keskiviikkona, syyskuuta 07, 2016

Kesällä ommeltua

Scroll down for English please!


DSC06934nimfli

Tämän peiton aloitin kesälomalla ja nyt se on valmis. Malli on Love Patchwork & Quilting lehdestä. Se vaikutti heti kiinnostavalta ja niinhän sitä piti kokeilla. Malli on aika nopea tehdä kun tuo blokki on niin suuri. Vasta tehdessä tajusin, että iso peittohan tästä tulee. Koko on 143 cm x 214 cm,  joten se kävisi vaikka sänkypeitoksi. Malli on kuin hirsimökki mutta siinä ommellaan kaitaleet vain  keskusneliön kahteen sivuun.

DSC06935nimfli
Koska peitto on niin iso ja siitä tuli mieluinen, vein sen tikattavaksi Töölön tilkkupajaan. Tikkausmalli oli taas vaikea valita, kuten aina. Etsin ensin jotain selkeää ja graafista mutta jotenkin päädyin taas hyviksi havaittuihin pyörteisiin. Alemmissa kuvissa kuvio näkyy paremmin. Tikkauksesta tuli tosi hyvä. Olen iloinen, että on paikka missä tikkauttaa ja vieläpä täällä Helsingissä.

DSC06955
Kuvausavustajan saaminen mukaan on joka kerta pitkällisen suostuttelun tulos. Kuppi kahvia toimii aina!

DSC06906
Riippuu vähän mallista mutta yleensä tykkään aika litteästä lopputuloksesta. Siksi tässäkin on välissä puuvillavanu, sillä se ei pullistele tikkausten väleistä.
Minun kuvaustaidoillani en onnistunut täysin ikuistamaan peiton väritystä. Värit on voimakkaammat kuin kuvissa näyttää. 

DSC06877
Tässä taustassa näkyy kuviot hyvin. Tausta on myös Tilkkupajasta ostettu. Se on just sopiva harmaa ja sopii täydellisesti etupuoleen. Kunhan tästä päästään muuttamaan, niin peitto pääsee uuteen olohuoneeseen soffan selkänojalle tai makuuhuoneeseen sängylle torkkupeitoksi. Siis niin kivaa...!!!

                                                                   ****
This is one of the quilts that I have been sewing on my summer vacation. The pattern is by Love Patchwork & Quilting magazine. I was right away interested in this pattern and of course I had to give it a shot. It was quite quick to make because the blocks are so big. The size is 214 cm x 143 cm.
Because the quilt is so big I got it to the long arm quilter. I'm happy we have one long arm quilter "Töölön tilkkupaja "and luckily it is located in my home town Helsinki. I was looking for something more graphical quilting pattern but I could not decide so I went with the safe circle one. In the last picture you can see the quilting better. I am pleased with the result. 
In between I put cotton batting because I'm not a big fan of puffy quilts. This one is quite flat. 
With my photography skills I wasn't able to get the colors as bright as they really are. 
Getting a photo assistant is always a challenge but a cup of coffee seems to do the trick.
When we move I'll put this on the couch in our new living room. 


44 kommenttia:

  1. This is so nice, f
    abrics and pattern!

    Fredrikke :)

    VastaaPoista
  2. Sinun tilkkutöissäsi on aina niin raikas ja upea värimaailma! Upea peitto todellakin. Mukavaa loppuviikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Anni ja mukavaa loppuviikkoa sinullekkin :)

      Poista
  3. Oh it was a wonderful quilt. I think that the quilting patterns with circles matched very well. Love it! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Birthe! Circles are always a good choice and match many quilts :)

      Poista
  4. Taas erittäin onnistunut väripaletti. Kiva malli. Tekisi mieli kokeilla tuota. Valkoinen tekee aina peitoista niin raikkaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En ole tainnut tätä väriyhdistelmää aikaisemmin kokeillakkaan, nyt on sekin hyväksi todettu :)

      Poista
  5. Tuolla instassa jo ihastelin tätä ja niin hieno värimaailma, valkoinen raikastaa ja tuo muut värit hyvin esiin. Upea ja kaunis peitto! Hyvän tikkauksen valitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva kuulla. Tämä meneekin taas suosikkipeittojen joukkoon!

      Poista
  6. Tämä on taaskin todella kaunis <3. Harmoninen ja rauhallinen, mutta silti väriä löytyy! Oma sama mallini lojuu edelleen leikkuuvaiheessa ompsun lattialla, jospa sitä jossakin vaiheessa ehtisi aloitella ;). Tullut nyt taas kaikkea muka kiireellisempää tähän väliin ;). Uusi upea peitto onkin mukava viedä uuteen kotiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Joskus se peiton teko vaan kestää kauemmin kuin toivoisi. Minullakin on yksi maaliskuussa aloitettu projekti, joka vaan ei meinaa valmistua, kun muut jutut menee ohi :)

      Poista
  7. Upea! Ihanat värit ja rauhalliset muodot. Hyvin sopivat nuo kiemuratikkaukset tähänkin peittoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä on värien puolesta sellainen välikausipeitto, löytyy kesää ja ripaus syksyäkin.

