla tikillä. Koko on 37cm x 39cm, sillä juuri sen kokoinen sisätyyny sattui olemaan joutilaana.

Mustavalkoisia kankaita on kahdeksaa erilaista. Vain pieni pala tarvittiin kutakin. Tausta on tumma, lähes musta. Siitä ei ole nyt kuvaa, kun kuvasta tuli jotenkin kummallisen kalpea.

PicMonkey Collage-3Tässä värisuunnitelmani, joka näyttää varsin epämääräiseltä ja sitä se hieman onkin. Kuvan värittäminen olisi ollut varmasti järkevää. Etenkin lehdyköissä on muutamia niin pieniä paloja, että oikeiden kankaiden hahmottaminen olisi ollut varmasti sillä konstin helpompaa. 


DSC08660nim
Tosi kiva tätä oli tehdä, varsinkin siinä vaiheessa kun se alkoi näyttää jo vähän ananakselta. Tarkkuutta ja keskittymista vaativa malli, joten purkuhommiakin välillä tuli. Mahtaako olla sellaista ompelusta, että ratkojalla ei olisi töitä, ei minulla ainakaan:)


                                                                            ****
This pineapple pattern looked so fun that I had to make it right away. Pattern is by Jitka Design . I wanted to try how would a black/white pineapple look and it looks good. Green parts look better when they are green, I think.
I quilted only outlines of the pineapple and few black quiltings on the black part. The size is 37cm x 39cm.
I used eight different black and white fabrics. Only small piece of each was needed. Backing is dark, almost black. I don't have a picture to show you because the photo was so bad.
Here you can see my color plan which is kind of messy. I should have colored the picture so it would have been easier to follow and choose the right fabrics.
This was very fun project especially when I had done few pieces and it started to look like a pineapple. This needs a little bit more concentration so you don't have to redo seams so much as I did :)

DSC08684

perjantaina, tammikuuta 27, 2017

Sydämellisesti

Scroll down for English please!

Heart pouch
Vaikka en sen ihmeemmin ystävänpäivää vietäkkään, niin ainakin yksi pikku lahja on tehtynä. Ystäviään ei voi muistaa koskaan liikaa!
Sydän on tehty paper piecingillä ja malli on ihan yksinkertainen. Mallin löysin Piecemeal Quiltsin blogista, jossa oli paljon muitakin malleja. Siellä on myös tutorial miten paper piecingiä tehdään. Sellaista systeemiä en ole käyttänyt mutta voisihan sitäkin kokeilla. Käytän aina läpinäkyvää, pois revittävää kuitukangasta. Pienensin kaavaa tähän pussukkakokoon sopivaksi.

DSC08524
Kehykset on Japanin tuliaisia ja sen pakkaus sisälsi myös kaavan. Kaava onkin tosi hyvä, sillä se istuu just sopivasti kehykseen. Mukana oli myös pätkä paperinarua, joka painelin tuonne kehyksen ja kankaan väliin. Se ei olisi ollut niin tarpeen, sillä käytin puuvillavanua päällisen ja vuoren välissä ja se paksunsi reunaa muutenkin.
Sitten vielä kuva yhdestä keskeneräisestä työstä, siitä on nyt puolet yhdistettynä. Tästä tulee niin suuri, ettei se mahdu suunnitteluseinällekkään, joten lattia on täynnä leikeltyjä paloja. Yksi blokki on 47x47cm. Malli kirjasta Quilt with Tula And Angela. Taidanpa illalla ommella sitä hieman eteenpäin.
Mukavaa viikonloppua!
                                                                       ****

Valentine's day is coming up! Here in Finland we call it friends day, so I'm going to celebrate my friends. I made something little for one of them.
The heart is made with paper piecing and the pattern is very simple. I found the pattern from Piecemeal Quilt's blog. There is a lot more patterns and a tutorial for how to make paper piecing. My style for paper piecing is little bit different. I made the heart smaller to fit this pouch.

