perjantaina, syyskuuta 08, 2017

Suloisia sydämiä

Scroll down for English please,


Hearts
Idea tähän työhön lähti, kun näin Instassa Jodin, @talesofclothin tekemiä käsinommeltuja sydämiä. Ne oli ladottu lomittain, joka toinen rivi nurin, joka toinen rivi oikein päin ja ilman tuota pientä salmiakkikuviota. Kehittelin siitä sitten tällaisen oman mallin. Nyt on kaikki Amy Sinibaldilta saamani kankaat käytetty varsin tarkkaan loppuun. Aikaisemmin tein näistä jo peiton ja tyynyn.

Hearts
Kovasti mietin noita reunoja. Tekisinkö puolikkaat sydämet, jotta reunasta tulisi suora vai jätänkö näin. Väri oli myös vaikea valita mutta sitten muistin tämän liukuvärjätyn kankaan ja se olikin kaikkein paras. Ompelin sydänpanelin kankaan päälle käsin ja leikkasin takaa ylimääräisen osan pois. Kun kaikki sydämet ovat kokonaisia, se näyttää ehkä paremmalta näin.

Hearts
Takakangas on Eurokankaan käsityöpuuvilloista ja se on marinoitunut kaapissa jo hyvän tovin ennen kuin sille löytyi oikea paikka. Sisälle laitoin ohutta valkoista puuvillavanua. Peitosta tuli mukavan pehmeä ja notkea.

Hearts
Olisihan se ollut hienoa tehdä tikkaukset käsin kun kaikki muukin on ommeltu käsin. Ompelukonetta kuitenkin käytin ja ihan hyvä siitä tuli niinkin.


Olen aikaisemmin harsinut kaikki palat papereihin kiinni mutta kun kokeilin tätä liimausta, en enää harsimiseen palaa. Työ nopeutui huomattavasti. Liimausta varten on olemassa ihan omat kynät, joita minulla on kahta erilaista. Kynän mallisella on tosi helppo levittää mutta yhdellä liimapatruunalla ei suurta määrää paloja liimaa. Toinen huono puoli on, että liimaus irtosi herkästi paperista, kun ompelin paloja yhteen (osittain voi johtua tuosta hieman karheasta paperin pinnastakin). Otinkin käyttöön laatikosta löytyneen tavallisen liimapuikon, joka ajoi ihan saman asian, pysyi paremmin ja on paljon halvempaa. Koitin olla levittämättä sitä ihan paperin reunaan asti. Näin ompelu oli helpompaa kun kankaasta sai neulalla otteen. Kun Pikku akka tuossa kyselikin mitä tämä liimaus oikein käytännössä tarkoittaa, niin pienenä lisäyksenä, että esim. Pinterestissä hakusanalla "English paper piecing" löytyy valaisevia kuvia ja paljon malleja.

Hearts
Koko peitto on ommeltu kesän aikana, katsellessa kisoja, autossa mökkimatkalla tai muuten ns. hyödyttömällä ajalla. Minusta tästä tuli suloinen. Tämä odottaa saajaansa ja käy lahjaksi vauvalle sukupuoleen katsomatta. Eiköhän niitä vauvoja ala pian ilmestyä kun on ne synnytystalkootkin :)

                                                                              ****

I got an idea for this quilt when I saw English paper pieced hearts in Jodi's @talesofcloth 's Instagram. They are set up differently, every other heart row is upside down. Now I have used all fabrics I got from Amy Sinibaldi. Other quilts I made of Charleston & Les Petits fabrics you can see here.
It wasn't easy to find perfect background fabric but then I remembered this ombre one. I think it's the best I found. As a batting I used soft white cotton.
Even though hand-stitcher quilting would be so nice I made it with machine. It looks ok for me.
This was the first time I used glue. Before that I have always basted those papers. Using glue is so much easier and faster. I'll probably use glue from now on.
I made this quilt in this summer while watching sports, sitting in a car or during a coffee break.
This quilt turned out really cute and it's suitable for a baby boy or a girl. Linking up with finish it up with Friday.

Sunflowers

40 kommenttia:

  1. Aivan hirmuisen kaunis, ihana! Tuota liimaamisasiaa mun pitää vielä miettiä. Siis mihin sinä käytit tuota liimaamista? Siis mihin sinä tavallisesti harsit? Siis missä vaiheessa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkaan ensin tuon paperinpalan muotoisen kankaan, hieman isomman ja liimaan sen ihan tuosta kankaan reunasta paperin toiselle puolelle kiinni (kuva). Yleensä olen tehnyt saman homman harsien paperin läpi. Paperi on tukena, jotta osia voi ommella yhteen. Ne otetaan pois kun työ on valmis. Sydän muodostuu kun kaksi tuollaista tötterön muotoista palaa ommellaan pitkältä sivulta yhteen. Esim. Pinterestistä löytyy hakusanalla English paper piecing oikein valaisevia kuvia. Kivaa hommaa, voisit tykätä :)

      Poista
    2. Ahaaa, okei! Nyt ymmärsin. Voisin todellakin tykätä! :)

      Poista
  2. Hieno peitto, vaikka valtava työ on ollut käsin ompelussa. Minulla ei niska meinaa kestää kovinkaan intensiivistä käsityöntekoa. Pitää hankkiutua johonkin niskajumppa-ryhmään :) Mukavaa viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni! Onhan siinä työtä mutta näyttää kovemmalta hommalta kuin todellisuudessa onkaan. Nuo sydänpalaset on kuitenkin kohtalaisen suuria, ei sentään ihan postimerkkejä!