      Poista
  8. Your photo skills are very good, you put the quilt in the shade so the sun would not wash the colours out and you found a nice spot to take the pictures. It is a beautiful quilt and the quilting looks nice too. I think round curves go good with graphic designs.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! It's nice to hear that! It's true, too much light makes all colors disappear. I'm my design wall is empty now :)

      Poista
  9. Taas aivan mahtava peitto ja upeat värit ☺
    Mukavaa viikonloppua ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ja mukavaa viikonloppua sinnekkin :)

      Poista
  10. Katselin tuota mallia ko.lehdessä mutta olet toteuttanut värityksen onnistuneemmin mitä lehdessä oli....jälleen kerran:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irma! Monesti mallien värit houkuttaa, kun usein juuri niihin ihastuu. Onneksi löysin nyt jotain omaa, eikä tarvinnut tehdä ihan samanlaista :)

      Poista
  11. Voi miten ihana <3 Värit ovat töissäsi aina niin harmonisia ja kauniita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen kyllä tosi tyytyväinen itsekkin väritykseen :)

      Poista
  12. Detta är en helt fantastisk och vacker kvilt.Så fräsch i färgerna och vackert mönster. Den har fått en mycket passande kviltning också,det betyder mycket.
    Man ser alltid fram emot nya bilder från dig:-))
    Trevlig helg!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tack! I'm very pleased how this turned out! It's always exiting what will the quiltin be! Trevlig helg:)

      Poista
  13. Kivan näköinen peitto! Itse en ole ennen sun blogia edes tiennyt, että on olemassa tuollaisia tikkauspaikkoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tilkkupaja on ihan pelastus joskus, kun omat taidot ei riitä :)

      Poista
  14. Raikas ja kesäinen! Tummat osuudet ovat kivassa rytmissä ja tekevät pintaan jämäkkyyttä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Kaikki tummat näyttävät kaukaa samalta mutta pari kangasta on tummaa liilaa ja yksi on vaaleahko musta :)

      Poista
  15. Kyllä on hieno tilkkupeitto! Kiva, että paljastit, miten blokit on tehty. En heti tajunnut! (Nyt tuntuu ihan typerältä, etten tajunnut.) Tikkaus sopii tähän loistavasti ja vielä otit erinomaiset ja edustavat kuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei sitä vaan aina huomaa mikä se blokki on ja varsinkin kun ne on kärjellään!
      Niinpä, tikkaus on ihan pro :)

      Poista
  16. That's a wonderful modern design and I love the fabrics you used for it. I spy lots of ZenChic fabrics from Brigitte Heitland in there ;-) A gorgeous quilt to snuggle for the coming wintertime!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you Sandra! I really like this pattern a lot. It looks very differenf depending on the fabrics you use. I don't wait winter but at least I have a warm quilt!

      Poista
  17. Upea! Jälleen taattua Saija-laatua.

    VastaaPoista
  18. Taas niin ihanan raikas kokonaisuus! Minulle tuli tästä mieleen Fassettin nenäliinankulmat, niitä olen monesti katsellut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Piti ihan googlata nenäliinakulmat. Totta, näyttää hyvin samalta. En ole koskaan kokeillut tuollaista kulmaa, kuinkahan tuo onnistuisi!

      Poista
  19. Beautiful quilt Saija - really love the colours and the quilting!

    VastaaPoista
  20. Tämäkin niin ihana! Saija, sinun värimaailma on kertakaikkisen upea! Samalla mallilla olen tehnyt joskus aikojen alussa torkkupeiton, sen mallin nimi oli nenäliinan kulmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Niin ne samat mallit vaan kiertää vuodesta toiseen ja hyvät mallit ei mene koskaan muodista!

      Poista
  21. Upean näköistä! Taitavasti ja säntillisesti järjestelty jälleen värit ja tilkut, kyllä tässä silmä lepää:) Todella hienot tikkaukset olet valinnut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukava kuulla positiivisia kommentteja :)

      Poista
  22. Ihana, modernin värinen ja mallinen työ. Tätä katselee vaikka kuinka pitkään. Kuvat on ihanan kesäiset. Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Tästä tuli kyllä mieleinen, siinä on ne viimeiset kesän rippeet!

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)