The frame is souvenir from Japan. The package included a pattern which was perfect so I got the right size pouch for the frame. Along came also a piece of paper yarn which I put between the frame and the fabric. It wasn't necessary since I used cotton batting and it made the edge already thicker.

The one more picture of something that I'm working on. It's going to be so big that it doesn't fit on my design wall. My floor is covered in fabric pieces. One block is 47x47cm. The pattern is from Quilt with Tula And Angela. Have a nice weekend! Linking up with Finish it up Friday .

sunnuntaina, tammikuuta 22, 2017

Simpukoita rannalla

Scroll down for English please!


QA0A8036
Simpukkamalli on ollut jo pitkään mielessä ja nyt sain sen vihdoinkin toteutettua. Monet vastaavat mallit ovat käsinommetuja. Ompelu onnistuu koneellakin ja niin tämäkin on tehty. Opiston kurssilla oli malli jättikokoisista simpukoista, josta sitten muokkasin tämän pienemmän version. Tein ensin koetilkun ja kokeilin, että osat ovat oikean kokoiset ja sopivat yhteen.

Clamshell quilt
Tykkään tästä ihan mahdottoman paljon. Mies sanoi, että tämä on kaunein tekemäni peitto ja niin varmaan onkin. Tätä oli kiva tehdä, vaikka kaarien ompelu ei aina ihan ongelmitta sujukkaan. Sommittelin leikatut palat lattialle ja otin kuvan. Palat olivat vieressä pöydällä ja kuvasta sitten katsoin mikä pala tulee minkäkin viereen ja ompelin kiinni.

Clamshell quilt
Töölön tilkkupajassa Soile tikkasi pintaan pyöreitä kuvioita. Tikkauksesta tuli ihana. Välissä on puuvillavanu.

Tausta on kahdesta palasta kun sitä yhtä isoa ei löytynyt.

Clamshell quilt
Tämä malli on kiva, jos ei halua pilkkoa kankaita ihan pieniksi paloiksi. Tässä kankaan kuviot pääsevät oikeuksiinsa. 
Meille tuli viime viikolla uusi sohva ja siinäpä hyvä paikka tälle peitolle. Tilkkuja jäi vielä, joten ehkä jossain vaiheessa tulee tyyny tälle kaveriksi. 
Kiitos paljon saamistani kivoista ja kannustavista kommenteista ja mukavaa tulevaa viikkoa!

                                                                            *****
Clamshell quilt has been on my mind for a long time and now I finally made it. I have sewn this one by machine because hand sewing would have taken too much time. 
Some of my thursday group friends made giant clams but I wanted little bit smaller ones, so I drew a smaller pattern. Fabrics are Play ground fabrics by Amy Sinibaldi.
I love this very very much. My husband said that this is the most beautiful quilt I have made and I think he is right. 
This pattern was fun to sew even though curves are always little tricky. This is a good pattern if you don't want to cut fabrics into million pieces. 
Backing is made out of two pieces because I didn't find one fabric that would be big enough. I also like the quilting which is made by Töölön tilkkupaja
We have a new couch and it's a very good place for my new quilt. I still have some scraps and maybe I'll make a pillow too.
Have a nice week!

simpukka2


DSC08478

keskiviikkona, tammikuuta 11, 2017

Metro Medallion

Scroll down for English please!


Metro Medallion
Tässä on peitto, jonka tekeminen on kestänyt lähes vuoden. Vaikka lopputuloksesta tuli kuitenkin ihan kiva, niin jostain syystä sen tekeminen oli hidasta. Yksi vaakarivi lisää olisi ollut oikein hyvä  mutta sitä ei kertakaikkiaan vain syntynyt ja harmaa kangaskin kävi vähiin. Muut kankaat ovat kangasvaraston uumenista. Kaaret on tehty Quick Curve viivaimella. Omani olen ostanut Ullakasta. Peittomallin nimi on Metro Medallion, sen ostin täältä. 
Yksi blokeista näyttää kuvassa hassusti ihan mustalta mutta sitä se ei ole, vaan se on oikein tumma violetti. 