      Poista
  3. Aivan ihana peitto ja liukuvärjätty kangas boordina kokoaa sen upeasti. Voisiko tuon toteuttaa ompelukoneella ommellen? Tulet koko ajan taitavammaksi, katson silmät pyöreinä näitä aikaansaannoksiasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos oikein paljon :) Oikein mietin kuinka se onnistuisi, en keksi. Ainakin y-saumoja tulee paljon ja sekös on hankalaa. Käsinkin ommellen nuo kulmat herkästi pullistaa.

      Poista
  4. Jälleen niin valtavan upea työ. Kiva, että kerroit tuosta liimaamisesta; itse olisin harsinut. Tikkaukset korostavat sydänten muotoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Helena! Joskus vielä teen tikkaukset käsinkin, ainakin näin pieneen peittoon se ei ole ylivoimaista :)

      Poista
  5. Upea peitto! Värit ovat niin herkulliset. Noita liimapuikkoja pitää kokeilla, vaikuttavat käteviltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo minun "perusliimapuikko" on hieman turhan paksu, mutta niitä löytyy kyllä ohuempiakin.

      Poista
  6. Ihana, suloinen peitto! (: Sydämet on niin kivoja. Toi liukuvärjätty kangas on myös hieno lisä.

    VastaaPoista
  7. Thats a really pretty quilt, and I like the backing you used. Sometimes it is good to try out a new technique you can always learn something new.
    KATRIN W.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I have really learned many things. I tried new invisible stitches foe example :)

      Poista
  8. Tämä on super-suloinen! sini-puna-valkoinen on niin pettämätön yhdistelmä. Liimausta en ole kokeillut vaan harsinut kiltisti. Pitääpä hankkia liimaa ja kokeilla. Kiitos vinkistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset! Se väriyhdistelmä toimii kyllä aina! Kokeile ihmeessä liimaa, en ymmärrä miksi en ole sitä aikaisemmin tehnyt.

      Poista
  9. Ihana, sydämellinen peitto! Mistähän minä olin saanut päähäni sellaisen kuvitelman, että nämä sydämet ovat paljon pienempiä kooltaan ;). Minäkin olen käyttänyt harsimistsa, siis niinä muutamina kertoina, kun olen epp tehnyt. Olen kans ajatellut, että seuraavaksi pitää kokeilla tuota liimaa, ja nimenomaan ihan tuollaista edullista paperiliimaa. Kuusikulmioita oon ommellut kyllä ihan koneellakin, viime viikonloppunakin, mutta onhan se niiden y-saumojen kanssa aina vähän sellaista. Siihen kyllä musta auttaa, jos on tehnyt vaatteita ja erityisesti herrainkauluksia, samoja jippoja voi hyödyntää :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Instan kuvista on varmaan vaikea hahmottaa kokoa. Tämän kokoista on aika helppo käsitellä. Yhteen työhön jouduin tekemään y-saumoja ja se oli aika tuskaista. Varmaan sujuisi paremmin kun sitä tekisi enemmän. Jippojen opettelu olisi kyllä paikallaan :) Ehkä se on seuraava haaste!

      Poista
  10. 41/5000
    Walking interesting sewing. Excellent color matching. Marie

    VastaaPoista
  11. Miten kaunis työ. Hienosti sointuvat värit ja malliin sopivat. HIENO!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Tämä väripaletti toimii aina :)

      Poista
  12. Ihanat kankaat ja kiva, uudenlainen malli. Liukuvärjätty reuna on huisin hieno. Onko nyt jotkut lapsentekotalkoot?? vaikka juhannuskin meni jo...
    Kyllä varmaan peitolle löytyy kohta monta ottajaa, on se niin hieno :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja! Juu, semmoset on menossa mutta älä huoli, ei meidän tarvi enää niihin talkoisiin osallistua :)

      Poista
  13. Hi Saija,
    it looks very nice! You have made a fantastic photo.
    Best wishes!
    Beate

    VastaaPoista
  14. Voi jösses! Käsinompelu!
    Onhan se, on se kivaa. Tämä on upea työ, vastasyntyneelle oikea koko elämän aarre.

    VastaaPoista
  15. A very modern and beautiful heartquilt.
    Gudrun Ryberg

    VastaaPoista
  16. Great work! You have a unique and remarkable style.

    VastaaPoista
  17. Hieno lopputulos! Vauvanpeittoja näkyy olevan nyt liikkeellä muuallakin. Minä olen välillä liimannut, välillä harsinut, enkä ole kummankaan menetelmän vannoutunut käyttäjä. Liimakynien olen huomannut hupenevan tosi nopeasti, tai minä ainakaan en osaa laittaa liimaa säästeliääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Olen huomannut saman, että vauvanpeittoja on ollut muillakin. Niin se liimakynä kuluukin ihan hirveän nopeaan. Kun käytän nuo loppuun, tuskin enää ostan uusia patruunoita.

      Poista
  18. So beautiful! I love the darker border! Congratulations for this great work!

    VastaaPoista
  19. Valtavan suloisia sydämiä<3 Aivan ihana värimaailma tässä peitossa, sopii ilman muuta niin tyttö kuin poikavauvalle lahjaksi. Minustakin nuo reunat on just parhaat noin, siis kokonaisina sydäminä ja kolmiuloitteisuus korostuu tuolla liukuvärjätyllä taustakankaalla. Sanoisin että täydellisen ihana peitto<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Joskus on mukava tehdä jotain oikein söpöä. Olen kyllä niin tyytyväinen kun tuo liukuvärjätty kangas löytyi, meinasi jo iskeä epätoivo :)

      Poista

Paljon kiitoksia kommentistasi :)