Metro Medallion
Peitto näyttää oikein lämminsävyiseltä tuossa sohvalla, mikä ei ehkä täysin näistä pakkaskuvista välity. Töölön tilkkupajassa tikkautin tällä kertaa yksinkertaisen lainetikkauksen. Tummissa osissa se näkyy selvemmin ja harmaissa osissa lähes häviää.

DSC08382
Taustasta halusin jotain ihan vaaleaa värikkään vastapainoksi. Soilelta Tilkkupajasta löytyi tämä valkoinen kangas, jossa on hopeisia rinkuloita. 
Luulen, että käytän tätä viivainta uudelleenkin. Kun vauhtiin pääsi, sillä oli ihan hauska leikellä.
Mukavaa loppuviikkoa!

****
Here is a quilt that has taken nearly a year to finish. Even though I like the end result it still for some reason took very long to finish. One more horizontal row wouldn't have hunted but I just didn't get myself around to do it. The curves are made with Quick Curve Ruler . The pattern is called Metro Medallion and I bought it from here.
One of the blocks looks black in the picture but really it's just a dark violet. 
The colors on the quilt look very warm when it's on the couch but you can't really see it from these frosty pictures. I got it quilted at Töölön tilkkupaja with a simple waves. It pops up a little bit more on the darker fabrics but is almost invisble on gray. Linking up with Finish it up Friday.
Have a wonderfull rest of your week!


keskiviikkona, tammikuuta 04, 2017

Suukkoja *** Kisses

Scroll down for English please!


Raspberry Kiss quilt
Ompelut on täällä jo täydessä vauhdissa. Vuoden ensimmäinen työ onkin tyyny, sillä peitto odottaa vieläkin kuvaamista. Blokin nimi on Raspberry Kiss ja mittoja blokkiin löytyi Wooden Spoon Quiltsilta. Tein vaihteeksi pitkulaisen mallin, sillä joulutyynystä vapautui yksi tämän muotoinen sisätyyny. 

Raspberry kiss
Tästä tyynystä ei tullut mitään tietyn sävyistä, vaan siinä on vähän sitä sun tätä väriä. Nopsa malli toteuttaa ja oikein hauska muutenkin. 

Raspberry Kiss
Laitoin joukkoon muutaman harmaan blokin, että pintaan tulisi vaihtelua. Meidän sohvatkin ovat vaaleanharmaat, joten siihenkin ne sopii. Tosin en tiedä, onko enää yksikään uusi tyyny tervetullut meidän sohville. Mies valitti, että alkaa olla tyynyjä aivan liikaa, enää ei mahdu istumaan. Höpö höpö, vahvasti liioiteltua! 

Back side
Taustaan löytyi aiheeseen sopiva kangas, pieniä rukseja tälläkin puolen ja vieläpä sopivan värinen. 
Oikein hyvää alkavaa käsityövuotta kaikille ja toivottavasti tulee muutenkin ihan hyvä vuosi kaikin puolin!
                                                                             ****
My sewings are already in full action! This years first project is a pillow because my blanket is still waiting to be photographed. This block is called 'Raspberry Kiss' and the tutorial can be found from Wooden Spoon quilts. I made a rectangular pillow for a change because my christmas pillow needed a new cover. 
It doesn't have a specific color theme but the grey matches our light gray couches. The blocks were easy and fun to make!
I'm not sure if this is welcome to our couch... My husband complained that there is too many already and that you can't fit to sit on the couches. I think he's being dramatic! Haha!
I found the perfect gray backing with little x's. I wish a wonderful sewing year to everybody and let't hope it'll be a good one otherwise as well! 
Linking up with Finish it up Friday.

Raspberry Kiss

keskiviikkona, joulukuuta 21, 2016

Lämmikettä varpaille

Scroll down for English please,

DSC08131
Toivoin, että olisin saanut näytettyä ennen joulua viimeisenkin tämän vuoden peitoista. Se kyllä tuli valmiiksi mutta en vaan ole kerennyt sitä kuvaamaan, kun aina on pimeää, kun olen kotona. Toivottavasti saadaan joulunaikaan vähän valoisampia päiviä.
Tässä kuitenkin tossut. Tein niitä tänä syksynä opiston kurssilla. Opettajalla oli tossujen peruskaava ja minä suunnittelin tuon päällisen. Minultakin löytyy hyllystä tuollainen japanilainen kirja, Country patchwork, jossa on samaisen tossun kaava. Tuo jalan päälle tuleva hirsimökki on kuitenkin minun design. Ensin näytti, että niistä tulee aivan liian pienet mutta juuri passelin kokoiset niistä tulikin.

DSC08104
Pohja ja päälliosa on ommeltu pussiin. Kääntöaukon ompelin kiinni käsin. Pohjassa on vahva vanu kaksinkerroin, joten siitä tulikin tukeva. Läpässä on jokin Ullakan uutuusvanu, jonka nimeä en ikävä kyllä muista, sain sitä palat kokeiluun ja hyvin toimii.

Tässä on meidän joka suuntaan harottava kuusi, joka on taidettu kaataa jo elokuussa, kun se karisee ihan kamalasti. Toivottavasti siinä on vielä aattona jokunen neulanen jäljellä. Näyttää kuin siinä ei olisi koristeita ollenkaan. Onhan siinä mutta ei paljoa ja nekin vähät ovat kirkasta lasia tai valkoisia.
Sormet ja varpaatkin jo syyhyää tuonne ompelukoneen ääreen mutta vasta joulun jälkeen on paremmin aikaa, kun työkiireet ja muuttolaatikoiden purku hellittää.
Toivotan kaikille lukijoille ja ompelukavereille ihanaa ja rentouttavaa joulua!

                                                                      ****
I wish I could of shown you the last quilt of the year before Christmas. I have finished it but haven't had the change to take pictures since it's always dark already when I get home. Let's hope for some brighter days soon.
Here I have slippers that I made at a sewing class this fall. The teacher had the basic pattern for the slippers but I designed the log cabin pattern to the top myself. I found from my bookshelf a Japanese book called Country patchwork which has a similar basic pattern. It seemed at first that they are going to be way too small but they turned out to be just the perfect size.
The bottom is double layer of thick cotton batting.
Here is our Christmas tree and it seems like it has been cut in October because it sheds so much. It looks like it doesn't have any decorations, it does ( not very many) but they all are white or clear.
I wish all my readers and sewing friends a relaxing and joyful Christmas!
Linking up with Finish it up friday.




sunnuntaina, joulukuuta 11, 2016

Paratiisi

Scroll down for English please!


DSC08032nim
Meillä on ollut aikamoista muuttohulinaa. Päällinen tuli valmiiksi vanhassa kotona ja reunatkantit ompelin uudessa. Töölön tilkkupajan Soile tikkasi peiton siinä välissä. Peitto löysi heti paikkansa näiltä tikkailta ja saa nyt olla siinä esillä jonkin aikaa. Instagramissa on vilahdellut muutamia vaihekuvia. 

DSC08052nim
Lähes kaikki kankaat on tilkkulaatikosta. Koska kankaat olivat niin pieniä, leikkelin kaikki palat kolmioviivaimella. Malli on todella yksinkertainen. Kaksi kolmiota ommellaan neliöksi ja niitä sitten pyöritellään mieleisiksi kuvioiksi. Todella todella kiva työ tehdä.

DSC08043nim
Tässä näkyy tikkauskuvio hyvin. Tikkauksen nimi on Paratiisi ja olkoon se myös peiton nimi. Mietin voiko näinkin moderniin peittoon laittaa näin koukeroista tikkausta mutta minusta lopputuloksesta tuli kaunis. 

DSC08047nim
Taustaksi laitoin mustavalkoista pientä ruutukuviokangasta. Se komppaa hyvin etupuolen ruutuja. Kangas löytyi myöskin Soilelta.
Luulenpa, että palaan tähän malliin uudelleen.

Reunakanttina sama kuin tausta.Tällä kertaa ompelin sen molemmin puolin koneella.
Yksi peitto tuossa vielä odottelee reunakanttia, saa nähdä ehtiikö se valmistua ennen joulua. Hurja määrä laatikoita odottaa vielä purkamista ja järjestelyä, joten se homma on nyt ensimmäisenä listalla.
Kunhan saan uuden työhuoneeni jonkinmoiseen järjestykseen, laitan sitten kuvia siitä. Jos siitä tulee oikein hieno, saatan muuttaa nimenkin trendikkäästi studioksi tai peräti tyylikkäästi ateljeeksi :)) 
****

DSC08069nim
We've had quite a hassle with moving. The top was sewn at our old home and I finished it at our new one. I got it quilted at Tilkkupaja. The quilt found it's way on to a ladder. You might of seen glimpses of the quilt on Instagram.
Nearly all of the pieces are from my scraps. Because the pieces were small I used the triangle ruler to cut them. The pattern is very simple. You form a square out of two triangles and then you match them to from pattern of your liking. Very fun project to do!
In the third picture you can see the quilting pattern very well. The quilting pattern is called paradise so let it be also the name of the quilt. I wondered if I can put such a squiggly quilting in to a modern project but I like how it turned out.
The backing is little black and white squares and it matches with the squares in the front. I think that I'll get back to this pattern later on. 
The edges are the same as the backing. This time I sewed the both sides together with a sewing machine. I still have one quilt waiting. We'll see if I manage to finish it before Christmas. I still have a ton of boxes to unpack and organize so that comes first on my list. Once I get my sewing room in some kind of an order I'll put pictures of it. If it turns out really nice I might start calling it a studio or something fancy :D

sunnuntaina, marraskuuta 27, 2016

Oi kuusipuu.

Scroll down for English please!


DSC07873nim
Löytyi niin kiva kuusimalli, että pitihän sitä kokeilla ja tehdä kaveri toiselle joulutyynylle.  Jitka Designin malli löytyy Craftsysta. Täytyy sanoa, että tästä tuli tosi kiva, tykkään oikein oikein paljon!

DSC07903nim
Tähän sain upotettua hyvin tilkkulaatikon sisältöä. Vähän on batiikkia, omavärjäämää ja sekalaista uutta ja vanhaa palaa. Molemmissa joulutyynyissä on tuo sama reunus, joten se yhdistää mukavasti.
Tikkaukset suoraa pötköä sauman vierestä. Valkoinen osa valkoisella ja vihreä vihreällä.

DSC07899


Leikkasin ensin kaikki vihreät kolmiot valmiiksi ja suunnittelin ja sommittelin ne kuusen muotoon lattialle. Siitä ne oli helppo ommella riveittäin järjestyksessä. Kaavat piirsin pois revittävälle kuitukankaalle, niin kuin yleensäkkin. Tykkään kun kuitukankaasta näkyy läpi. Nyt jos ompelisin tämän uudelleen, tekisin nuo valkoiset taustaosat hieman leveämmiksi, jäisi paremmin tasoitus varaa.
Luulenpa että tämä jää ainoaksi jouluaiheiseksi ompeluksi tänä jouluna. Joulukuu on täynnä kaikkea muuta puuhaa!
Mukavaa pikkujoulua!
Linkattu Fabric Tuesdayhin.
                                                                         ****

I just had to try this beautiful pattern and make a partner for my other Christmas pillow. The beautiful pattern is from Craftsy by Jitka Design. She has made an advent calendar. I must say this pillow turned out really really cute.
I used my scraps. Some of them are batiks, my own colored and new and old prints. Both of the pillows have the same borders.
At first I cut all the triangles and assembled them to the right order on the floor. From there it was easier to sew row by row. If I would make this again now, I would make the white background wider. I wouldn't  have to add white stripes to the both sides to make a bigger pillow.
I think that this will be my only christmas themed project this winter. December is filled with so much other things to do.
Have nice time waiting for Christmas!
Linking up with Fabric Tuesday.

DSC07896 (1)nim